torstai 20. lokakuuta 2011

Reeniä


Keskiviikkona koirat pääsi jäljestämään ja etsimään esineitä. Vettä sateli. Jälkien vanhetessa tehtiin metsän puolella esineruutua. Talloin alueeksi n. 20 metriä leveän ja n. 10 pitkän alueen. Laitoin takalaitaan viitisen metriä sivuista sukat. Ensin SARA. Lähetin sen matkaan keskeltä ruutua. Se juoksi takalaitaan ja hyvin stoppasi siihen, vaikka yleensä ruudut jatkuu pidemmälle. Takalaitaa pitkin koira jatkoi vasempaan ja löysi sukan sieltä. Otin tuonnin luovutusasentoon asti ja palkkasin siitä. Seuraavalla lähetyksellä koira lähti takalaitaa myötäillen oikeaan ja paikallisti sukan sieltä. Palkka tuli nyt vauhdista. Fiksu koira!


Vein sukat takaisin RINNAA varten koiran huomaamatta. Lähetykset tein nyt ensimmäistä kertaa perusasennosta. Lähetin koiran matkaan ensin oikeanpuolimmaisen sukan kohdalta, mutta koira lähtikin etulinjana toiminutta polkua pitkin, ihan siis eri suuntaan kuin olin kädellä näyttänyt... Kutsuin koiran pois ja otettiin lähetys uudestaan. Nyt koira lähti alueelle, hieman vasemmalle päin ja löysikin vasemman puolimmaisen sukan ensin. Penne lähti HETI tuomaan sukkaa! Siitä kunnon bileet pystyyn. Toisen lähetyksen tein samasta kohtaa eikä koria lähetenyt kunnolla matkaan vaan palasi takaisin sivulle istumaan. Ei yhtään Rinnan tapaista. Se aina etsii kunnes löytää tai kunnes pysäytän sen. Nyt lähetin koiran uudestaan ja tällä kertaa koira ryhtyikin paikallistamaan oikeata sukkaa. Se oli pienessä kuopassa, joten sitä pitikin vähän etsiä ensin nenällä. Koira lähti tätäkin palauttamaan heti! Nyt palkkasin vasta, kun koira oli jo lähellä tuomassa sukkaa. Hieno Rinna :)


Jäljet ehti vanheta n. 45 min. RINNAN jäljellä oli tavoitteena saada vain keppi-ilmaisuihin lisää varmuutta. Se ei onnistunut. Jäljen olin tehnyt metsän takaiselle niitylle. Pituutta oli n. 150 m. Se oli malliltaan U ja lopussa oli siksakkia. Jäljestäminen sujui penneltä hyvin, se siksakkikin. Se ei vaan ilmaissut yhtäkään kuudesta kepistä. Koitin alkuun pysäyttää koiraa kepeille ja saada se edes jotenkin kiinnostumaan kepistä, mutta ei. Kepit oli märkiä ja aiemminhan koiralla on ollut vaikeuksia märkien keppien kanssa. Annoin koiran sitten vain jäljestää koko jäljen ilman ilmaisuja, konkreettista palkkaahan se ei siitä saanut. Otin vielä kuivalla kepillä ilmaisua. Ensimmäisestä koira meni vaan yli, mutta toisen kohdalle se pysähtyi ja paikallisti kepin. Se nappasi sen suuhunsa, toi mun luokse, tiputti sen suustaan ja meni siihen maahan... Hehheh, palkka ansaittu. Jäljestämisen jälkeen koira poikkesi takaisin jäljelle ja alkoi haistelemaan maata. Hetken päästä se painui maahan. Keppihän se siinä oli! Palkkaa tuli taaskin. Ehkä märät kepit yhdistettynä liian kovaan vauhtiin oli nyt se yhdistelmä mikä ei toiminut. Annoin nyt koiran mennä liinan mitan päässä, kun paljolti sen kanssa on menty lyhemmällä hihnalla, minkä kanssa vauhti ei pääse kasvamaan niin kovasti. Tai sitten se ei vaan osaa vielä tarpeeksi hyvin.


SARAN jälkitreenissä oli tarkoitus ottaa vaikeita kohtia. Se onnistuikin. Jäljellä oli pituutta n. 150 m. Jäljestäminen oli koiralta aika varovaista. Pitkästä aikaa olin tehnyt jäljen Sarallekin niitylle ja lehtimetsäpohjaan. Lisäksi maa oli märkää, mikä on Saralle vaikeaa. Alkuun otettiin janaa ja se oli yhtä pyörimistä. Koira nosti takajäljen. Annoin koiran mennä hetkisen siihen suuntaan ja käskin koiran kääntyä ympäri. Jäljen alku oli niittyä. Sitten tuli vastaan vajaan metrin leveän vetisen ojan ylitys. Kepit oli sekä ennen että jälkeen ojan. Ne löytyi. Ojan ylitys sujui koiralta hyvin. Ojan jälkeen maasto oli lehtimetsää. Kolmas keppi oli kaatuneen puunrungon takana. Senkin koira ilmaisi hyvin. Jälki teki 90-asteen kulman oikeaan, josta koira suoritui hyvin. Sen jälkeen maaperä muuttuui kivikkoiseksi. Neljäs keppi oli kallioisemmassa kohdassa ja se jäi koiralta ilmaisematta. Koira meni siinä kohdassa vähän jäljen sivussa. Jälkiä ei ollakaan tehty kallioalustalle. Seuraava keppi löytyi taas. Vikan kepin olin jättänyt aivan suuren kiven juureen ja poistunut kiven ylittämällä. Koira löysi tämän.


---


Torstaina ennen aikuisten aksatreenejä treenattiin Saijan kanssa nuorisoa. Purinan remontti on ohi ja pitkästä aikaa päästiin halliin. RINNAN kanssa muisteltiin yksittäisiä esteitä. Keppejä tehtiin ensin kokoverkoilla, sitten saatiin vähennettyä verkon paloja samaan vaiheeseen kuin viimeksikin eli verkot jäi päihin ja yksi lisäksi keskelle. Mikään kiirehän verkoista ei ole vielä päästä eroon, haluan vahvistaa vielä oikeaa tekniikkaa niiden avulla. Palkkana oli ruokakuppipalkka keppien jälkeen. Rin ottaa herkästi kontaktia ihmiseen, jos kupin luona on joku. Eli parempi pitää pelkkää kuppia, niin koira pitää katseensa ja päänsä paremmin alhaalla.


Rengas ja pussi meni hyvin. Muuria tehtiin tällä kertaa ekaa kertaa 55-senttisenä. Senkään kanssa ei ollut ongelmaa. Lopuksi tehtiin vielä keinua, tai enemmänkin pohdittiin sitä. Haluan koiran juoksevan vauhdilla keinun päähän asti. Silloin saattanee olla parempi, että koira pysähtyy kaikki neljä tassua kontaktialueella. Jos koira tekee 2on2offin etutassut maassa ja takatassut laudalla, on vaarana vauhdikkaan koiran kanssa, että tassut jää keinun alle tai ranteet ei tykkää, kun koira laittaa ne jo vauhdissa maahan. Pitänee pohtia.


SARAN treenirata:



Koira kesti hyvin tiukatkin takaaleikkaukset kepeillä, kunhan vain annoin sen päästä rytmiin ensin. Koira pujotteli kepit myös loppuun asti, vaikka itse jäinkin kutoshypyn toiselle puolelle ottamaan koiraa vastaan. Puomille vienti onnistui, kun kaarratin koiraa hieman, jotta se otti ylösmenokontaktinkin. Puomin jälkeinen kääntäminen onnistui hyvin, vaikkei sitä "Out"-käskyä koira vielä osaakaan. A-este kaipaa vähän vielä lisää varmuutta ja vauhtia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti