tiistai 18. kesäkuuta 2013

Purinat

RINNAN kanssa kuokittiin Kaisan ja Pedun ryhmässä. Ratana oli pala viime viikonloppuista maksien hyppäriä:


En ole vieläkään korjannut Rinnan rengasta ja välistähän se taaskin meni :/ Renkaan jälkeisen valssauksen tein alkuun myöhässä, mutta sitten osasin. Nelosen jälkeen koira piti pitää hallussa ja vitoselle päällejuoksu sekä sitten sylkkärillä putkeen. Kympillä koira hyppäsi pitkälle. Ohjasin perusohjauksella, parempi olisi ollut jaakotus tms. Pituudellakin koira hyppäsi pitkästi. Ne jarrut on opettamatta :p

Rimoja tippui. Niitä tippui vähemmän kun osasin ohjata oikein.

Lisäksi Rinna teki keppien jälkeen poispäinkäännöllä putkeen ohjausta. Onnistui, mutta voisi se mennä sujuvammiinkin. Keinukin tehtiin. Se oli ok.

Samalla Saija opetti SARAA katsomaan hiljaa agilityä. Se onnistui jo 3 sekuntia! Käskyksi tulee "Teevee päälle" :D

Myös kiitos Saijan Saralla oli HAU:n tokoissa ötökkäsimulaattori! Eli 8-metrinen vapa, jossa siiman päässä oli ötökkänä kuitupala. Toimi! Koira saatiin ahdistuneeksi, korvat oli luimussa. Kielsin koiraa katsomasta tekoötökkää ja koira käänsi päätään siitä poispäin. Sain koiran myöskin pääsemään yli ahdistuksestaan, oli hyvä treeni! Tehtiin ensin pelkkää makuuta, jossa kehuin ja palkkailin välissä. Lopuksi onnistui kaukotkin ihan rennosti.

Lisäksi tehtiin ryhmäpaikallaanolot. Ensin istuminen ja lyhyt makuu. Istuminen oli hyvä. Makuussa jätin koira mutkaksi ja lonkalleenhan se heti meni. Tarttis kattoa miten koiran jättää! Minun tullessa piilosta esille koira korjasi asentonsa itse.

Sara teki myös ohjattua noutoa. Pari kertaa käskin koiran uudella käskyllä korjaamaan asennon suoremmaksi merkillä ja merkkiä tehtiin erikseenkin. Noudoissa joka kerta tuli se kapula, mikä haluttiinkin. Merkkiä pitää treenata lisää.

2 kommenttia: