lauantai 15. marraskuuta 2025

Terveysjuttuja

Itselle muistiin taas juttuja. Dot käytti omepratsolia 10 mg päivittäin 4 viikon ajan. Sitten annos puolitettiin eli kapseli joka toinen päivä 3 viikkoa. Sen jälkeen lääkitys lopetettiin ja nyt koira on ollut kuukauden ilman sitä. Yksittäisiä lyhyitä maiskutuksia on ollut muutaman kerran. Muuten Dot on ollut oireeton ja painoakin on tullut lisää. Painoa sillä on nyt n. 13 kg eli hoikka se on, muttei liian laiha enää. 

Ruokana Dot syö nyt puolet nappulaa ja puolet kypsennettyä lihaa. Nappulana on edelleen vähärasvainen (7 %) Royal Caninin Gastrointestinal. Seuraavaksi se on tarkoitus vaihtaa hiljalleen saman merkin rasvaisenpaan versioon. Liha menee kanana ja nyt on lisätty pieni määrä peuraa sekaan. Lihat Dot saa uunissa kypsennettyinä.

Dotin iho on voinut hyvin. Se ei hilseile hirveästi eikä koiraa tarvitse pestä ihon takia. Iho kestää nyt myös harjauksen ärtymättä. Apoquel-lääkitys siihen on ollut ennallaan. Kokeillaan nyt varmaan tauottaa sitä.

Sitten Ike. Sillä oli ensimmäisen kerran kesän loppupuolella pippelivaivaa. Sen jälkeen koira on nuollut saman kohdan rikki muutaman kerran. Iho saadaan kuntoon nuolemisen estämisellä ja haavan hoidolla, mutta sitten muutaman viikon päästä taas se alkaa vaivaamaan. Kohdassa on noin herneen kokoinen patti. 

Ike meni siis lääkäriin. Käytiin Tsempissä Tiina Seikkulalla. Ike nukutettiin heti. Se on epäileväinen luonne, joten se oli paras ratkaisu. Ike sai eteensä nuolumaton. En tiedä oliko se (ruoan puolustus) mun kiinnipitäminen valjaista ja pannasta vai eläinlääkärin läheisyys, mutta Ike aloitti mahtavan murinan. Pistettiin silti ja eläinlääkärin poistuessa ja mun löysätessä otetta Ike alkoi heti putsaamaan nuolumattoa. Ei jäänyt ehkä pahoja muistoja.


Patti viillettiin auki. Haavasta tuli vain verta, ei mätää tai vierasesinettä. Tai ehkä vierasesine oli niin pieni, ettei sitä huomattu veren seasta. Mikäli vaiva jatkuu, niin sitten patti poistetaan kirurgisesti. 

Samalla reissulla rokotukset tuikattiin nukkuvaan koiraan. Rokotukset oli vanhenemassa vasta ensi vuonna, mutta näin Ike sai vähemmän huonoja kokemuksia.

Herätteen jälkeen Ike käveli itse horjuvan jaloin autoon. Seuraavana aamuna Ike herätti aikasin. Sillä oli ripuli. Onneksi ripuli jäi yhteen ulkoilukertaan, johtui siis varmaan nukutuksesta ja lääkkeistä. Viiltohaava parani nopeasti ja nyt vaan seurataan tilannetta. Patti on edelleen olemassa, mutta juuri nyt se ei näytä koiraa vaivaavan. Kauluri on taas laitettu varastoon.


sunnuntai 9. marraskuuta 2025

Ikelle AVO1

Ike korkkasi tokon avoimen luokan HSKH: n kisoissa 1.11. Tuomarina oli Maarit Hellman. Jännitin pitkästä aikaa tosi paljon. Aloin jännittää jo viikkoa ennen ja koepäivän aamuna oli vaan pakko lähteä reilusti etukäteen koepaikalla, kun en vaan pystynyt odottamaan enää kotona. Koepaikalla jännitys väheni ja kehässä ei juurikaan enää jännittänyt vaan pysyin nauttimaan olosta. Jännitys varmaan kumpuaa uudesta koirasta. Iken kanssa on niin vähän koetapahtumia alla, etten tiedä mitä odottaa ja rutiinit ennen koetta puuttuu. Edeltävällä viikolla en oikein tiennyt enää mitä tehdä, niin oikeastaan tehty mitään.

Ike oli tosi reipas! Otin sitä halliin useamman kerran ennen omaa suoritusta, mutta pidin siellä olot lyhyinä ja koira sai odotella autossa sekä käydä haistelemassa ja kuseksimassa ulkona. Sirun luku ja tuomarin tarkastus oli nopeasti ohi. Eli ne meni hyvin, ei yhtään pahaa mieltä Ikelle näistä.

Ike oli kehässä varsin virkeä, se nostaa näköjään vähän kierroksia kisatapahtumissa. Kuitenkin Ike oli skarppi, kuunteli hyvin eikä ennakoinut asioita. Se suoriutui kuten treeneissä, yllätyksiä ei tullut. Ikelle tulokseksi 270 p., AVO1.


Liikkuri oli Ikelle ihan ilmaa. Se ei reagoinut lainkaan liikkurin ohjailuun. Edelleen liikkuri vaivaa paikkamakuun käskytyksissä, mutta avoimessahan niitä ei tule. Ruutu vaivasi koiraa vain ruudun suorituksen jälkeen luoksetulon alussa. Se tehtiin ruutuun päin. Liikkeen alussa Ike kyyläsi ruutua kohden ja maahanmennessä se totteli kertakäskyä, mutta hyppäsi samalla eteenpäin. Loppuosa oli hyvä. Seuruukaaviossa ruudun olemassaolo ei haitannut. Seuraamisessa Ike äännähti ensimmäisessä liikkeellelähdössä. Peruutus on vielä kesken ja askeleiden jälkeen perusasento oli vino. Muutenkin Iken seuraaminen on vielä eläväistä. Toinen äännähdys tuli noudon jälkeisessä edestä sivulle siirtymässä.  Liikkeestä jäävissä ohjelmassa oli istuminen, jota Ike ei osaa treeneissäkään. Eipä osattu kokeessa.

sunnuntai 26. lokakuuta 2025

Tokoja

Iken kanssa ollaan oltu nyt eri koiluttajien tokokoulutuksissa. Kerään tähän koostetta muutamista treeneistä.

Maarit Helmanin ja Nina Frantsin kanssa on käyty läpi Iken osaamista avoimen luokan suhteen. Koemaisessa suorituksessa liikkeissä on osaamista, mutta liikkeiden välit pistää silmään. Ikellä oli vaikeuksia luopua ruudusta ja kartioista. Varsinaisissa liikkeissä se ei niitä muistele, mutta liikeväleissä kyylää. Tähän paljon treeniä, jossa koiraa palkataan aktiivisuudesta ohjaajaa kohtaan. Bordercollieta ei tartte jättää kyyläämään ja odottaa aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan vaan esimerkiksi omalla liikkeellä saa koiran mukaan ja voi palkata siitä. Ensin toki pienestäkin eikä lähestymisiä kannata ottaa liian vaikeasti, ei esimerkiksi pitkää linjaa ruutua kohden.

Seuraaminen Ikellä on vähän epäsiistiä. Se poikittaa takana, kontakti elää ja välillä Ike tökkii kuonollaan mun kättä. Näihin korjaukseksi palkkaus seuraamispaikkaan oikealla kädellä. Palkka vasemmassa kädessä voi aiheuttaa poikitusta. Lisäksi jätetään kuvioista hetkeksi täyskäännökset vasemman kautta ja tehdään ympyröitä koira ulkopuolella. Peruasentoa ja siihen hakeutumista on myös hyvä välillä vahvistaa. Tarttee muistaa myös oma rytmitys käskyissä ja liikkeissä.

Liikkeestä jäävistä Ike osaa nyt maahanmenon ja seisomisen, mutta istuminen on vain vielä avuilla tehtävissä. Kuuntelukin on välillä haastavaa ja asentoja arvotaan.

Luoksetulo suoraan sivulle on ok. Ike ei osaa vielä eteentuloja pitkältä matkalta tai kovemmasta vauhdista. Niitä voisi treenata siis lisää.

Ruudusta Ikellä puuttuu vielä täysi varmuus paikasta ei se osaa välttämättä korjata vääristä paikoista oikeaan kohtaan. Koira välillä myös ennakoi hieman pysäytystä ja se saisi juosta voimakkaammin loppuun asti.

Kartioryhmän kierto on ok avoimen luokan etäisyydellä. Sitä pidemmällä linjat venyy ja kartioita saatetaan keilata. Sitä varten opetellaan siistimpää juoksulinjaa ja liikkeen kokoamista kartioiden takana.

Hyppynoudossa loppuosaa pitää vahvistaa. Ike ennakoisi mielellään edestä sivulle siirtymän, mutta tähän on otettu nyt kuuntelutreeniä. Vinoissa noudoissa puuttuu osaaminen hypylle hakeutumisessa.

Kaukot toimii, kunhan vain koira on viritelty tehtävään. Viritys välillä epäonnistuu ja vaihdot ei onnistu kertakäskyllä. Tai vaihtoehtoisesti Ike ennakoi vaihdot ja tekee asentoja kiireellä. Tasapaino pitäisi löytää.

Pekka Korrin kanssa on käyty enempi muita liikkeitä läpi.

Ohjatun noudon suunnat voisi opettaa namikupeilla. Ollaan tehty nyt käsivihjeestä suunnan katsomista (ja painonsiirtoa), jonka jälkeen koira on päästytty kupille. Ike on ollut näissä hyvin kuuliainen. Erikseen tehdään vielä liikkurista ja kapuloista luopumista. Ike jää näitäkin mielellään katsomaan. Nyt liikkuri vie kapuloita ja me tehdään muuta. Liikkurin vietyä kapulat tehdäänkin kaukoja, seuraamista jne. Ohjatussakin liikkuri voi liikkua koko ajan takana. Yritetään olla kuplassa ilman liikkuria! 

Eteenmenon opetukseen on tullut uutta ideaa. Koiran jätetään odottamaan ja ohjaaja kulkee ympyrän läpi. Kehutaan hyvin odottavaa koiraa ja kutsutaan luokse ympyrän läpi. Kehutaan ja suunnataan koita takaisin lähtöpaikkaansa. Pysäytetään ympyrään.

Luoksetulon stoppeja olen nähnyt tehtävän  riman (tai muun vastaavan) avulla, jolloin koira pysäytetään ennen rimaa. Koirasta riippuen koiran voi myös pysäyttää riman ylityksen jälkeen. Koira hyppää maassaolevan riman yli. Siihen pysäytys ja peruutus riman toiselle puolelle. 

Ruudun paikan vahvistusta on tehty kosketusalusta avulla. Ruudussa annetaan koiran mennessä ruutuun annetaan kosketusalustan vihjesana, jos käytetään alustaa. Palkkaa voidaan sijoittaa minne vaan valmiiksi, mutta ruutuun on mentävä palkan sijainnista huolimatta.

tiistai 30. syyskuuta 2025

Terveyshuolten jatkot

Sitten viime kirjoituksen Dot vaihtoi lääkityksen omepratsoliin. Se auttoi jonkin verran, mutta sitten oireilu tuntui jäävän tiettyyn pisteeseen. Edelleen koiralla on siis oireita ruokailun jälkeen. Niitä on kuitenkin vähemmän kuin ennen, mutta välillä on edelleen päiviä, kun närästystä on enemmän. Selvää syytä tähän ei ole. Lääkityksen vaihdon lisäksi on alettu muuttavaan varovaisesti ruokavaliota. Nyt Royal Caninin Gastron lisäksi koira on saanut reilun viikon ajan kypsennettyä kanaa. Se on ehkä ihan ok. 

Dotin paino on noussut kilolla eli koira painaa nyt reilut 12 kg. Normaalipainoinen se ei vielä ole, mutta suunta on oikea. Dot on käynyt myös fyssaroitavana Petralla. Sen kroppa oli oikein hyvässä kunnossa ja koira oli rentona käsiteltäessä. Jumeja oli vain lanteen alueella. Voimakas ja laihtuminen ja ikääntyminen on vaan hävittänyt koiran lihaksistoa.

Dotin iho on ollut nyt taas parempana. Kesä on ollut ihon kannalta aina jostain syystä huonointa aikaa. Apoquel-annos on pysynyt ennallaan.


Ikelläkin on ollut vaivaa. Tällä kertaa sillä oli silmätulehdus, ensin oikeassa, sitten myös vasemmassa silmässä. Koira kävi näyttämässä silmiään Tsempissa Kira Åströmillä. Käynti sujui hyvin. Iken epäsosiaalisuus otettiin huomioon ja eläinlääkäri oli tarkastellut koiraa niin etäältä kuin pysyi. Värjäävät tipat tms. käsittelyt oli tehnyt koiralle tuttu henkilö. Ike oli käyttäytynyt yhteistyökykyisesti ja namit oli maistuneet. Koira sai 10 päivän kuurin ab-tippoja ja silmät parani sillä. 

tiistai 2. syyskuuta 2025

Terveyshuolet

Dot 11 v.!

Kesän aikana Dot on laihtunut paljon. Sillä on ollut lisäksi närästysoireita (maiskuttelu, röyhtäily) ruokailujen jälkeen. Närästys alkaa viitisen minuuttia syönnin jälkeen ja jatkuu vaihtelevasti reiluun puoleen tuntiin asti. Alkuun närästystä oli lyhemmän aikaa ja sittemmin se vähitellen pahentunui.


Oireisiin on kokeiltu eri ruokintatapoja: korotettua alustaa, erilaisia ahmimisenestokuppeja, ruokintakertojen lisäämistä, pienempiä annoskokoja, turvotettua/kuivaa nappulaa tms. Ja on kokeiltu eri ruokia; raakaruoalla huomattiin ensimmäiset närästysoireet ja sittemmin myös nappuloilla. Lääkkeistä on kokeiltu Pepcid ja Pepcid Duo sekä Antepsin. Kaikki toimii alkuun, mutta sitten närästysoireet taas palaa. Ruokahaluun närästys ei ole vaikuttanut, vaan Dot on ollut ihan yhtä ahne kuin ennenkin. Se on myös edelleen aktiivinen, energinen ja skarppi. Käytösongelmat (reaktiivisuus tai pelot) ei ole lisääntyneet, kuten esimerkiksi kävi ihon kutistessa. Muuten kaikin puolin koira on ihan normaali. Paitsi sitä närästää ja se laihtuu.

Dot kävi toki lääkärissä. Käytiin Tsempissä ell Melina Bruno-Paasisalolla. Samalla hoidettiin Apoquel-lääkityksen verikoekontrollit. Dotin veriarvot oli muuten normaalit, mutta osa valkosoluarvoista oli viitearvojen alapuolella. Tämä johtuu todennäköisimmin Apoquelista. Apoquel voi myös aiheuttaa vatsaoireita, mutta enemmänkin ripulia tms. eikä närästystä. Apoquelia voisi toki koittaa tauottaa, mutta iho hilseilee tällä hetkellä sen verran, että sen puolesta Apoquelia voisi taas lisätä. Hilseilyn lisäksi koiralla ei ole muita iho-oireita, se ei kutise eikä ihossa ole haavoja.

Kesän alussa ajelussa karvan alta paljastui hilseilevä iho.

Närästykseen Dot sai nyt ruokasuositukseksi matalarasvaisen (7 %) Royal Caninin Gastrointestinalin. Närästysoireet on tälläkin ruoalla vähentyneet, mutta kokonaan ne ei ole poissa. Laihtuminen on edelleen jatkunut ja pari viikkoa tätä syötyään koira painaa reilun kilon entistä vähemmän. Dotin normaalipaino olisi noin 15 kg, mutta nyt koira painaa enää reilu 11 kg. Ruoka-annosta on nyt reilusti nostettu ja toivottavasti painon lasku on johtunut vain ruoan alhaisesta rasvaprosentista. Taitaa kuitenkin olla uusi eläinlääkärikeikka tulossa.



Ikelläkin oli huolia, kun se sai haavan pippelin pään ihoon ja se tulehtui. Koira joutui viettämään kaulurieloa, mutta nyt pippeli on taas kunnossa.

maanantai 16. kesäkuuta 2025

Toko-SM

Ike pääsi osallistumaan toko-SM:n joukkuekisaan Hiiden Haukkujen alokasluokan koirana. Koe järjestettiin Porvoossa Kokonniemen liikuntakeskuksen alueella. Aloluokka oli nurmella. Häiriöitä isoissa kisoissa on muutenkin. Nyt alueella oli lisäksi junnujen jalkapallo-ottelut ja naisten pesispelit. Eli juoksevia lapsia, kiljuntaa ja vihellyksiä. Lisäksi tuuli oli aika napakka.

Päivä oli pitkä. Ike starttasi numerolla noin 50. Oltiin kasilta paikalla ja Iken yksilöliikkeet oli yhden aikaan paikkis lähellä neljää. Ike vietti suurimman osan päivästään autossa, jossa se lepää paremmin. Pienempiä hetkiä se oli se häkissä teltassa ja jonkin verran vaan hengailtiin sopivalla etäisyydellä muista. Ike vaikutti ihan rennolta eikä introverttius haitannut. Sirun luku tapahtui helposti. Sitä kun on helppo treenata, kun se tapahtuu yleensä aina samalla tavalla. Luoksepäästettävyydessä Ike niiasi tuomarin kumartuessa päälle. Näitä pitää vielä treenata paljon erilaisilla ihmisillä ja käytöksillä.

Ike sai hyvän kokemuksen isommasta tapahtumasta. Kehässä oli kiva olla kaverin kanssa. Ike suoriutui ihan omanitsensä veroisesti. Se härvelsi seuruussa, sanoi Räyh hyppätessään kapulaan kiinni ja jäi niin liikkuriin kiinni silmillään, että tartti tuplakäskyn sivulle nousuun paikkiksessa. Edelliseen kokeeseen verrattuna koira oli paremmin minun mukana, piti kontaktia eikä jäänyt niin liikkureihin kiinni.

Ekassa kehässä tuomarina oli Jaenetta Wikman ja liikkeinä hyppy, seuruu ja luoksetulo. Toisessa kehässä Harri Laisi tuomari kaukot, seuruusta maahan ja Kapulan pidon. Kolmannessa kehässä oli paikkis Susa Berghällin tuomaroimana.



Iken tulos oli ALO1, 181 p. ja KP. Sijoitukseksi tuli 15/54 ja joukkueen sijoitus oli 13/36. Hyvä homma!

maanantai 14. huhtikuuta 2025

Iken eka tokokoe

Ike kävi ensimmäisessä tokokoettelemuksessaan I-Hahin tokokokeessa 6.4. Tuomarina oli Susa Berghäll.

Liikkeissä on vielä työstettävää, mutta nyt tuntui siltä, että haluan tietää millainen koira on koetilanteessa. Uuden koiran kanssa on aina jännää mennä kokeeseen ja jännitinkin tätä paljon. Ike oli onneksi koetilanteessa sama Ike kuin treeneissäkin eikä pehmokoirana paineistunut (passivoitumalla) mun jännityksestä.

Sirun tarkistus ja tuomarin tervehtiminen sujui ihan hyvin. Nämä voisi olla Ikelle ahdistavia. Onneksi sen siru on hyvällä paikalla, josta sen lukee nopeasti ja tuorin tervehtimiseksi riitti nuuskaisu.


Koepaikalla Ike luimisteli toiselle bordercollieurokselle. Selvästi se oli Ikelle jostain syystä ahdistava. Sitten taas nahkacollieuros oli Iken mielestä hemaiseva :D Muut koirat sukupuolesta riippumatta oli epäkiinnostavia. Paikkikseen Ike sai sille neutraalit kaverit. Joskin Ike paheksui ilmeellään viereistä koiraa, kun se nousi seisomaan kesken makuun.

Ike jäi vähän liikkuriin kiinni. Se oli suoritusvuorossa ensimmäinen, joten paikkiksessa se ehti tuijottaa liikkuria pitkään ennen perusasentoon nostoa. Tämä vaatikin kaksi käskyä. Kapulan pito oli ensimmäinen yksilöliike ja siinä myös koira jäi tuijottamaan liikkuria. Sain koiran huomion itseeni sen nimen sanomalla. Sen jälkeen liikkuri ei enää Ikeä kiinnostellut. Muissa liikkeissä alun perusasennot ja sivulle nousut sekä kaukojen istumaannousu oli vähän vajaita/vinoja. Näihin tarvitaan lisää treeniä. Seuruu oli viimeisenä liikkeenä ja siinä koira härvelsi etenkin alussa.  Lisäksi perusasennoissa oli puutteita. Ike on opetettu pitämään kontaktia vain seuruulla alkavissa liikkeissä, ehkäpä tätä pitäisi vaatia muissakin. Sosiaalinen palkkaus oli kivaa ja koira kulki hyvin mukana. Hyvä kokemus!




ALO1, 188 p. + KP, sij. 3/6.

torstai 30. tammikuuta 2025

Iken vuosi

Ike on vuodessa muuttunut. Se on kasvanut paljon niin henkisesti kuin fyysisestikin. Fyysinen kasvu näkyy parhaiten agilityssä. Rimakorkeus on ongelmatonta 55 cm, seuraavaksi nostetaan korkeusosaaminen tappiin asti ja myös ohjaajahäiriöillä. Kropan hallinta alkaa olla sillä mallilla, että kontaktiesteiden treenaus on aloitettu. Vuoden aikana Ike on saanut olla juoksulenkeillä mukana sekä sitä on juoksutettu pyörällä ja suksilla. Ulkoillessa Ike on todella helppo. Sillä on korvat käytössä eikä sitä kiinnosta mitkään muut elukat.

Henkisellä puolen kasvu on ollut vielä isompaa. Joskus on ollut epätoivon hetkiä nuoren, herkän poikakoiran kanssa, mutta nykyisin vähemmän. Erilaiset konfliktitilanteet on myös vähentyneet. Rinnan kanssa Ike ei tullut toimeen, mutta Dotin kanssa ne pelaa paremmin yhteen. Kummassakin on kyllä resurssiaggressiivisuutta siihen malliin, ettei koirat ole yhdessä keskenään, mutta valvotusti sujuu. Kerran on riitaa tullut lattialla olevasta ötökästä, mutta arjessa muuten tappelut on enempi ruokaan liittyviä. Tappeluilta on vältytty, kun ruokailutilanteet on kontrolloituja ja valvottuja. Näitä on myös koko ajan treenattukin ja nyt koirat pystyy syömään samassa tilassa. Aiemmin koirat piti eristää näkösuojalla (eri huoneisiin) syömisten ajaksi tai Ikellä meni kaikki tarmo ruoan vahtimiseen eikä se kyennyt murinaltaan syömään. Jännästi lelut voi olla lattialla ja niistä ei tule riitaa, sillä kumpikin on omaksunut omat lelunsa eikä koske toisen leluihin. Tämä on ollut ihan koirien itsensä keksimää eikä tätä ole ihmisen toiminnasta opetettu.

Koirat leikkii välillä ja nukkuvat vierekkäin. Vierekkäin nukkumista tapahtuu vain,  jos Ike menee Dotin viereen. Dotin tullessa Iken viereen Ike väistää. Ike on muutenkin oppinut väistämään paremmin konfliktitilanteissa. Ennen se vain jäi paikoilleen murisemaan, mutta nyt se osaa poistua paikalta omatoimisestikin välillä. Jonkin verran Ikellä on vielä Dotin "paimennusta" eli se koittaa välillä kontrolloida, missä Dot saa liikkua, mutta nämä loppuu käskystä. Ike tuijottelee myös valoja/varjoja sitä enempi mitä väsyneempi/stressaantuneempi se on. Tämänkin koira osaa lopettaa vihjeestä.

Loppuvuonna tapahtunut muutto taannutti Ikeä eikä vielä olla samassa pisteessä kuin entisessä kodissa asuessa. Uudemmassa kodissa Ike ei aluksi osannut levätä kunnolla. Asiat muuttui paremmiksi, kunhan Iken laittoi vähintään muutamaksi tunniksi omaan rauhaan suljetun oven taakse.

Harrastuspuolella agility on ollut Iken kanssa helpointa, vaikka se laji on mulle vaikein :D Ike aloitti kisauransa kesällä hyppyradoilla tehden kaksi kympin tulosta. Loppuvuodesta käytiin seuraava startti ja siellä korkattiin kisakirja ekalla LUVA:lla. Jatketaan kisaamista ja toivotaan, että Ike pysyy yhtä kuuliaisena radoilla eikä homma leviä vauhdin viemänä.

Toko/rallipuoli on ollut ailahtelevampaa, kun häiriöt ottaa enemmän valtaansa. Mä olen myös oppinut palkkaamaan koiraa paremmin niin, että Ike näyttää ilahtuvan. Ikessä on edelleen introvertin vikaa eikä se siedä kaikkia ihmisiä tai koiria lähellään, mutta tässäkin on selvästi edistytty. Töitä kyllä vielä sen suhteen riittää.

Haku jätettiin hautumaan. Ikeä ahdisti mennä maalimiehen luo, kun siellä piti syödä herkkuja tai leikkiä :/ Jatkoon mietitään, mihin aika resurssit riittää, mutta hakua olisi kiva päästä ratkomaan kohdetyöskentelyn kautta. Jälkiä tehtiin aivan liian vähän. Tässä asiassa pitää ryhdistäytyä! Vepessäkin tapahtui pientä edistystä, mutta edelleen samat asiat tuntuu vaikeilta. Paimennuksen puolella mä ymmärsin jo jotain, mutta taisin jo unohtaa sen  :D

perjantai 10. tammikuuta 2025

Menot 24

Vuoden aikana koiramäärä pieneni kolmesta kahteen, mutta silti rahaa meni koiriin aiempaa enemmän, yht. 7 804,54 eur (650,38 eur/kk). Rinna lopetettiin maaliskuun lopussa, joten suurin osa vuodesta oli kahden koiran kuluja. 

Suurimpana yksittäisenä kuluna oli terveyskulut (3 391,50 eur), joista suurin osa oli valitettavasti eläinlääkärikäyntejä. Rinnan eläinlääkäri- ja lääkekulut oli yli tonnin (1 228,87 eur). Dotilta poistettiin vajaan 600 euron (574,80 eur) hammas ja ihosairaurautta hoidettiin reilulla 500 eurolla (519,89 eur). Kroppahuoltokäynteihin koirilla meni 695,00 eur. Lisäksi Dot söi purkillisen Zylkeneä (25,20 eur) ja pussillisen Aptus Relaxia (14,48 eur). Bravectoa (71,11 eur) ostettiin kesäksi ja hampaitakin pestiin tahnalla (15,84 eur).

Melkein yhtä kalliiksi tuli harrastaa (3 145,19 eur). Harrastettiin paljon, kisattiin vähän. Suurimmaksi osaksi rahat meni agilityyn, jota harrasti kaksi koiraa vuoden aikana. Agilityyn (ja kaikkeen muuhunkin!) saa laitettua paljon rahaa. Loput harrastekulut on lähinnä Iken harrasteisiin menneitä rahoja. Ike teki agilityn lisäksi maksullista tokoa, rallyä, vepeä, ja paimennusta. Nosea teki molemmat. 

Ruokana koirat söi jälleen reilulla tonnilla (1 153,20 eur). Hinnat on vissiin kallistuneet, kun mahoja kuitenkin oli vähemmän. Rahaa meni suurinpiirtein yhtä paljon raakaruokintaan ja valmiisiin ruokiin, koirat syö suunnilleen 50/50.

Ilokseni pienimmät kulut oli tarvikkeissa (114,16 eur), vaikkakin kaikki hankinnat oli enempivähempi tarpeettomia. Koirat sai aktivointiruokakuppeja ja Ike leluhihnan agikisoihin.

Terveys 43,5 %, harrasteet 40,3 %, 
ruokinta 14,8 %, tarvikkeet 1,5 %


Tammikuu 1 051,78 eur
Agitreenit, 3 krt (NAS) 75,00 eur
Agilitylisenssi A 100,00 eur
Vapaavuoro (HAU) 90,00 eur
Agiryhmäpaikka (HAU) 80,00 eur
Rally-tokokimppa (HAU) 35,00 eur
Nosekimppa (ATD), 3 krt 16,50 eur
Tokokimppa (ATD), 6 krt 33,00 eur
Tokokoulutus (ATD), 3 krt 25,50 eur
Lihaa (nauta, sika, kana) 32,4 kg 114,40 eur
Kranio x 2, 120,00 eur
Rally-toko, 1 krt (ATD) 5,50 eur
Ell (kasvainkontr.) 132,51 eur
Onsior 20 mg 28 tbl 45,39 eur
ATD: n jäsenmaksu 25,00 eur
Hyppytekniikka (Dea Ivanov), 2 krt 78,00 eur
Tokokoulutus (ATD) 10,00 eur
Pure Natural, Carnilove 36 kg 65,98 eur

Helmikuu 1 013,99 eur
Agitreenit, 2 krt (NAS) 60,00 eur
HSKH:n jäsenmaksu 50,00 eur
Luut (sika) 6 kg 30,55 eur
Treenimaksu 2,50 eur
Hyppytekniikka (Dea Ivanov), 2 krt 78,00 eur
Ell (veri- ja virtsakokeet, uä, röntgen) 685,85 eur
Onsior 20 mg 28 tbl 47,09 eur
Agitreenit, 2 krt (NAS) 60,00 eur

Maaliskuu 877,82 eur
Litalgin 30 tbl 29,02 eur
Sodapup Honey pot 18,95 eur
Litalgin 30 tbl 22,60 eur
Hyppytekniikka (Dea Ivanov), 2 krt 78,00 eur
HiHan jäsenmaksu 20,00 eur
HAUn jäsenmaksu 75,00 eur
Lihaa 4,9 kg (peura) 14,70 eur
HCC 8 kg 33,24 eur
Litalgin 30 tbl 32,60 eur
Bravecto 500 mg 2 tbl 71,11 eur
Paramax 250 mg 10 tbl 2,30 eur
Puruluut 1,45 kg 29,58 eur
Pure Natural 12 kg 48,67 eur
Lihaa (kana, sika, nauta) 13,2 kg 50,54 eur
Ell (eutanasia) 231,51 eur
Agitreenit, 4 krt (NAS) 120,00 eur

Huhtikuu 837,66 eur
Virbac-hammastahna 7,86 eur
Ell (hampaan poisto) 569,52 eur
GUM Paroex 0,12 % 200 ml 5,28 eur
Vepekausi (HiHa) 70,00 eur
Nosekimppa (ATD), 5 krt 27,50 eur
Tokokimppa (ATD), 5 krt 27,50 eur
Tokokoulutus (ATD), 5 krt 42,50 eur
Rallykimppa (ATD), 5 krt 27,50 eur
Kranio 60,00 eur

Toukokuu 338,36 eur
Agiepikset 7,00 eur
Zincoseb 200 ml 21,24 eur
Agitreenit, 4 krt (NAS) 120,00 eur
Agiepikset 8,00 eur
Pure Natural 12 kg 49,00 eur
Smaak 10 kg 35,99 eur
Lihaa (kana, kalkkuna, sika, nauta) 11,4 kg 49,48 eur
Luita (sika, lammas) 6,6 kg 32,65 eur
Tokokurssi (HiHa) 3 krt 15,00 eur

Kesäkuu 327,92 eur
Agikisat (ASCA), 4 starttia 44,00 eur
Agitreenit, 3 krt (NAS) 110,00 eur
Platinum 3 kg 18,00 eur
RC 26 kg 135,92 eur
Paimennus 20,00 eur

Heinäkuu 409,00 eur
Agikisat, 2 starttia 28,00 eur
Agitreenit, 4 krt (NAS) 120,00 eur
Agitreenit 19,00 eur
Mittaus 10,00 eur
Vepeleiri 75,00 eur
Kisakirja 3,00 eur
Agikisat (ASCA), 14 starttia 154,00 eur

Elokuu 335,75 eur
Agitreenit, 1 krt (NAS) 32,00 eur
Agiryhmäpaikka (HAU) 70,00 eur
Rally-tokokimppa (HAU) 40,00 eur
Lihaa (kana, sika, nauta) 19,2 kg 77,75 eur
Smaak 10 kg 31,00 eur
Racinel 12 kg 35,00 eur
Kranio 40,00 eur
Agiepikset 10,00 eur

Syyskuu 1 196,13 eur
Agitreenit, 5 krt (NAS) 143,00 eur
Tokokoulutus (HAU), 5 krt 150,00 eur
Kranio 60,00 eur
Ell (iho-oireet, sis. lääkkeet) 263,88 eur
Sodapup Honey pot 19,90 eur
Sodapup bowl 25,90 eur
Apoquel 16 mg 100 tbl 200,21 eur
Luut (sika) 5 kg 25,46 eur
Särki 2,5 kg 4,34 eur
Agitreenit (ATD) 15,00 eur
Vapaavuoro (ATD) 120,00 eur
Agikisat, 6 starttia (ASCA), 66,00 eur
Puma 800 g 2,90 eur
Barf pakatekuiv. kana 300 g 7,14 eur
Tokokimppa, 9 krt (ATD) 49,50 eur
Hoopers, 3 krt (ATD) 25,50 eur
Nosekimppa, 3 krt (ATD) 16,50 eur
Rainbow patee 300 g 0,90 eur

Lokakuu 342,03 eur
Tokokoulutus (HSKH) 30,00 eur
Agitreenit, 5 krt (NAS) 160,00 eur
Eettinen koulutus 20,00 eur
Lihaa (peura) 22,95 kg 68,85 eur
Zylkene 225 mg 30 kpl 25,20 eur
Virbac-hammastahna 7,98 eur
Agitreenit 30,00 euŕ

Marraskuu 626,85 eur
Fyssari, 5 krt 375,00 eur
Agitreenit, 4 krt (NAS) 128,00 eur
Agitreenit (ATD) 10,00 eur
Lihaa (kalkkuna) 3,2 kg 11,81 eur
Aptus Relax 30 kpl 14,48 eur
Redonyl Ultra 150 mg 60 kpl 34,56 eur
Lihaa (peura) 6 kg 18,00 eur
Agitreenit 35,00 eur

Joulukuu 447,25 eur
Lihaa (sika, nauta) 13,8 kg 52,35 eur
Agitreenit, 4 krt (NAS) 128,00 eur
Hihna 17,90 eur
Makkara 2,4 kg 24,00 eur
Puruluut 1,46 kg 30,00 eur
HHC Tanko 0,42 kg 5,00 eur
LickiMat Splash 15,00 eur
LickiMat Ufo 17,00 eur
Effektri 1 l 50,00 eur
Fyssari 40,00 eur
Agitreenit (HAU) 5 krt, 55,00 eur
Tokoepikset (ATD) 13,00 eur

Kuukaudet

sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Iken eka nolla

Viime viikonlopulle ilmotin Iken yhdelle hypärille I-Hahille, jossa tuomarina oli Sari Mikkilä. Ike on kehittynyt sitten viime kisojen jälkeen eli kisauran korkkauksen heinäkuussa. Sen fysiikka on kehittynyt ja mieli on kypsynyt. Treeneissä rimakorkeus on nostettu 55 cm ja erikoisesteetkin on paremmin hallussa.

Kisapaikalla Ike käyttäytyi hyvin. Se oli näennäisesti rauhallinen, mutta kiihkeyden huomasi sitten etenkin lämppäesteillä tai muuten treenatessa. Hengailu kisapaikalla onnistui kuitenkin mallikkaasti. Vaikka lämpätessä koira oli kiihkeä, niin kisaradalla mielentila oli hyvä. Se oli kuuliainen ohjattava. Tehtiin eka nolla sijoittuen toiseksi. Jatketaan treenejä ja käydään välissä hengailemasaa kisapaikoilla. Kiihkeä koira kisapaikalla ei ole ideaali, joten treenataan hillittyähallittua koiraa.