torstai 25. lokakuuta 2012

Paukkuja

Käytiin kuuntelemassa paukkuja Hakkilassa. Muille koirille ammuttiin ja mentiin kauemmas kuuntelemaan. Oli tarkoitus vain hengailla ja olla tekemättä tapahtumasta mitään erikoista numeroa. Ensin mentiin liian kauas eikä laukaukset kuuluneet rekkamelun yli. Mentiin sitten lähemmäs muutaman kymmenen metrin päähän ampujasta. Kaksi laukausta ja SARA vinkui ja tärisi. Otin sen kanssa sitten  vähän seuraamista ja jääviä. Se teki hyvin, mutta selvästi sitä huoletti vielä. Välillä se veti korvia luimuun. RINNA ei taaskaan huomannut mitään. Rin teki paikallaanolot ryhmässä. Ensin 2-minuuttinen istuminen. Siinä tassu liikahti kerran. Sitten makuu myöskin 2-minuuttisena. Poistuttaessa koiran luota se meni lonkalleen. Korjasin koiraa. Jossain vaiheessa taas koira meni lonkalleen ja korjasin sitä taas. Viimeksihän se teki samaa. Silloin ajattelin koiran olevan jumissa, mutta oisiko nyt sitten koira vielä eilisen käsittelyn jälkeen kipeä :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti