lauantai 1. lokakuuta 2011

Rinnan HSKP:n toko


Lauantaina oli RINNAN HSKP:n toko. Hallikausi on alkanut ja mulla on niin ollut ikävä ADT:n hallin peilejä :) Aloitettiin paikkamakuulla. Koirat muodosti ringin ja ohjaajat oli sen keskellä. Tehtiin kahteen kertaan. Ekalla kertaa Rin meni lonkalleen, kävin sen korjaamassa. Toisella kertaa kouluttaja pujotteli koirien väleistä. Rin pysyi hyvin, mutta seurasi katseellaan mieluusti pujottelijaa. Makuun lopussa käveltiin koirien taakse ja koiria ympäri. Rin piti hyvin asennon, eikä lonkkautunut. Seuraavaksi tehtiin seuruuruspujottelua koirakoiden lomasta. Ekalla kierroksella imutin koiraa ja toisella kertaa palkkasin vain silloin tällöin. Hyvin se piti kontaktin silloinkin. Vaikeaa oli kuitenkin pitää kontaktia perusasennossa muiden koirien pujotellessa. Kontakti tippui järjestäen aina namin annon jälkeen. Sitten koirat laitettiin jonoon. Rinna oli jonon viimeisimpä ja jonon viimeinen kutsuttiin ensin luokse. Koira katteli muualle eikä reagoinnut luoksetulokäskyyn. Toisella käskyllä sanoin koiran nimen sekä luoksetulokäskyn. Rin tuli ja niin tuli lähes kaikki muutkin koirat. Hupsis, ei tainneet koirat olla niin tottelevaisia kuin kouluttaja oli suunnitellut. Onneksi koirat pääasiassa meni ohjaajiensa luokse eikä mitään sattunut.


Sitten otettiin jääviä. Koirakot teki kaikki yhtä aikaa rivissä. Ekalla kertaa tehtiin maahanmeno. Se sujui. Toisella kertaa muut käski maahan, mutta minä en vaan jatkoin seuruuttamista. Rin ei reaoinut muiden käskyyn vaan jatkoi sekin seuruuta. Sitten seisominen. En käskenyt nytkään koiraa seisomaan, sillä koira edisti. Otin vaan askeita taaksepäin ja käännöksiä vasempaan, joilla sain korjattua seuruupaikan. Sitten vielä se seisominen. Rin otti jonkun askeleen seisahtuessaan. Kouluttajan mukaan Rin reagoi käskyyn niin nopeasti, että joutuu asettamaan vielä eturassunsa tasapainottamaan asentoa. Mutta kun tein vielä peilin edessä, niin koira näytti ennemmin ottavan pari hiipivää askelta. Korjaukseksi käsiapua.


Seuraavaksi liikkeellelähtöjä. Rin lähtee hyvin kontaktissa mukaan :) Otin peilin edessä myös askelsiitymiä. Taaksepäin koira takaosa irtoaa, mutta pysähtyessä se kuitenkin korjaa suoraa perusasentoon. Pitää kuitenkin suoristaa koiraa. Askeleissa oikeaan koira toimii hyvin, mutta vasempaan mennessä koira meinaa jäädä alle...


Otettiin sitten paikkamakuuta rivissäkin. Koira käskytettiin erikseen ja Rin teki vain omilla käskyillään. Makuun ajaksi menin verhon taakse piiloon. Kävin kertaalleen välipalkkaamassa. Hyvin se oli. Lopuksi vielä hyppyä. Tehtiin käskytettynä alokasluokan hyppy. Ekan käskyn aikaan joku koira haukahti ja käsky meni kuuroille korville. Toisella käskyllä koira hyppäsi ja pysähtyi hyvin, mutta koiran luokse kävellessä se liikkui vähän. Otettiin sitten vielä erikseen seisomistakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti