torstai 8. syyskuuta 2011

Saran agia



Ekalla radalla keskityttiin rengas-hyppy-putki-pyöritykseen. SARA tarjosi hypyn jälkeen kääntymistä hyppyjen välistä. Onnistui se niinkin, mutta nopeampaa oli pyöräyttää koira toista kautta (varoen tarjolla olevaa väärää putkea). Jaakotuksessa ajoitus oli herkästi myöhässä. Parasta oli ottaa koira suhisevasti haltuun ja pyörähtää itse koiran suuntaisesti (nuoli).



Toisella radalla ensimmäisen esteen suoritus oli valinnainen. Otin sen sekä takaakiertona että tavallisena hyppynä, jolloin kepeillemenona oli avo- tai umpikulma. Molemmat sujui. Tällä radalla keskityttiin A:lta putkeen menoon. Ennakoin takaaleikkausta ja koirakin ohjautui väärään putkipäähän. Vekki A:n jälkeen ja koiran nimellä huomion herättäminen sai koiran suuntaamaan oikeaan putkipäähän.


Kaikki kontaktiesteet kusee tällä hetkellä. Puomilla Kristiina oli narupallon kanssa palkkaamassa Saraa alastulolla. Ekalla kerralla Sas juoksi vaan vauhdikkaasti pysähtymättä, toistolla se hidasteli liioitellusti alastulolla. A-esteellä koira pysähtyi kyllä, mutta alastuleminen oli hidasta. Keinun suorittaminen on pysynyt ennallaan eli tutun hidasta oli sekin. Plaah.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti