sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Tokokoe, Purina Areena








Voittajan debyytissämme oli tuomaroimassa Hannele Pörsti.


1. Paikallaan makaaminen 10


Luokan alku aikaistui ja heti ilmottautumisen jälkeen olikin jo paikallaanmakuun vuoro. En ehtinyt koiraa rauhoitella ja se sitten piippaili, onneksi ei kuitenkaan liikkeen aikana.


2. Seuraaminen 9


Hieman pomppuisaa, etenkin alussa. Askelsiirtymät tehtiin vain oikeaan ja niissä Sa äänteli, se vinkaisi myös askelsiirtymiä seuranneessa liikkeellelähdössä.


3. Liikkeestä istuminen 10


Luottoa koiraan ei tässä liikkeessä ole ja pitihän sitä vilkaista, että se tosiaan istui. Istuihan se, mutta vinossa.


4. Luoksetulo 9


Vauhtia oli. Seisomaan pysäytys oli terävä, maahanmeno tuttuun tapaan pitkä.


5. Ruutu 10


Sarps bongasi ruudun jo ennen virittelyä. Se juoksi käskystä vauhdilla ruutuun ja pysähtyi keskelle.


6. Hyppynouto 9 ½


Ei tietoa mistä pistevähennys.


7. Metallinouto 10


Valkkasin kapulaksi keskikokoisen (pitää ostaa itsellekin tätäkokoa oleva kapula). Meno oli vauhdikkaampi kuin tulo.


8. Tunnari 10


Oma löytyi nopeasti ja varmasti. Pikkasen Sa pureskeli kapulaa tuodessaan.


9. Kaukot 10


Vaihtosarjana i-s-m-s-i-m. S-i-vaihtoahan koira ei vielä kunnolla osaa, joten siinä tuli hitusen eteenpäin.


10. Kokonaisvaikutus 9


Oisko ollut koira vähän liian riehakas liikkeiden välissä?


Tulos: VOI1, 310 p. + KP ja sijoitus 1/11.


 


Eipä tähän muuta enää kuin monta miljoonaa hymppää :) :) :)


 

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Vauhtitreeniä


Aamusella tehtiin lyhyet ja ytimekkäät treenit Purinan ulkokentällä.


Aloitettiin puunoudolla. Ekat heitot heitin ruudun lähelle. Ekalla Sa teki pienen mutkan ruutuun päin paluureitillä, toisella se ei enää vilkaissutkaan. Molemmissa palkkasin vauhdista. Otettiin vielä yksi nouto luovutusasentoon asti. Ekoissa ruutuunlähetysyrityksissä koira haki katsellaan ruudun sivuun ja juoksikin ruudun sijasta sivusuuntaan. Näyttöruudun jälkeen löytyi ruutukin, mutta valkeassa lumessa oleva valkea alusta kesti hieman löytää. Sitten alkoi sujumaan. Otin lähetyksiä alustalle myös ruudun läheltä eri kulmista tai ruudun sisältä reunapaikoilta. Näissä Sa tartti käsimerkin avuksi (normaalistihan ruudussa en anna käsimerkkiä). Näitä pitäisi tehdä paljon enempi. Lopuksi otettiin vielä pari leluruutua. Seuraamaan lähtöjä ja parin askeleen seuruita otettiin lelupalkalla. Luoksetulot tehtiin suorina. Lopuun tehtiin vielä eteenmenoa pitkästä aikaa.


Taisi olla viimonen varsinainen treenikerta ennen kisoja, heh. Ei vaan yksinkertaisesti aika riitä enempään. Ihan hyvällä mallillahan nuo liikkeet on, mutta ei ne kuitenkaan ole vielä kisavalmiit. Tarttis hioa enempi ja saada lisää varmuutta. Mutta näillä mennään.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Agit








Hyvin yksinkertaiselta näyttävä rata....



...mutta ihan niin yksinkertaista siitä suoriutuminen ei ollutkaan, sillä ensin koirat palkattiin jokaisen esteen jälkeen, sitten joka toisen ja lopulta mentiin koko rata. Sara oli aika virkeällä tuulella, mutta siltikin tämä harjoitus sujui kuitenkin ilman suurempia ongelmia. Ekalla kierroksella ongelmallisimmat kohdat oli putki ja sitä seuranneet hypyt sekä 7. hyppy ja sen jälkeinen pituus. Sara kun rynnisti putkesta suoraan hypyille ja viimeisen hypyn kautta suoraan pituudelle. Putkella mun piti todellakin ottaa koira haltuun, jotta sain sen palkattua oikeassa kohtaa. Ennen pituutta taas sain käyttää ääntä pysäyttääkseni koiran. Toisella kierroksella tarkoitus oli palkata koira siis joka toisen esteen jälkeen. Siinä ongelmallisin oli eka suora, jossa Sa juoksi ensin putkeen asti. Tämäntyyppistä treeniä pitää muistaa tehdä aina silloin tällöin, rata kun ei aina mene niin kuin koiran mielestä olisi loogisinta.


Yksitellen:



  • Verkottomat kepit sujui hyvin. Keppeihin yhdistettiin mutkaputki, josta mentiin jälleen kepeille. Näissä mun tulee kiinnittää huomiota kepeille tulo kulmiin, joissa koiraa joutuu vielä auttamaan. Muuten saisi etäisyyttä jo ottaa enempi.

  • A:kin parantui taas edelliskerrasta. Nyt pystyin juoksemaan jo reilusti A:sta ohi koiran pysähtyessä alasmenokontaktille itsenäisesti.

  • Puomia tehtiin längellisenä (ne löytyi!).

  • Eka keinuyrityksestä tuli lentokeinu. Aiemmin olen ekan kerran ottanut aina koira hihnassa, ettei tätä pääsisi tapahtumaan, mutta nyt tehtiin sitten eka kertakin ilman hihnaa. No koiraa ei näyttänyt haittaavan. Keinullakin alasmenokontaktin 2on2off-asento on jo aika varmaa.

  • Rengastakin tehtiin yksittäisenä.

  • A-hyppy-mutkaputki-puomi -sarja onnistui ihan näppärästi. Otin putkeenmenot molempiin päihin, onnistui. Pitää vaan muistaa käyttää ääntä koiran ollessa putkessa, jotta putken jälkeisestä käännöksestä saisi vielä tiukemman.


---


Seuraavaksi on tulossa vähän taukoilua agista. Ens viikolla ohjelmassa on teoriaa, sitä seuraavalla on taukoviikko. Sen jälkeen siirrytään kesäaikaan ja siten myös kahteen treenikertaan viikossa (sikäli mikäli lumet sulaa).


 

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Tottelemassa Purinalla


Tokoiltiin Inkan & Rommin kanssa Purinan ulkokentällä. Kenttä oli loskainen ja märkä, ihan hyvä treenipaikka siis.


Alkulämittelynä perusasennosta suoria maahanmenoja ja sieltä takaisin perusasentoon. Sitten ketjutettiin kokeenomaisesti liikkeitä yhteen nippuun Inkan toimiessa liikkurina. Ensin ruutu, sitten seuraaminen, liikkeestä istuminen, tasamaanouto puukapulalla, luoksetulo, tunnari ja lopuksi kaukot.



  • Ensiyrittämällä ruudussa Sa juoksi ruudun taakse. Korjauksella se tuli takaisin. Uusintayrityksellä sujui muuten ihan hyvin paitsi koira ennakoi maahanmenon (onneksi se oli oikeassa kohtaa ;) ).

  • Seuruuseen otettiin kaikki tempon vaihdot, askelsiirtymät jätettiin pois. Seuraamisessa Sas oli hyvin mukana, vaikkakin pari kertaa kontakti katosi. Liikkeellelähdöissä koira äännähti. Muutenkin Sa oli hitusen äänekkäämpi kuin yleensä. Purina kun on vähän kierroksia nostattava paikka, yleensähän siellä harrastetaan agilityä.

  • Liikkeestä istuminen oli ihan hieno. Mä en vaan luota tarpeeksi, etten vilkaisisi koiraa.

  • Nouto sujui vauhdikkaasti.

  • Kun olin luoksetulossa päässyt toiseen päähän, niin Sar nousi maasta ikään kuin jotakin väistäen ja tuli luokse. En tiedä oliko siellä jotakin oikeasti vai kuvitteliko koira jonkin mörön sinne. Joka tapauksessa takaisin lähtöpaikalle siirryttäessä Sa murahtihaukahti häntä pystyssä lumikasalle. Jep. Uusinta yrityksellä koira ennakoi liikkurin käskyä ja nousi seisomaan. Käskin maahan. Kolmannella yirttämällä jo onnistui. Sain pysäytettyä koiran jopa suunnilleen merkkien kohdille. Hieman enempi tosin liikkeessä olisi voinut olla vauhtia ja terävyyttä.

  • Tunnarissa oma kapula sattui heti ekana kohdalle. Sa otti sen suuhunsa eikä tarkastellut muita. Tuodessa se pureskeli kapulaa.

  • Kaukoissa tehtiin vain i-m-i-m-vaihdot.


Sinänsä tuo ei ollut ideaali palkkaamattomuustreeni, sillä korjasin koiran menoa sekä ruudussa että luoksetulossa. Koira kuitenkin kesti niiden lisäksi hyvin palkaamattomuuden.


Otettiin vielä:



  • Kaukoja. S-i-vaihto sujui käsimerkin kanssa jo paljon ripeämmin kuin eilen. Ennakointia oli ilmassa. Siitä pitää yrittää päästä eroon ennen koetta.

  • Liikkeestä istumista. Pikkasen märkä maa tuntui koiraa ällöttävän, joten kaivoin naksun esiin ja saatiin innokkuutta istumiseen lisää.

  • Askelsiirtymiä kaikkiin suuntiin. Nyt koira teki töitä hiljaa. Taaksepäin on edelleen se heikoin suunta (irtoaa helposti). Lisäksi Sa ennakoi siinä liikkeellelähtöä.

  • Luoksetuloja. Palkkasin paikalleen jäänneistä ja itse luoksetulot vapautin vauhdista.

  • Ruutua. Ensin tyhjään ruutuun lähettämistä. Nyt koira pysähtyi käskyllä seisomaan. Sitten vielä pari lähetystä lelun odottaessa ruudussa.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

HSKP:n vapaavuoro



  • Aluksi tehtiin hyppynoutoa ja tasamaanoutoa puukapulalla. Kaikki sujui hyvin. Hypyt otin perusasentoon ja tavallisissa noudoissa vapautin vauhdista. Lisäksi tehtiin luovutusasentoon hakeutumista.

  • Perusasennossa katsekontaktia otettiin toisen koirakon tehdessä ruutua. Alkuun jouduin huomauttamaan kontaktin katkeamisesta, sen jälkeen Sa piti kontaktin hyvin.

  • Liikkeestä istumista tehtiin leikin varjolla, peruutellen ja seuraten. Kaikissa Sa oli hyvin mukana.

  • Kierroksia oli hitusen liikaa ja se näkyi alkuun kaukoissa. Koiruus otti askeleen tai kaksikin seisomaannousuissa ja m-i- ja s-m-vaihdoissakin se liikkui eteenpäin. Vastapainoksi Sa peruutti s-i-vaihdossa :p Kun kierroksia saatiin alaspäin kaukot (ei s-i) onnistui hyvin n. 10 metristä. Otettiin välillä vaihtoja myös pidemmillä käskytysväleillä ja vain kertaalleen Sa ennakoi s-m-vaihdon. Kertaalleen onnistuin antamaan istumisen käsimerkin yhdessä seisomista tarkoittavan käskysanan kanssa. Sarps ratkaisi tilanteen nousemalla maasta seisomaan istumisen kautta. Nokkelaa! S-i-vaihto on noin niinkuin muuten siinä vaiheessa, että käskysanalla vaihto onnistuu yleensä parista metristä. Käsimerkin kanssa myös, mutta hitaammin. Selkeästi käsimerkistä Sa on vielä epävarma. Noususuhdanteessa siis ollaan. Kaukothan on kuuluneet treeniohjelmaan parisen vuotta ja viime kesästä asti ollaan niitä tehty nykyisellä tekniikalla. Viikossa ei kuitenkaan vielä valmista saada, mutta ainakin joskus :)

  • Ruutu tehtiin ensin kokonaisena liikkeenä. Muuten aivan pro, mutta ruutuun koira seisahtui vähän laitaan. Oli se kuintekin ihan hyvin ruudun sisällä. Sitten pari lähetystä tyhjään ruutuun ja alustalle, niissäkin Sa suunnisti jostain syystä samaiseen laitapaikkaan (tai alustalle laitapaikan kautta). Lopuksi vielä lelu odottamaan ruudun taakse ja nyt Sa juoksi aivan suoraa linjaa.

  • Lisäksi päivemmällä tehtiin pariin otteeseen tunnaria pallopalkalla. Koira ilostui :)

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Whisky-leikkauksia ja kontakteja






Tänään oli ohjauskuviona jälleen whisky-leikkaus. Se tehtiin alla olevassa radassa 5. ja 10. esteellä.



Otin Sarpsan aivan kylmiltään radalle, sillä vuoroksi sattui ensimmäinen. Siitä huolimatta rata tuntui hyvälle, koira kun oli ihan hyvin kuulolla. Täysoletus oli, että koira painelisi suoraan putkesta putkeen, mutta eipä mennytkään :) Alun rengas ja pussi sujui hyvin ja lopun längetön puomikin meni oikein yhtä kertaa lukuunottamatta, jolloin Sa hyppäsi ylösmenokontaktin. Whisky-leikkaukset oli ongelmallisia: välillä ne sujuikin, mutta pääasiassa koiruus teki joko ylimääräisen pyörähdyksen hypyn jälkeen tai pysähtyi epävarmuuttaan ennen hyppäämistä. Treeniä, treeniä siis.


Yksitellen:



  • Sitä whisky-leikkausta.

  • A:n suhteen on tapahtunut hurjasti edistystä viikon aikana. Nyt pystyin pitämään rintamasuunnan eteenpäin ja koira ei himmaillut alasmenolla vaan pysähtyi nättiin 2on2offiin. Naksulla vahvistin oikeaa toimintoa.

  • Keinu menee edelleen vauhdikkaan mallikkaasti.

  • Keppejä tehtiin 6- ja 12-sarjoina ilman verkkoja. Onnistuu!


---


Tehtiin myös kaukoja. S-m-vaihto onnistui täydellisesti vajaasta 10 metristä ja s-i-vaihdoissakin pysyin käskyttämään koiran edestä, yleensä sekin meni oikealla tekniikalla. Sarps on alkanut nyt ennakoida noita molempia, joten pitää muistaa palkata enempi seisomisestakin.


sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Tokomietintöjä



  • Luoksetulon maahanmenon suhteen ollaan tehty pieniä kokeita. Maahanmenosta saanee kaikista terävimmän liikkumalla koiraa kohden samanaikaisesti käskyn kanssa. Palkan heittäminen koiran taakse käskyn kanssa yhtäaikaa toiminee myös. Ohjaaja pysyy ilmeettämänä avustajan heittäessä palkan, joten siinä mielessä parempi. Myös käskiessä koira liikkeelle, kun itse vielä liikkuu koirasta poispäin ja kääntyessä käskyn kanssa koiraa kohden koiran tullessa kohdalle on koettu toimivaksi. Sitä vastoin takapalkalla, namien heittelyllä ja kiertojen kanssa ei haluttua terävyyttä olla saatu aikaiseksi. Hyvähän se on kokeilla näinkin lähellä koetta uusia teknikoita. Säästetään enemmät kokeilut kokeen jälkeiseen aikaan...

  • Askelsiirtymiin taaksepäin on kivasti saatu tiiviyttä kääntymällä oikeaan aina kun pikkusenkaan alkaa näyttää väljältä. Askelsiirtymiä ja käännöksiä paikoillaan pitää treenata vielä paljon.

  • Kaukoissa s-i-vaihdossa on pientä toivon pilkettä. Yksinkertaisesti olen vain alkanut vaatimaan parempaa tulosta ja palkannut vain täydellisistä. Helppoa.


---


Saran elämässä on menossa lievää mörkökautta. Maailma tuntuu olevan välillä kerrassaan kummallinen paikka pienen aussien silmin.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

HSKP:n vapaavuoro



  • Ensin otettiin metallin pitoa ja noutoja. Viime aikoina ollaan tehty paljon pitotreeniä metallilla. Välillä se tuntui menevän parempaan suuntaan, mutta nyt metalli tuntuu olevan koiran mielestä vähän ällöttävä. Eihän se koskaan ole metallia rakastanut, mutta on sentään suhtautunut neutraalimmin siihen. Tunnarillakin ollaan tehty pitotreenejä ja niiden suhteen suunta on parempaan päin. Metallin ällöttävyys näkyi lähinnä noutovauhdissa, kertaalleen Sa pysähtyi myös miettimään kapulalle päästyään kuinka sen asettelisikaan suuhunsa... Tasamaanoudon lisäksi metallilla tehtiin hyppynoutoa. Hypyn kanssa Sa näyttää unohtavan metallin ällöttävyyden ja hyppynoudot sujui siis ihan kivasti. Otettiin myös vinoja ja niissä koira palasi hyvin hypyn kautta. Lainasin treenikaverilta isompaa metallikapulaa ja oho, pito-ongelmat korjaantui sillä. MIksi siis treenailla pitoa, kun se korjaantuu hommaamalla isompi kapula? Vauhti oli isommankin kapulan kanssa ongelmallista. Sitä pitää alkaa korjaamaan ja toivoa, että saisin sen palautettua ennalleen.

  • Liikkeestä istumista kertailtiin. Kaikki hyvin.

  • Ensin lähetin koiraa nauhattomaan ruutuun enkä osannut pysäyttää sitä kohdilleen, joten laitoin ruudun ympäri nauhatkin. Johan alkoi sujumaan! Tehtiin pari kertaa myös alustan kanssa sekä pari kertaa käskin koiran maahankin. Kaikki oli hyviä. Otettiin lisäksi ruudussa pysymistä ja sieltä seuraamaan tuloa.

  • Seuraamisessa otettiin lähinnä liikkeellelähtöjä leikkipalkalla. Leikittiin muutenkin aika paljon tällä kertaa. Edelleen kuminarupallo on koiran mielestä parempi kuin tennisnarupallo tai punottu köysilelu. Molemmilla se kuitenkin leikki hyvin, vaikka se paraskin oli läsnä.

  • Kaukoista tehtiin kaikkia muita paitsi s-i-vaihtoa n. 10 metristä. Sa teki kaikki vaihdot hienosti liikkumatta liikoja. Olohuonotreenillä on saatu hurjasti varmuutta lisää s-m-vaihtoon. S-i-vaihto on edelleen hyvin kesken. Käsimerkki tuntuu koiraa häiritsevän siinä (se liikuttaa herkemmin tassuja), joten pitää laittaa sen käyttö mietintään.

  • Otettiin kiertoja siivekkeen ympäri ja molemmat pysäytykset kertaalleen väliin. Seisominen oli ihan kiva ja maahanmeno tavalliseen tapaan pitkä.


Viime aikojen olohuonetreeninä on runsaiden kaukojen ja pitojen lisäksi tehty askelsiirtymiä ja käännöksiä. Taaksepäin askeisiin olen ottannut etupalkan mukaan, sen kanssa Sa peruuttaa suoremmin. Etupalkka on käytössä myös oikeaan päin kääntyessä, jolloin koira tulee suorempaan perusasentoon.


---








Pudotettujen esineiden noutoa ollaan edelleen jatkettu lenkeillä. Koiruus juoksee vauhdikkaasti mennen tullen 100-metriset noudot. Mutkaisat polutkaan ei tuota ongelmaa, vaikka näköyhteys katkeaa. Lapasenhan se löytää näön avulla, joten en tiedä, onko tästä esineruutuja ajatellen apua. Enkä oikeastaan edes tiedä miksi me näitä tehdään, paitsi että kivaa se on!


 

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Kilpailukirja hankittu!








Kisakentillle ei olla vielä suuntaamassa, mutta onpahan valmiiksi jo kilpakirja! Sara mitattiin virallisesti ja Sarpsaa on kokonaista 47 senttimetriä ;)


 

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Nupit kaakossa








Agilitytreenit sujui taas varsin vauhdikkaasti, Sara oli aika liekeissä. Tehtiin itsenäisesti yksittäisiä esteitä ja muutaman esteen sarjoja. Lopuksi sitten vielä rataakin.


Lyhkäset:



  • Kontaktiesteitä. Keinu sujuu jo hyvin! Puomilla namitin ylösmenokontaktia tai aloitettiin 2on2offissa ylösmenolla. A:lla on vielä epävarmuutta. Nyt se näkyi siinä, että Sa jäi A:n harjalle tähyilemään. Naksuttelin nyt alasmenon 2on2offia, josko se toisi varmuutta.

  • Hypyillä takaakiertoa ja whisky-leikkausta.


Sarjat:



  • Kepit (verkotetut) – hyppy – hyppy – mutkaputki-suora. Ohjasin molemmilta puolin, lopussa aina ohjaajan puoleiseen päähän putkea. Otin myös takaaleikkauksia keppien jälkeen sekä hyppyjä takaakierrolla. Tehtiin sarjaa myös toiseen suuntaan. Keppejä otettiin myös ilman verkkoja ja verkottomille kepeille menoa hypyn kautta. Sujuu!

  • A – rengas – hyppy – hyppy-suora. Ja toisin päin. Renkaalla koiruus tuli pari kertaa välistä, joten sitä otettiin naksun kanssa yksittäisenä. Loppusuoraa mennään vauhdilla.


Päivän rata:



Uutena ohjausliikkeenä oli whisky-leikkaus 7. hypyllä. Ensimmäinen ongelma tuli yllättäen ekaan putkeen mennessä. Oletin koiran juoksevan suorilla väärään päähän, joten käänsin valssilla vähän liikaa ja Sa meni putkeen 4. hypyn kautta. Jonkin kerran myös 2. hypyn rima putosi. Ohjasin sitten uskaliaasti putkeen asti koiran vasemmalta puolen ja se onnistui. Sen jälkeen sain putkeen menon onnistumaan myös valssaten. Seuraava ongelmallisempi kohta 7. hypyllä, jossa Sa teki turhan pyörähdyksen hypyn jälkeen ja saattoi pudottaa rimankin. Yhdellä esteellä whisky-ohjaus sujui kyllä. Jätin lelun otolliseen paikkaan ja otettiin ensin pelkkää yhtä hyppyä, sitten lisättiin siihen putki ja sitä edeltävä hyppy, lopulta koko rata siihen asti. Se toimi. Esteen nro 11 ja sitä seuranneen putken välillä Sa teki aika laajan kaarroksen. Se korjaantunee treenillä, kunhan itse opin ohjaamaan paremmin ja koira oppii lukemaan ohjausta paremmin.


Parin viimeisen treenikerran perusteella voisi sanoa, että putki ei enää tee koirasta korvatonta vaan koira kuuntelee mitä sille sanotaan :)

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Voittajan elkein








Tai no, ei nyt ihan ;) Eilen ja tänään aamulla käytiin Tuomelan koululla tokoilemassa. Lähinnä otettiin siis voittajan liikkeitä.


Seuraaminen. Lauantain teemana oli juoksuseuraaminen. Otettiin juoksuun lähtöjä, pysähdyksiä ja kaikenlaisia käännöksiä. Lähdot otettiin sekä paikoiltaan että normaalista ja hitaasta vauhdista. Kontakti pysyi niin lähdöissä kuin kaikessa muussakin. Mutta tosin esteitä päin seuratessa kontakti putoaa juoksussa, normaalissa ja hitaassa se pysyy. Suununtaina keskityttiin hitaaseen vauhtiin ja askelsiirtymiin. Nekin oli ihan kivoja, tällä kertaa jopa äänettömiä! Askeleissa taaksepäin koira vinoutuu helposti. Niitä siis paljon tehtäväksi seinän vieressä. Muihinkin siirtymiin kaivataan lisää varmuutta. Koululla on pari isoa ikkunaa, joista voi hyvin seurata mitä koira tekee. Seuruu kaiken kaikkiaan, etenkin juoksuseuruu, näyttää paljon paremmalta kuin kuvittelin!


Liikkeestä istu. Ihan ok. Ennen koetta ei tehdä juurikaan muita jääviä. Istuminen on se heikoin noista, joten pelataan varmemman päälle.


Luoksetulot. Lauantaina otettiin pelkkiä vauhtiluoksetuloja ja -kiertoja. Sunnuntaina lisättiin pysäytyksetkin. Kokeeseen saa riittää, että vauhti on luja ja pysähtymisasento oikea, terävyyttä pysähtymisiin ei ehditä treenaamaan tarpeeksi.


Ruutu. Lauantaina tehtiin vain pari lähetystä. Ensin ruudussa odotti kosketusalusta, sitten lelu. Ekalla lähetyksellä Sa lähti sivuun, josta kutsuin sen pois. Toisella juoksi alustalle ja kolmannella ruudussa odottikin lelu. Ruutuvarmuutta voisi toki tuoda lisää se, että lähetysmatka olisi alkuun inhimillisempi: alustalle lähetin koiraa n. 35-40 m ja lelun ollessa ruudussa matkaa oli n. 50 m. Sunnuntaina otin matkaa maltillisemmin vain n. 25 m. Otettiin parista suunnasta lähetyksiä ensin alustalle, sitten käskytyksin pysäytettynä. Pari kertaa käskin myös maahan. Kaikki onnistui hyvin. Otettiin lisäksi ruudussa pysymistä. Kertaalleen koiruus meinasi lähtä ennen aikojaan eli tätäkin pitää treenata enempi. Ruutua ei olla muuten treenattu kehänauhojen kanssa juuri koskaan...


Tunnari. Tällä kertaa kapulat oli molemmilla kerroilla ympyrässä pylvään ympärillä. Palkkasin lelulla. Edelleen koira voisi tehdä mun makuun reippaammmin kapuloille menot ja tulot. Muttas en tiedä menettääkö sillä sitten rauhallisen haistelun ja pureskelemattomuuden... Otettiin myös pitoja erikseen. Ne alkaa sujua yhtä hyvin kuin olohuoneessakin.


Kaukot. Tehtiin kaikkia muita vaihtoja paitsi s-i n. 10 metristä. Kaikki sujui, tosin s-m-vaihtoon kaivataan lisää varmuutta. Otettiin myös pitkillä käskytysväleillä. S-i-vaihtoja tehtiin metristä parista, ne ei olleet parhaimmillaan (se käsimerkki näkyy häiritsevän!). Kaukoista ei saada valmista ennen koetta. Hienoa, se liike mistä voi saada (tai menettää) eniten pisteitä on kaikista eniten kesken :S


Ohjattu nouto. Ohjattua noutoakin otettiin vaikkei se voittajaan kuulukaan. Lauantaina noudatin oikeanpuolimmaista kapulaa ja sunnuntaina vasenta. Etäisyydet oli suunnilleen kisamatkat. Lauantaina keskimmäinen kapula tuntui pikkasen häiritsevän koiraa, vilkuili sitä mennessään, mutta kuitenkin toi oikean. Sunnuntaina sitten koiruus olisi hakenut keskimmäistä. Kielsin siitä ja helpotettiin ottamalla noutoa lähempää. Sitten alkoi taas sujumaan. Myös kapulan pitoja otettiin.


---


Muutama kotivideo:



  • Kaukovaihtoja. Pikkuvirhe on sattunut opetusvaiheessa: oikea takatassu pysyy paikoillaan, mutta vasen liikkuu (alkeet opetin koiran oikealla sivulla ohjaten) :p Video

  • Mitä tapahtuukaan, kun naksu otetaan esille ;D Sarps tarjoaa lemppareitaan eli peruuttaamista ja siihen liitettynä s-i-vaihtoa, aika eläväistä kuolemaa, kierimistä, kurrea... ja kaikkia toki äänekkäästi kommentoiden (kun naksua ei kuulu mistään!) Video

  • Uusin temppu on kieriminen. Se on puhtaasti naksutellen poimittu. Video

torstai 4. maaliskuuta 2010

Palkatta


Parin päivän saikun (minulla, ei koiralla) ja tekemättömyyden takia Sarps oli hieman liian hilpeällä tuulella. Innokkuus on toki hyvästä, kun treenataan palkkaattomuutta.


Alkuun otettiin perusasennosta-maahan-jumppaa ja liikkeestä istumista. Maahanmenoissa sallinen ehkä pienen vinouden ( --> paikkamakuussa koira tippuu helpommin lonkalleen, mutta pysyy sitten siinä asennossa makuun ajan), tai sitten en, en tiedä. Seuraavaksi ketjuttaen: nouto puulla, maasta luoksetulo suoraan sivulle, liikkeestä istu ja ruutuun lähetys sekä ruudussa maahanmeno. Into näkyi luoksetulon törmäyksessä (sivulle tullessakin voi törmätä!), edistämisenä seuraamisessa ja yleisenä hössöttämisenä. Muuten varsin hyvä suoritus koiralta, mutta itse onnistuin heittämään kapulan lähes auton alle eikä koiruus siksi pystynyt kiertämään kapulaa. Loppuun otettiin vielä pari noutoa lisää (niissä Sa teki kapulan kierrot) ja kaukoja (lähinnä vain s-m). Saralle alkaa nyt olla selvää, mitä haluan siltä s-m-vaihdossa. En tokikaan ole palkannut sitä huonoista suorituksista, mutta avainasemassa tässä oli se että käskytin koiraa aina taaksepäin kun se tuli hiukankaan eteenpäin ennen uutta yritystä. Nyt etäisyydellä > 5 m vaihdot onnistui mainiosti.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Rataa


Olen vähän kipeenä enkä tokikaan malttanut ottaa rauhallisesti. Ekan kierroksen jälkeen olin jo hiestä märkänä ja nyt heikottaa... Mutta kun se on vaan niin kiva laji ;)


Eka rata:                                                           Toka rata:


   


Molemmat radat sujuivat ihan kivasti. Koira meni putkiin juuri oikeista päistä, vaikka ekalla radalla se tiukkaa tekikin. Se ei myöskään innostunut putkesta, joka oli suorassa linjassa ekan radan kolmannen esteeltä tahi A:sta, joka oli kutsuvasti toisella radalla. Puomi oli taas längetön (ei edelleenkään löydy). Kun kiihdytyssuoraa ei ollut niin koiruus otti kontaktit molemmissa päissä hyvin. Pöytäkin sujui varsin hyvin. Koira pysyy pöydällä pelkällä "Pöytä"-käskyllä ja koiran ollessa siellä pystyn ottamaan hyvin etäisyyttäkin. Ekalla radalla ohjasin koiraa radan sisäpuolelta kohti pöytää olevalla hyppysuoralla. Kokeilin myös ohjata suorassa linjassa kohti pyötää. Molemmissa koiruus pyöri jaloissa ja putkeen meno oli lähellä. Kun ohjasin radan ulkopuolelta suora sujui paljon paremmin. Lähdössä mun pitää malttaa ottaa rauhallisesti, ei pidä liikkua ennen kuin koira hyppää ekan esteen. Sarps paiskoo rimoja, jos kiirehdin liikaa. Rauhallisella ohjauksella rimatkin pysyy ylhäällä. Sama homma pöydältä lähtiessä.


Yksitellen tehtiin:



  • A:ta. Alastulon kontakti on vielä epävarma. Sa jää helposti himmailemaan, kun ei tiedä mihin pitäisi pysähtyä. Mun ei kärsi vielä kääntää rintamasuuntaa eteenpäin, sillä silloin koiralle tulee kiire eikä se jää 2on2offiin.

  • Verkotettuja keppejä, joiden molemmissa päissä oli hypyt. Otin pitkästä aikaa hypyt takaakierroilla ja ruostettahan siinä oli. Täydet kepit tehtiin myös ilman verkkoja, sujui.

  • Keinua. Nyt otin ilman hihnaa ja kertaalleen myös ilman pehmusteita. Ääni & liike ei haittaa.


---


Sas on alkanut ymmärtää, että eteentulossa kuuluu olla suorassa :)