tiistai 26. toukokuuta 2009

Tokoja


Paikkana oli jälleen lähiparkkis. Ekana ruututreeniä uusista keltaisista merkeistä tehdyillä ruudulla (kaksi kappaletta, väliä kymmenisen metriä). Laitoin Saran piiloon ruutujen rakentamisen ajaksi ja sen jälkeen lähetin sen kylmiltään lähempään ruutuun ihan vain nähdäkseni hahmottaako se uusia merkkejä. Ruutuunhan se meni, mutta vasempaan reunaan. Yhden näyttöruudun jälkeen Sa kurvasi sitten joka kerta keskelle ruutua! Juoksutin siis koiraa tällä kertaa ruudusta ruutuun. Hauska treeni :)


Sitten ohjelmassa oli jäävistä liikkeistä istuminen ja maahanmeno. Ensin otin molempia ilman seuraamista. Sa teki niin kuin pyydettiin eikä sekoittanut käskyjä. Sitten istuminen vielä seuraamisen kanssa. Kävelin koiran jätettyäni kentän toiseen laitaan (n. 50 askelta) ja hyvin Sa pysyi paikoillaan. Aiemmin olen kävellyt vain muutamia metrejä ja palkannut koiran.


Seuraavaksi sitten paikallaanolo häiriön alla. Laitoin koiran "Käy"-käskyllä (arkikäskyllä) maahan. Itse sitten lähdin juoksemaan täysiä koirasta poispäin, kaivoin maata, leikin pallolla ja heittelin sitä koiran suuntaan. Muuten Sarps pysyi hyvin paikoillaan, mutta heittäessäni palloa koiran vierestä se vähän nytkähti. Arkikäskyähän käytetään mm. koiran odottaessa omaa vuoroaan treeneissä, joten harjoitusta paikallaoloon on kyllä tullut. Varmistelimpa vielä kuitenkin.


Loppuun vielä seuraamista hihnassa. Lähinnä keskityin juoksusta hitaaseen käyntiin siirtymisiin. Eli tehtiin siis pätkää, jossa normaalista käynnistä siirryttiin juoksuun ja sitten hitaaseen. Hyvin sujuu. Kontakti oli hyvä ja seuraamispaikka oli taas pikkasen edessä, mutta siihen en puuttunut muuten kuin lopettamalla liikkeen naksusanaan koiran ollessa oikeammassa kohdassa. Perusasennot oli tällä kertaa jokaikinen aivan älyttömän hyviä. Palkkasin niistä siis ruhtinaallisesti. Viime aikoina ollaan tehty sivuaskeleita, joten koiran paikkaan on tullut taas enemmän kiinnitettyä huomiota ja se näkyy :) Eilettäin käytiin samaisella parkkiksella lähinnä vain leikkimässä leluilla. Otin kuitenkin jonkin kerran seuraamistakin niin, että käveltiin leluja kohti tai niiden yli. Kontaktia oli sitä vaikeampi pitää, mitä mieluisampi lelu oli kyseessä, tottakai ;) Kontaktin tippuessa kielsin ja peruutettiin lelusta poispäin. Ei tarvittu montaa toistoa, kun Sa piti kontaktia hyvin. Palkaksi se sai sitten joko lelun maasta tai sitten kädestä toisen lelun. Näitä lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti