sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Taas tokoa


Treenattiin aussieporukalla vesisateisessa Leppävaaran urheilupuistossa. SARALLE ensin ohjattua noutoa. Käytössä oli keltaiset merkit. Käytin merkkinä myös margariinirasiaa ( = vesikuppi). Koira kyllä meni sillekin merkkikäskytyksellä, muttei alkuun hakenut suoraan sen taakse. Laitoin häiriömerkkejä sekaan ja ekalla koira lähtikin merkiltä toiselle merkille noutokapulan sijaan. Kutsuin koiran pois. Sen jälkeen se haki kapulat käsketyssä järjestyksessä. Mennessään se saattoi kaartaa häiriömerkin suuntaan, mutta haki kuitenkin käskystä kapulana. Suuntakäsky ja käsimerkki siis kun tulee ensin, noutokäskyllä koira viimeistään käänsi kurssiansa. Pitäisiköhän käskyjen seurata toisiaan nopeammin? Tehtiin kertaalleen myös ohjattu noutaminen ja ruutuunmeno ketjutettuna. Ruudussa odotti kosketusalusta. Onnisti. Tehtiin myös erikseen ruutuunmenoja merkiltä eri suunnista. Ruudussa odotti kosketusalusta.



Luoksetulon seisomaanpysäytyksiä tehtiin pallon lentäessä samalla. Ei ollu kyllä parasta Sarpsaa. Maahanmenoja tehtiin katulamppujen kiertojen lomassa. Ensialkuun koira valui hurjasti, sitten parani, muttei nekään vielä olleet hyviä suorituksia...


Terhi ja Merja muodosti koirinensa (pari pentua ja aikuinen uros) henkilöryhmän ja tehtiin Saran kanssa seuraamista ja kaikki jäävät siinä häiriössä. Häiriökoirat sai tulla iholle asti Saran tehdessä hyvin töitä. Jäävät meni oikein, tosin maahanmeno oli hidas (asvalttipohja).


RINNALLA oli liikaa vauhtia ilman jarruja. Tehtiin ruutua ja koira juoksi vaan kiitolaukkaa ruudun läpi :p Toisella kertaa sama. Laitoin pallon ruutuun ja sen jälkeen sain pysäytettyä koiraa ruutuunkin. Tällä kertaa penne ei tarjonnut tavalliseen tapaansa hyviä keskipaikkoja ruudusta, mutta palkkailin nyt silti kun ylipäätään sain sen pysähtymään. Ruutua tehtiin kaikista suunnista eri etäisyyksillä.


Rinnankin kanssa tehtiin seuruuta häiriöryhmässä. Ryhmää lähestyessä jouduin muistuttamaan koiraa seuraamisesta, kun kontakti tippuili ja koira haahuili. Otin namit avuksi ja sittemmin homma onnistui ilman namiakin. Rinnallekin häiriökoirat sai tulla iholle asti ilman että koira pudotti kontaktia. Tehtiin myös perusasennosta maahanmenoa sekä jokunen kaukovaihto ilman etäisyyttä. Ripeää oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti