lauantai 5. marraskuuta 2011

HSKP:n tokot


Ehdittiin SARAN kanssa ensimmäistä kertaa tällä hallikaudella vapaavuorollekin. Saatiin olla hallissa ihan keskenämme, muita ei ollut. Jätin hallin oven auki ja sieltä tuli häiriöksi ääniä, niihin Sara ei reagoinut. Ensin tehtiin ruutua. Ruutu oli merkiltä oikeaan. Merkkinä käytin hallilta löytynyttä pientä vaaleansinistä jälkiruokakippoa. Se ei hämännyt koiraa. Ruudussa oli kosketusalusta. Sen kanssa ruutu toimi. Sitten ilman alustaa ja koira tarjosi oikeaa laitapaikkaa. Käskin koiran kuitenkin maahan (hyvin se tuossakin asemassa mahtuu maahan, mutta haluaisin silti koiran olevan keskemmällä ruutua) ja palkkasin maassa pysymisestä. Sitten tehtiin ohjattua noutoa. Vasemman puoleinen kapula oli lähellä puomia ja sen takana parin metrin päässä oli ruutu, oikea oli keppien vieressä. Noudatin ensin oikeanpuolimmaisen kapulan. Koira lähti merkiltä hieman keskimmäistä kohden, mutta korjasi linjansa oikealle kapulalle itse :) Vasen kapulakin palautui ongelmitta. Palkkasin molemmat vauhdista. Sitten uudestaan ruutua. Ruutuumenolinjalla oli kapula ja ohjatun merkkikin oli lähellä linjaa. En saanut koiraa ruutuun ennen kuin poistin häiriöt. Onneksi kokeessa ei tule koskaan tuollaista häiriötä, mutta kivahan se olisi jos koira osaisi keskittyä niistä huolimatta vain haluttuun tehtävään...


Otettiin väliin muuta. Tehtiin jääviä peilin edessä. Istuminen ja maahanmeno on nopeita. Seisominenkaan ei ole hidas, mutta ehkä tuosta kulmasta näyttää hitaammalta (istumisessa Sara menee taaksepäin, maahanmenossa alaspäin, seisomisessa se jää vaan paikoilleen). Kaukoissa käytin rimaa takajalkojen edessä. Käskytykset tein n. 20 metristä. Ensin pelkkiä yksittäisiä vauhtoja. Ne koira teki hitaahkosti, mutta teknisesti oikein. Sitten sarjallinen vaihtoja pitkillä käskytysväleillä. Nämä koira teki sopivalla ripeydellä ja oikealla tekniikalla.


Otettiin vielä ohjattua noutoa. Kapuloiden luona oli samat häiriöt kuin aiemminkin. Noudatin nyt ensin vasemman ja sitten oikean. Molemmat otin nyt loppuun asti. Sujui. Sitten keräsin kapulat pois ja tehtiin ruutua. Sekin sujui. Tosin ruudussa koira tarjoaa sitä oikeaa laitapaikkaa. Jotain sille on kuitenkin jäänyt mieleen kosketusalustakuurista, sillä toisella käskyllä se korjaa oikeaan kohtaan keskelle. Sitä voisi siis alkaa vaatimaankin jo.


---


RINNAN tokoissa tehtiin Pirkon kanssa ruutua, luoksetuloa ja tunnaria sekä toki luoksepäästettävyys ja paikkamakuukin tehtiin. Luoksepäästettävyys sujui hyvin, vaikka häntä ei paikallaan pysynytkään ;) Paikkamakuussa jäin nyt näkyville.Vieressä nousi koiraa ja niitä käskytettiin takaisin. Niitä Rin vilkaisi, mutta kaiken kaikkiaan se piti hyvin kontaktinsa minuun. Käskytykset otettiin erikseen. Maahan koira meni yhdellä käskyllä, mutta hitaasti. Se oli tuijotellut muita koiria niitä käskettäessä. Perusasentoon nousu sujui ripeästi. Ruudussa koiralle ei näytetty mitenkään ruutua etukäteen. Se haki sen hyvin katseellaan vihjeestä. Käskytin koiran ruutuun. Se otti oikeasta laidasta paikan, en kuitenkaan korjannut sitä. Yleensähän Rin hakee hyvin keskipaikkaa, joten ehkä tää oli toivottavasti vaan poikkeus. Käskytin koiran vielä maahan. Mahtui se nauhojen sisään makaamaan. Luoksetulon seisomaanpysäytystä tehtiin kierron kautta. Se oli hyvää. Otin myös eteentuloa lyhkäsiltä matkoilta. Koira ei törmännyt kertaakaan, tosin jonkin kerran se oli vähän liian tiivis. Nämä korjasin. Kertaakaan se ei myöskään ennakoinut sivulletuloa. Erikseen tehtiin edestä sivulle siirtymistä. Näissä on aika vahvasti vielä käsiavut mukana. Välillä kokeilen miten sujuu ilman, nyt pari kertaa onnistui jo siirtymä ilman hyppyäkin :) Tunnari tehtiin viimeisenä. Tällä kertaa tehtiin kokeenomaisesti eli koira näki kapuloiden viennitkin. Ihan sillä ei kierrokset pysyneet kasassa, mutta oma kyllä palautui. Rin haisteli vähän rajusti kapuloita ja maistelikin yhtä. Omaa se ei heti ottanut suuhunsa, vaan ensin varmista pari muutakin kapulaa. Ehkä tämä kuitenkin etenee.


Lisäksi tehtiin seuraamista. Välillä Rin teki hyvää työtä edistämättä, mutta välillä taas perusasennotkin oli edessä... Voi argh. Otin väliin sekä liikkeestä maahanmenon että seisomisen. Molemmat onnistui. Kaukoissa on nyt ongelmana ennakoiminen. Aiemminhan olen palkannut koiraa ennakoinneistakin, kunhan se vain vaihdot onnistuu teknisesti oikein. Ja se nyt näkyy ja siihen puutuin nyt. Pikkasen tuli epävarmuutta mukaan ja joihinkin vaihtoihin penne tartti kaksikin käskyä. Lisäksi käytiin läpi sitä tarkoittaako jättösana "Kauko" maahanmenoa. No ei tarkota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti