lauantai 15. syyskuuta 2012

Illalla

Treenattiin puistonurtsilla. Nurmi oli vetistä, paikoin oli vesilammikoitakin. RINNA aloitti puun kierroilla ja seisomaanpysäytyksillä. Näppäriä. Sitten tehtiin seuraamista näyttelyremmissä. Hyvää oli sekin. 

Seuraavaksi tehtiin liikkeitä palkattomattomana. Ensin liikkeestä maahanmeno. Pidin koiran näyttelyhihnassa seuruuosion. Maahan koira olisi voinut mennä ripeämminkin. Sitten luoksetulo seisomaanpysäytyksellä. Pysäytys olisi voinut olla terävämpi. Liikkeestä seisomisessa koira oli jälleen hihnassa seuruuosion. Seisominen oli hyvä. Koira seistessä mies jäi koiransa kanssa möllöttämään siihen lähelle. Rinna nosti hännän pystyyn ja murisi, muttei liikuttanut yhtäkään tassua ;) Tehtiin toinenkin luoksetulo, tämän suoraan sivulle. Pikkasen meni taas jarrutus pitkäksi ja koira kävi mun takana kääntymässä. Nouto oli muuten priimaa, mutta pari lähtöhaukkua pääsi koirasta ja lisäksi kapulaa piti saalistella. Kaukoissa lelupalkkaan siirtyminen on nostattanut Rinnan kierroksia ja se heilauttaa pyllyä vaihtaessaan asentoa. Se pitää joskus korjata. Nyt pidän mieluummin tämän kuin käskytän koiraa kahdesti vaihtamaan asentoa. Palkkaamattomuudesta huolimatta koira tuntui kivalta :)

SARAKIN teki luoksetulon pysäytyksiä puun kierroilla. Kokeilin erilaisia käsimerkkejä seisomaanpysäytyksiin. Toistaiseksi kaikki oli yhtä hyviä tai huonoja. Maahanmenojakin tehtiin pari. Maa oli vähän turhan märkää eikä maahanmenot olleet hyviä. Seuraamissa keskityin tällä kertaa koiran edistämiseen. Tein äkkipysäytyksiä. Näissä koira oli hyvin mukana. Sitten täyskäännöksiä vasempaan ja pysähdys heti käännöksen jälkeen. Nämäkin sujui. Askeleissa taakse perusasento jäi helposti liian eteen. Menin koiran viereen eri kohtiin ja koiran piti korjata asentonsa oikeaksi. Näin alkoi sujumaan ja näitä pitää jatkaa.

Liikkeestä jäävät sujui. Koira erotteli käskyt. Maahanmenoja otin pari pallopalkallakin. Kaukoja tehtiin lähinnä peruutellessa. Saran kierrokset nousee peruuttaessa, joten kävelin vain koiraa kohden ja koira kulki taaksepäin. Kumpaankin seisomisvaihtoon olen opettanut koiralle nyt lyhyemmän asennon. Kumpikaan ei toimi vaan vielä kisamatkalta. Opetin koiran myös korjaamaan pidempi asentoinen seisomisen lyhyemmäksi. Lisäksi tehtiin liikkeiden välejä. Sarppa oli hyvin mukana.

Tokoilun jälkeen tein koirille vielä lyhyet (n. 100 m) jäljet nurtsille. Valjaat jäi kotiin, joten koirat jäljesti pannassa + remmissä. Yllättävän hyvin se sujui Rinnaltakin! SARAN jälki ajettiin heti tekemisen jälkeen. Jäjellä oli viisi kulmaa ja kaksi keppiä. Jälkeä lähestyttiin janamaisesti. Sara nosti jäljen, mutta lähti takajäljelle. Parin metrin hihna ei paljoa armoa antanut ja hihnan kiristyessä koira kääntyikin ympäri. Saralla oli liikaa intoa :D Se meni jäljen päällä vähän suurpiirteisesti. Kulmat kuitenkin meni ja kepitkin löytyi. Hauska, että koiralla on hauskaa :)

RINNAN jäljen alkupuolella oli ojan ylitys ja sen jälkeen eka keppi. Sitten jälki jatkui hiekkatien yli, mutta se teki kulman ennen nurtsille tuloa ja jatkoi hiekkatien reunaa eteenpäin. Toisessa kulmassa jälki kääntyi nurtsille ja siellä oli toinen keppi. Juuri kun oli tehnyt Rinnan jäljen siihen tuli pari ihmistä pentukoiriansa juoksuttamaan. Pennut meni rallia ympäriinsä ja keräsivä lisääkin yleisöä. Ihmiset seisoskelivat juuri siinä mistä olin kulkenut. Odottelin puolisen tuntia ja ihmiset koirineen lähtivät. Aika paljon häiriöitä jäljelle, mutta halusin kokeilla pystyykö Rinna siihen. Alku meni hyvin, kepinkin ilmaisu oli ok. Ekassa kulmassa koiralle tuli totaalihukka. Seisoskelin aikani ja koira yritti jatkaa nurtsin puolelle, mutta lopulta se lähti hiekkatietä pitkin. En tiedä jäljestikö se vaiko kulki vain vahingossa oikeaan suuntaan nenä maassa, mutta toisesta kulmasta se kääntyi jäljen suuntaisesti nurtsille. Vikasta kepistä koira olisi kävellyt yli vaan ja jatkanut jäljestämistä. En päästänyt ja koirakin meni maahan kepille. Höh noita ilmaisuja, mutta hienosti Rimppa selviytyi noinkin vaikeasta jäljestä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti