lauantai 24. maaliskuuta 2012

Se oli siinä!


SARAN kanssa käytiin pitkästä aikaa agikisaamassa. Viime kisoista on puoli vuotta aikaa. Kisattiin BAT:n kisoissa Ojangon Vuokkoset-hallissa. Tuomarina oli Pertti Siimes.



Ekalla radalla tein virheitä minkä kerkesin. Parasta oli kuitenkin se, että sain koottua itseni suht nopeasti eikä virheet vaikuttaneet seuraaviin kohtiin. Eka suurempi virhe tuli muurilla, jossa valssasin liian pitkälle ja koira tuli esteen ohi ja hyppäsi sitten muurin väärään suuntaan. HYL siis siitä. A:n jälkeen meinasin tehdä persjätön, mutta sitten muistinkin, että piti tehdä vekkaus :p Hyvää häiriötä kontaktilla odottavalla koiralla, Sara pysyi. Puomille mennessä mun rintamasuunta työnsi koiraa putkea kohden ja sinnehän se meni. Puomin jälkeen tein taas persjätön, edelleen liian tiukasti.Teen kontaktien jälkeiset persjätöt helposti liian tiukasti, tarttis pitää linjaa paremmin. Lisäksi pitää muistaa se katseen suunnan vaikutus koiraan! Kontaktit oli kaikki hitaita. Nopeutta pitää edelleen työstää ja myös ylläpitää. Paljon siis virheitä ja paljon on edelleen sekä minun että koiran tekniikassa työstämistä. Hyvä fiilis jäi kuitenkin radasta.


Video.



Toisella radalla ajauduin valssilla vain eri puolelle kuin piti ennen keppejä ja tässä kolahti rima, ei kuitenkaan tippunut. Kepeille mennessä sain itseni jälleen oikeaan paikkaan. Valssailuissa oli tälläkin kertaa muutenkin ajoitus ja paikka pielessä. Se meinasi kostautua 14. hypyllä, jossa rima myöskin kolahti. Kontakteilla sama homma kuin ykkösradallakin eli hidasta on. Ei mikään paras rata, mutta nolla mikä nolla ja vielä voittolla! Eli tuloksena -8,59 (etenemä 3,98 m/s), sijoitus 1./28., SERT ja siirto kolmosiin.


Video.


Jouni oli paikalla katsomassa. Oli hyvä päästä miettimään kunnolla eri linjoja, ajoituksia ja ohjauskuvioita ennen radalla menoa. Oli hienoa myös saada suora analyysi heti radan jälkeen. Kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti