sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sara on eetva

Perjantaina matkattiin laivalla Tallinnaan, yövyttiin laivassa ja lauantaina oli ohjelmassa tokokoe SARAN kanssa Harjumaalla. Kiitos vaan matkaseurueelle rattoisasta matkasta! Koepaikkana oli TAKO:n keinonurmipohjainen halli ja tuomarina latvialainen Vladislava Akimova. Koe oli hyvin järjestetty, mutta tuomarilla oli omanlaiset näkemykset joidenkin koirien kohdalla. Ensin tehtiin yksilöliikkeet kahdessa osassa, sitten paikallanolot.

Luoksetulo   8
Piiitkät pysäytykset.

Kaukot   9
Saraksi ihan kivat! Koira ei lyhentänyt asentoaan m-s-vaihdossa ja sen takia tuli hieman eteenpäin sitä seuranneessa s-i-vaihdossa.

Ohjattu nouto   8
Pistemenetykset merkin nuuhkaisusta.

Seuraaminen   6
Ihan kamalaa :( Koira äännähteli lähes koko seuraamisen ajan. Tuomari ei vain kuullut sitä. Lisäksi koira haahuili ja jätti kaksi perusasentoa tekemättä. Korjuutin perusasennnot.



Ruutu   9 ½
Mun makuun vähän laiska suoritus, mutta puolikas piste lähti mun liian nopeasta maahankäskystä seisomisen jälkeen ruudussa.

Metallihyppynouto   10
:)

Tunnari   8
Videolta näkee, kun koira menee vähän suu auki kapuloilla, mur. Pistemenetykset kuitenkin siitä, etten osannut ottaa koiralta kapulaa kerralla vaan vasta toisella yrittämällä sain otteen siitä...  

Zeta   6
Järjestyksenä m-s-i. Sara ei mennyt maahan, joten käskin sen enempiä ajattelematta. uudestaan. Tuomari oli armelias, tästä olisi voinut antaa nollankin.



Paikallaan makaaminen   9 ½
Hidas maahanmeno ja sivullenousu.

Paikallaan istuminen   9 ½
Liikahdus.

Tulos: EVL1, 267,5 p. ja sijoitus 1./5.

Koiran kanssa oli aika kamalaa olla kehässä. Liikkeiden välit ei toimineet, mutta toisaalta en itsekään pitänyt huolta omasta osuudestani. Jännitti. Lisäksi pidin itse jännitystä yllä ottamalla turhia pistevähennyksiä. Seuruusta ja zetasta olisi tullut paremmat pisteet ilman koiran korjaamista, myös tunnarin pisteet olisi olleen paremmat, jos olisin kunnolla ottanut kapulan kerrasta. Aika tiukille meni ykkösen saanti. Toki ykkönen on aina ykkönen ja tällä ykkösellä Sarasta tulee EE TVA :)

14 kommenttia: