Järkee

Sara oli mukana, kun kävin tekemässä RINNALLE jäljen lammen takaiseen metsään. Sara kulki omia reittejään ja välillä ristesi jäljen päälle. Pituutta jäljelle tuli n. 500 m. Suurin osa jäljestä oli korkeassa varvikossa, lopussa maasto muuttui ensin kosteaksi sammaleeksi ja sitten kuivaksi pohjakasvittomaksi maaksi. Keppejä oli neljä. Jälki vanheni kaksi tuntia. Hellettä oli.

Viiden metrin janalla koira kerkesi pyöriä ympyrää. Sitten se nosti takajäljen. Annoin koiran mennä ja menin perässä, mutta koira kääntyikin itse ympäri. Jäljellä oli yksi 90-asteen kulma vasempaan, muuten mentiin maaston mukaan. Kulma oli ainoa hyvin hoidettu jäljestys. Muuten koira meni varmistellen ja hukkaillen. Eka isompi hukka tuli suopursukohdassa. Annoin koiralle aikaa ratkaista itse hukkansa. Aloin juuri miettimään keskeytystä, kun koira löysikin takaisin jäljelle. Pian tuli uusi hukka. Se tuli polunylityskohdassa, jossa olin ylittänyt polun poikittain. Selvästi nämä on Rinnalle vielä vaikeita. Tästäkin koira selviytyi. Olin tehnyt pätkän jäljestä juosten, mutten huomannut mitään eroa siinä koiran jäljestyksessä. Yhtä huonoa oli sekin. 

Kepit koira ilmaisi seisten. Ekasta kepistä palkkasin lelulla, seuraavista kahdesta koira sai leluleikin jälkeen veteen sekoitettua kissanpateeta. Kumpikaan palkoista ei tuntunut olevan kuitenkaan jäljestämistä parempaa ja vikasta kepistä koira kulkikin yli. Koira ylitettyä kepin käskin sen pysähtymään ja pysähdyskäskyn noudattamisesta se sai loppupalkan. Seisahtuminen kepillä on vaan edelleenkin liian epäselvä ilmaisutapa. Useimmitenhan Rinna menee junana jäljen, jolloin se pysähtyy seisomaan vain kepeillä. Silloin se on selvää. Mutta nyt koira pysähteli muutenkin. Se ei kylläkään keppikohdissa jatkanut matkaansa kysyessäni kepistä, muuten pysähtyessä jatkoi. En vielä uskaltanut käskeä sitä jälkikäskyllä jatkamaan kepeillä nähdäkseni totteleeko se sitä vai yrittääkö se silti ilmaista kepin, jos en itse keppiä noteeraa. Pitää joskus kokeilla kunhan ilmaiseminen on varmempaa.