sunnuntai 11. marraskuuta 2012

HSKP:n tokot

Tungosta oli taaskin. RINNA teki:
  • Paikallaanoloissa tehtiin makuu ensin, sitten istuminen. Molemmat 2-minuuttisina. Makuussa kerkesi kerran haistaa maata, mutten ehtinyt kieltää siitä. Istumisessa jätin koiran huonoon asentoon. Huomasin sen päästyäni piiloon ja kävin korjaamassa koiran asennon paremmaksi ennen kuin se itse korjaa. Muuten hyvät.
  • Hyppynoudossa tehtiiin vinoja noutoja. Rinna alkaa ymmärtämään, että liikkeeseen kuuluu kumpaankin suuntaan hyppy. Vartaloapuja ei tarvittu, joissain muistutin käskyllä hypystä takaisin. Luovutusasentoja työstettiin erikseen. Näissäkin teemana vinot tuonnit. Ensin tehtiin ilman kapulaa eri suunnista eteentuloa. Oikealta puolen tuloon koira tarttee enempi apuja kuin vasemmalta (perusasennosta). Treenin puutetta. 
  • Hyppyä tehtiin myös avona kokonaisena liikkeenä ja osina. Osaa.
  • Seuraamista tehtiin hieman pidempänäkin kuin viime aikoina. Oli ihan jees namipalkalla. Kokeilin myös lelupalkkausta pitkästä aikaa ja kierrosten noustessa tarkkuus kärsii. Askelsiitymiäkin tehtiin pitkästä aikaa. Kumallekin sivulle onnistuu, mutta askeleet taaksepäin vaatii treeniä.
  • Jääviä tehtiiin ensin erillisinä, sitten seuruusta. Maahanmenot on edelleen nopeampia leikin lomassa kuin seuruussa. Edelleen siis treeniä niihin. Seisomisissa edelleen treeniä siihen, ettei koira pompsahda pysähtyessään. Käsiavulla toimii hyvin. Kokeilin myös pallon heittoa olan yli. Tämäkin oli hyvä, mutten saanut aikaiseksi toista hyvää. Kokeillaan vielä. Takapalkalkallakin pysähtyminen oli ihan ok. Istuminen oli kunnossa.
  • Kaukoissa palkkasin ensin koiran pelkästä istumaan noususta. Sitten sarjana i-m-i-m-i. Senkin koira teki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti