torstai 27. syyskuuta 2012

Sadesäässä

Sovittiin Tiinan kanssa treenit illaksi, RIMPAN toiset viestitreenit! Oltiiin Tuupakassa. Koko illan satoi. Miilu juoksi välit nyt ensin. Ekalla kierroksella (viisi lähetystä) juoksumatkaa oli n. 80 metriä pisteiden välillä. Näköyhteyttä ei ollut. Rinna juoksi joka kerta innolla. Tää on niin Rinnan laji! Toisella kierroksella juoksumatkaa kasvatettiin n. 100 metriin. Koira juoksi B:ltä Alle, A:lta B:lle ja takaisin. Sitten Tiina liikkui n. 15 metriä eteenpäin ja oli hieman piilossa. Rinna juoksi tämänkin hyvin. Sitten koira taas A:lle. Tässä vaiheessa tuli ajatuskatkos ja lähetin koiran vielä uudestaan. Tiina oli jo kävelemässä takaisin päin ja Rinna kävi vaan tekemässä uukkarin Tiinan edessä. Ei näin... Ne radiopuhelimet olisi hyvä olla. Lisäksi pitää ottaa kumpaankin päähän vesipiste koiralle ja Rinnalle jotain herkullisempaa kuin vesi, että se malttaa oikeasti juoda. Rinna haukkuu herkästi lähetyksissä, haittaako se?

Tehtiin sitten esineruutu. Alue oli n. 10 x 50 m. Aika kivikkoista oli. Alueen katkaisi iso kivi keskellä. Esineet (kaksi sukkaa) oli tämän kiven takana ja alueen takana toisen ison kiven juuressa. Rinna teki töitä hyvin. Se juoksi ekalla lähetyksellä taakse ja toi sukan sieltä. Oteiin aikaa. Aikaa meni 20 sek. Toiseen esineeseen meni hieman enempi aikaa, 50 sek. Hyvä se on silloin kuin se tekee töitä.

Sitten siirryttiin Sirkuskentälle tokoilemaan. SARA pääsi tekemään paikkaistumisen ja -makuun. Istuminen oli hyvä. Makuussa koira meni lonkalleen ja taittoi etutassua alleen. Kävin korjaamassa ja lopun aikaa koira piti asentonsa. Sara teki myöskin hyppynoutoa vinoilla heitoilla. Alkuun annoin avut paluuhyppyyn, sen jälkeen koira osasi itsekin.

RINNAKIN teki hyppynoutoa. Namitin koiraa lähdöissä eikä se kerennennyt äännähtää. Ekan palkkasin vauhdista, toisen otin luovutusasentoon. Hyvää oli. Sitten tehtiin seuraamista. Alkuun palkkailin äänettömiä liikkeellelähtöjä. Varsainaisessa seuruussa tällä kertaa kerran sanoin koiralle etten leiki enää sen kaa ja kävelin kesken seuruun pois koiran luota. Sitten paikka pysyi hyvin ja koiran asenne on selvästi parempi kuin ennen.

5 kommenttia:

  1. Koiran pitäisi olla hipihiljaa, koska sotarintamalla haukahtava koira olisi katastrofi. Että haittaa se. :)

    VastaaPoista
  2. Jees, aloitettiin jo voluumien pienentäminen :)

    VastaaPoista
  3. Jou, Säännöt tsekattu, kokeessa odotetaan äännettömyyttä koirilta ja saadakseen korkeimman arvosanan saa koira ainoastaan lyhytaikaisesti äännellä kokeen aikana, eli sisältää kuljetukset+tarkastusasemalla olon ja siirtymiset tarkastusasemilla. Jatkuva haukunta tai ulvonta aiheuttaa keskeytyksen.
    Viestille lähetyksessä lähtöhaukahdus ei alenna arvosanaa, mutta odotusajan haukkuminen+rauhattomuus+vinkuminen alentaa arvosanaa.

    Jatketaan kuitenkin jo aloitetulla systeemillä, hyvä siit tulee :)

    VastaaPoista