keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Tokoja


Tiistai-iltana tokoiltiin Terhin kanssa lähikentällä. Siellä oli myös nuorisoa hengailemassa ja jalkapalloilijoita. RINNA teki luoksetuloa. Palkkailin ensin paikallan pysymisestä. Pysyi se, vaikkakin välillä vähän nyki. Sitten luoksetuloa. Otin käsiavut mukaan ja silti pentu onnistui törmäämään... Muutamasta metristä eteentulo onnistuu kauniimmin. Tarvii vahvistaa naksun kanssa paikkaa edestä ja vaan vähitellen kasvattaa matkaa. Edestä sivulle siirtymään tarvii vielä käsiapua vahvistamaan koiralle peruuttamalla siirtymistä. Ilman käsiapua usein tulee pomppu, mutta välistä onnistuu kauniisti ilmankin. Tehtiin sitten seuraamista. Tällä kertaa halusin vaan seuruuseen kestoa ja seuruutin penneä parit pitkät pätkät, joissa oli kaikkia tempoja. Rin edisti, mutten siihen puuttunut muuten kuin tekemällä käännöksiä vasempanaan, pysähtymisiä sekä peruuttamista. Rinnan vire kesti hyvin seuruuttamisen. Astuin kerran pennun tassunkin päälle (jäi käännöksessä alle), muttei sekään menoa hidastanut. Lopuksi Rinna teki muutaman minuutin paikkamakuun Jonnin kanssa. Perusasennossa katse harhautui jalkapalloilijoita kohti (aloittivat pelaamisen silloin), mutta makuussa kontakti pysyi paria vilkaisua lukuunottamatta minussa. Puolivälissä Rin meni lonkalleen, sen kävin korjaamassa. Muuten oli hyvä makuu.


SARAA varten laitoin kentälle neljä merkkiä neljään eri ilmansuuntaan sekä keskelle vielä yhden. Merkkien välit oli 10 m. Yhden merkin viereen laitoin kolme kapulaan metrin kahden säteelle. Tehtiin merkillemenoja eri suuntiin. Kapulat ei koiraa haitanneet. Ensialkuun oli vähän liikaa virtaa eikä koira ollut suorassa merkkien takana. Jätin nämä palkkaamatta ja koirakin suoristui. Yhdellä merkillä otettiin myös vastapainoon hakeutumista. Välillä koiralla oli vaikeuksia löytää merkkiä. Ei se väärille lähtenyt, mutta kävi vaan ensin pyörähtämässä edessäni. Näihin auttoi ehkä oman katseen kohdistaminen merkkiin. Näitä pitää tehdä lisääkin. Sitten seuruutin koiraa merkkien ja kapuloiden välistä. Tehtiin kaikkia tempoja sekä siirtymiäkin. Hyvin sujui. Muutaman minuutin paikallaanoloa Sara pääsi suorittamaan äitinsä kanssa. Sara teki istumista, äippä makuuta. Sas ei hämääntynyt äipän käskyistä, ei edes kun äitiä jouduttiin korjaamaan kesken kaiken uudestaan makuulle. Palloilijat oli koirien takana. Kertaalleen ne tuli lähelle, jolloin Sarakin vilkaisi niitä. Muuten pysyi kontakti minussa (en ollut piilossa). Hyvä oli istuminen.


---


Keskiviikkoaamuna tokoiltiin samassa paikassa. SARALLE ensin ohjatun noudon ja ruudun erottelua oikeaan suuntaan (samalta merkiltä). Merkit oli hyviä. Ensin nouto. Sujui. Sitten ruutu. Ei sujunut. Koira ei kuunnellut virittelyjä ja lähti merkiltä takaviistoon. Kutsuin koiran pois ja virittelin sen paremmin. Nyt löytyi ruutukin. Sitten taas nouto ja sen jälkeen ruutu. Molemmat toimi. Noudatin vielä vasemman puolimmaisenkin kapulan. Se oli pienen hiekkakumpareen takana. Löytyi sekin. Ruudun sisässä koira tarjosi huonoja paikkoja. Tehtiin pari ruutua alustan kanssa ja sitten naksutellen. Hyvin se tarjosi oikeaa paikkaa. Ehkä ruutuun pysäytyskäskynä "Seis" on liian voimakas käsky. Käskyn ajoitus on turhan kriittinen. Voisi myös käyttää kosketusalustaa ennemminkin suuntaavana kuin kosketusalustana. Pitääpä pohtia. Lopuksi tehtiin vielä tunnari merkiltä ruutua kohden. Sujui. Ja sitten vielä merkiltä ruutuun lähetys voittajan ruutuna. Sujui sekin.


RINNAN kanssa aloitettiin luoksetulolla. Palkkailin välillä myös odottamisesta. Tein jonkin tulon palkaten pallolla jalkojen välistä. Ei ehkä järkevää, kun ongelmana nimenomaan on liika vauhti ja törmääminen. Vaihtelua kuitenkin. Tehtiin eteentuloa lyhkäsiltä matkoilta. Keskityin näissä vain oikeaan etäisyyteen, pieniä vinouksia en nyt korjannut. Edestä sivulle siirtymääkin tehtiin. Sitten työstettiin oikeaa seuraamiskohtaa naksun kanssa. Alkuun koira oli liian edessä, mutta nopeasti se alkoi tarjoamaan paikkaa taempaa :) Käskytin välillä myös liikkeestä maahan ja seisomaan. Sujui. Lopuksi Rinnakin sai tehdä tunnarin. Kävin viemässä kapulat koiran näkemättä. Ennen kapuloille pääsyä annoin koiran vielä etsiä pari namia maasta. Sitten tunnari ja oma löytyi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti