sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tattia kasvamaan

Matkattiin tänään Tiinan kanssa Hämeenkyröön jälkikokeeseen. Kokeen järjesti Kyrökosken Käyttökoirat ja tuomarina oli Juha Kurtti. Koe oli 10 koirakon koe kaikille luokille. Ohjelmassa oli ekana maastoon, sitten tottiksiin. Jännitti, mutta jännitys kaikkosi, kun jouduinkin ajamaan pitkästä aikaa autoa :p 

Jälkimaasto oli todella kivaa sammalikkoa/jäkälikköä, ihan tasaista. Kaksi kertaa metsätien ylitys ja kerran jälki meni kaatuneen puunrungon ylitse. Jälki lähti janan lopusta eikä Rinnalla luottamus vielä riitä edetä loppuun asti. Se kävi kaarrokset sivuttain jo aiemmin. Näin koirasta ettei se ollut jäljellä enkä lähtenyt sen perään vaan kutsuin takaisin uuteen lähetykseen. Nyt se eteni loppuun asti ja nosti jäljen hyvin vasempaan. Janalta lähti -5 p. Jäljellä oli Rinna meni juurikin jäljen päällä, askeleetkin näkyi. Rinnalla löysi kaikki kepit. Se ilmaisi ne seisomalla, mutta meni maahan kun kaivoin palkkoja. Ekan kepin löydyttyä tuomari seisoi vielä katsomassa ja siitä en koiraa palkannut.

Esineruutu tuntui olevan vaikea koirille. Se oli samanlaista maastoa kuin jäljelläkin. Lähetys tapahtui rinteen yläpuolelta alaviistoon ja alueelle näki kaikkialle. Ei tuulta. Rinnallakin tuntui olevan vaikeaa. Se vaan juoksenteli ympäriinsä aluetta läpi ja jouduin lähettämään sitä useaan kertaan ennen kuin kaksi esinettä oli löydetty. Löydetyt esineet oli alueen edessä, mikä on Rinnalle vaikeampaa. Esineet oli myös märkiä. Kaiken kaikkiaan Rinna teki hyvin töitä. Se lähti paikallistaan esineitä heti, kun sai hajun ja luovutukset oli hyviä. Se oli myös hyvin ohjailtavissa, mutta kaahotuksesta tuomari vähensi -2 p. Aikaa meni 3,5 min.

Maastot meni siis ihan kivasti. Sitten tottikseen, jossa taas kasvateltiin tattia otsaan. Pisteitä kertyi kuitenkin 85.

Seuraaminen - erinomainen
Liikkeestä istuminen - erinomainen
Liikkeestä maahanmeno + luoksetulo - hyvä
Liikkeestä seisominen - erittäin hyvä
Tasamaanouto - erittäin hyvä
Hyppynouto - erittäin hyvä
Estenouto - puutteellinen
Eteenmeno - erinomainen
Paikkamakuu -  tyydyttävä

Kaikissa eteenmenon suuntaan tapahtuvissa seuraamisissa Rinna kulki puolisen metriä etuviistossa enkä saanut koiraan kontaktia millään. Käskin useasti. Se vaan ei pystynyt, koska kyttäsi eteenmenoa. Toiseen suuntaan koira seurasi paremmin. Luoksetulossa annoin toisen käskyn koiran ollessa lähellä vaan siltikin jarrut petti ja koira juoksi ohi ja sieltä suoraan sivulle. Kaikissa noudoissa koira kiljui jo kapulaa heittäessä, lähtöhaukkukin pääsi, kapulalle piti murista ja luovutuksessa oli vielä kitinää. Pikkasen liikaa kierroksia. A:lla koira lisäksi jostain syystä kiersi takaisin tulossa. Makuussa Rinna nousi istumaan parin aloittaessa noutoja. Se ei vaan pystynyt makaamaan vaan oli pakko nousta, jotta näkisi paremmin...

Tottikselle siis tarvitsisi tehdä jotain. Tällä hetkellä Rinnan pää vaan vie liian lujaa. Treeneissä koira ei ole ollut tällainen, mutta toivottavasti nämä siirtyy myös treeneihin, niin koiran toimintaan pääsee paremmin puuttumaan. Pikkasen kasvoi taas treenimotivaatio. Se nousee aina huonoista kisasuorituksista :)

No kaikesta huolimatta kokonaistulokseksi 278 p. ja JK2 I-tuloksella. Sijoitukseksi toinen kolmen koirakon luokassa. Kokonaispisteet oli samat kuin ekaksikin sijoittuneella. Niillä oli vaan 5 p. enemmän maastosta ja meillä sama tottiksesta ;)


Kaverukset JK1 Miilu ja JK2 Rinna :)
Kuva: Tiina Karhula

2 kommenttia: