tiistai 9. lokakuuta 2012

Sirkuskentällä

Kimppatokoiltiin Sirkuskentällä. Välillä satoi vettä. Kumpikin koira teki taas samankaltaista settiä, eli:
  • RINNA teki 2-minuuttisen piilopaikkamakuun. Se oli hyvä. SARA oli 2 minuuttia istumassa. Sekin oli ihan hyvä.
  • Tunnaria kumpikin teki siten, että ne haki vauhtia Sonjalta ja itse olin kapuloilla työtä vahtaamassa. SARA taisi napata väärää, mutten ehtinyt kieltämään. RINNALTA tämä sujui hyvin. Se on tosi varma kapuloilla, vaikkakin saattaakin räjäyttää kapulat sinne tänne kapuloille juostessaan.
  • Seuraamisessa olen ottanut tavaksi tehdä RINNAN kanssa aina palkkausta liikkeellelähdöistä alkuun. Tein sen nytkin. Se tuntuu laittavan koiran oikeaan mielentilaan. Varsinaista seuraamista Rinna teki kahteen kertaan. Ekassa paikka pysyi hyvin, toisessa se lähti kerran hieman edistämään. Nyt tein vain äkkipysäytyksen ja se riitti jo korjaamaan koiran oikeaan kohtaan. SARAN kanssa tehtiin vain suoraa seuraamista, jossa oli paljon liikkeellelähtöjä. Koira ei äännähtänyt nyt kertaakaan!
  • Ruudussa RINNALLE tehtiin suoria lähetyksiä kisamatkalta. Tiia heitti palloa koiran juostessa ruutuun eikä Rin ehtinyt tehdä kieppejä. Kerran koira koitti juosta suoraan Tiialle, mutta käskin vaan koiraa ruutuun ja sen jälkeen se aina juoksi ruutuun. SARALLE samaa. Lentävä pallo oli kiva ylläri koiralle.
  • RINNA opetteli luoksetulon maahanmenoa juoksemalla Tiian ja minun väliä. Ei ne vieläkään ole sitä mitä haluan, mutta oli jo parempia kuin eilen. SARALLE edelleen samaa, vaikka tämä jo sujuukin. Tehdään nyt kuitenkin kunnon perustat uudelle tyylille.
  • SARA teki ensin eteenmenon koemaisesti. Oli ok. Sitten käytiin koiran kanssa viemässä lelu valmiiksi ja koirahan lähti seuruussa edistämäänn. Ei kelvannut. Lähetyksen tein seuraamisen jälkeen perusasennosta. RINNA teki ensin muutaman lelulle juoksun. Sitten tehtiin ilman lelua ja maahanmenolla. Oli eka kerta ja oli hieno! Loppuun vielä lelulle juoksu. Tässäkin koirasta pääsee lähtöäänet, joten niiden kanssa pitää olla tarkkana. Enkä todellakaan uskalla seurauttaa koiraa ennen lähetystä. Seuraamisen ongelmat pitää ensin saada kuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti