torstai 6. lokakuuta 2011

Torstain agit


Ennen Saran agia ehdittiin taas tehdä pikkutreeniä molempien kanssa. RINNA teki kujakeppejä, kuja oli n. 20 cm leveä. Ensin vedätin repimälelua maassa, sitten palkkasin heittämällä reikäpalloa putkeen. Jälkimmäisessä pää oli paremmin alhaalla, kun itsekin oli kyykyssä.


Hyppytekniikkana tehtiin jälleen set pointia leveällä okserilla. SARALLE rimat oli 35-40-45-20 cm. Kahdessa ekassa otin lentävän lähdön ja vikassa koira sai mennä putken kautta. RINNALLE rimat 45-50-55-20 cm. Kahteen ekaan jäi vahingossa Saran treenistä apuhypyn ja okserin väliin neljä jalkaa, sen jälkeen levensin väliä kuuteen jalkaan. Penne kuitenkin selviytyi viidestäkympistäkin noin pienellä välillä! Vikan Rinnakin sai tehdä putken kautta.


SARAN treenirata:



Nelosen jälkeen välistäveto pienessä tilassa oli hieman haastava. Jos en ollut tiukkana ja ajoissa koira ehti hypätä kakkoshypynkin vastakkaiseen suuntaan. Koiran suorittaessa keppejä kokeilin itse siirtyä puomin toiselle puolen. Onnistui, koira jatkoi itsenäisesti pujottelua loppuun asti.


Sitten rata vastakkaiseen suuntaan. Puomin jälkeinen osuus oli vaikea. Vain kertaalleen saatiin se sujumaan oikein, muilla kerroilla koira hyppäsi joko puomin edessä olleen hypyn tai sitten 10. esteen väärään suuntaan. Myös kepeille vienti oli tökkivää. En ehtinyt millään koiran edelle ja se ehti kääntyä minua kohden ennen kuin sain sen kepeille. Opetuslistalle "Out"-käsky, jolla koira kääntyy ohjaajasta poispäin.


Ekalla kierroksella puomi oli hyvä :) Toisella kierroksella se oli jo hitaampi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti