lauantai 30. marraskuuta 2013

Ja taas!

Nyt kun RINNAN tassut näyttää olevan vähitellen kunnossa, niin SARALLA on sitten viiltohaava varpaassa :( Sara on siis vuorostaan nyt saikulla.

Eilen treenattiin vähän Päivin kanssa Sirkuskentällä. Koirat vuorotteli. RINNASSA oli saikkunsa jälkeen liikaa virtaa. Se teki ruudun paikan tarjontaa. Tehtiin ensin ilman alustaa ja koira vaan hössötti. Kosketusalustan kanssa mukana oli enempi ajatusta, mutta kosketusalustan kriteerit pitäisi opettaa koiralle selvemmiksi, se ei ole hipaisualusta.... Seuraamisessa koiran kierrokset näkyi ääntelynä. Laitoin näistä sen hetkiseksi maahan makaamaan. Toiminee. Seuraaminen noin muuten oli aika kivaa, juoksussa oli edistämistä. Rinna teki vielä jäävistä seisomisia ja maahanmenoja tasajalkaa. Näihin voisi alkaa lisäämään haastetta.

SARA teki myöskin ruudussa paikan tarjontaa. Se osaa jo paremmin, mutta voisi se vieläkin paremmin osata. Tällä kertaa Päivi seisoi koiran tiellä ruudussa ja Sarppaa se häiritsi. Sitten tehtiin kaukoja ja koira äänteli näissä :/ Se ei ole ennen noin paljoa äännellyt, ehkä se haava varpaassa vaivasi :/ Nyt tosiaan Sara päätyi saikulle.

torstai 28. marraskuuta 2013

Vanhoja muistellen

SARAN aksoissa tehtiin jo Rinnan eskaritreeneistä tuttuja harjoitteita. Halusin kokeilla näitä vielä enemmällä hifistelyllä. A-radalla jaakotin kolmosella. Se toimi hyvin, kunhan vain en löysäillyt ohjauksessa. Sara irtoaa Rinnaa huonommin ja jouduin saattelemaan sitä 4./10. putkesta 6./12. putkeen. Kasilla takaakierto ja ysillä jaakotus toimi hyvin.

B-radalla kokeilin alkua kolmosputken päästä kutsuen tehden valssia kakkosen ja kolmosen väliin sekä lähettäen koiran kolmosputken loppupäästä ja ottaen sen vastaan sieltä. Molemmat toimi. Saran kanssa ehdin hyvin jarruttamaan koiraan ysille ja jaakottamaan. Yhdellätoista tiivistettiin kaarretta, se hoitui ihan putkijarrulla :p

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Sirkushuveja

Treenattiin ATD:n kimppavuorolla Sirkuskentällä. SARA tokoili ihan ajatuksella.

  • Kaukoja tehtiin sekä aluksi että lopuksi. Alussa koiralla oli liikaa intoa ja s-i ei ollut puhdas eikä myöskään i-m. Molemmissa koira tuli eteenpäin. Muuten oli hyvä. Loppupuolella tehdessä asennot oli puhtaat, mutta jähmeät. Maanantainen keskittyminen liikkumattomuuteen myös minun tullessa palkan kanssa on selvästi saanut koiran keskittymään enempi asentoihin.
  • Ruudussa tehtiin paikantarjontaa. Saralla on aika hyvä tietämys paikasta - suurpiirteisesti. Koira ei selvästikään osaa, kun alan vaatimaan korjausta muutaman kymmenen sentin sisään. Näihin treeniä. Mun sijainnilla samoin oli nyt vähän väliä. Merkkiä tehtiin vauhtina. Ekoilla koira kurvasi merkin viereen ja siitä siirtyi sitten takaisin päin merkin taakse. Sittemmin koira osasi jarruttaa ajoissa. 
  • Jäävät on taas vähän parantuneet, muttei vieläkään niin priimaa kuin Sara osaisi. Miksihän se ei enää tee parastaan?
  • Tunnaria tehtiin reilulla kymmellä kapulalla isona ympyränä. Ensin pari tällaista ja sitten hyppynoutona sama. Ekoissa koira haisteli kapuloita rauhallisesti, mutta hypyn kanssa haistelu oli rauhatonta. Sitten vielä koira hypyn takaa kutsuna kapuloille minun ollessa kauempana. Tässä koira haisteli hyvin. Sen saa ehkä rauhattomaksi ajatus kiireestä takaisin, joka korostuu hypyn kanssa? Lopuksi tehtiin vielä tavallinen tunnari. Se oli hyvä.
  • Seuraamisessa keskityin käännösten jälkeisiin pysähdyksiin. Oikealla käännyttäessä koira menee helposti yli ja korjaa sitten vasta takaisin. Vasemmalle käännyttäessä perusasento saattaa jäädä liian eteen. Kumpaankin auttoi käskyttäminen sivukäskyllä käännöksessä. Lisäksi liian eteiseen perusasentoon auttoi koiran siirto käskyllä taakse. Tätä pitää vielä vahvistaa, nyt piti alkuun muistella. Käännökset liikkeessäkin on huonoja, etenkin käännös vasempaan. Sille pitäisi tehdä jotain.
  • Luoksetulon stoppia tehtiin takapalkalla. Parissa kisamatkaisessa pysäytys oli huono, mutta pääasiassa ne oli ihan kelpoisia. Oon oppinut kriteerit. Maahanmenoja kokeiltiin monella tavalla, takapalkalla, Pipsan heittäessä lelua koiran taakse ja koiran juoksutusta Pipsan ja mun väliä. Näitä kaikkia on kokeiltu aemminkin ja ehkä nyt juoksutuksessa koiralla oli eniten ajatus taakepäin. Se pysähtyi vinoon. 

Sara pääsi kokeilemaan myös flyballia. Sarppa tajusi ehkä idean tassuilla laitteen läppäämiseen, mutta jäi sitten esittelemaan palloa eikä sillä ollut kiirettä tuoda sitä mulle :D Hauskaa kuitenkin oli.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Mondag

RINNALLA on anturoissaan pieniä haavoja, joten se ei aksassa päässyt radalle. Sen sijaan keskityttiin lähtöihin. Radan juoksin Pyjamakoiran kanssa. Se ei antanut ohjauksessa anteeksi. Se piti saatella esteille ja ohjausen piti olla oikeassa ajassa. Vaikea yhtälö, kun ehdin juoksemaan esteille liian aikaisin :p Pitäisi useammin ohjailla vieraita koiria, niistä oppii!



HAU:n tokoissa tehtiin ensin paikallaanolot, makuu ja istuminen. SARA oli molemmissa hyvin. Kaukot koira teki hyvin. Keskityin siihen, että koira piti seisomisasentonsa minun mennessä palkkamaan koiraa. Se helposti siirtää yhtä tassua minun lähestyessä. Se ei ole sallittua. Ruudussa keskityttiin oikeaan paikkaan. Pallolla palkatessa koira ei keskittynyt, mutta nameihin siirryttyä se osasi paikan aika hyvin. Lisää vielä paikan vahvistusta ja tarkkuutta. Luoksetuloja tehtiin takapalkalla. Stopit oli hyviä, mutta maahanmenot ei sen parempia kuin ennenkään. Tehdään vielä lisää niitä takapalkalla, mutta saa nähdä korjaantuuko ne näin vai tarvitaanko jotain muuta. Seuraamista tehtiin lopuksi räksyttävällä Sätkä-häiriöllä. Seuruutin tarkoituksella Sätkää päin, vaan ei Saraa haitannut :)

RINNA pääsi lopuksi tekemään vielä seuraamista. Se oli virhe. Koiraa ei ollut purettu, en voinut sitä juoksuttaa tai riekuttaa tassujen takia. Se äänteli paljon :/ Eikä se ymmärrä mun harmistumista äänistä, se ääntelee vaan lisää silloin. Jonkin verran auttoi maasta namien syönti lähdöissä, mutta sitten kun lisättiin mukaan häiriöt, niin äänetkin palasi. Saatiin lopulta tehtyä, kun otin namit käteen avuksi. Eli Rinnan vireessä on vielä paljon tekemistä ja mun pitää edelleen keskittyä siihen.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Tiltua

Eilisissä Tiltun treeneissä tehtiin seuraamista koko tunti. En olisi uskonut, mutta RINNA jaksoi tehdä seuraamista kokonaisen tunnin! Treeniä ei tehty tylsästi, vaan se koosui useasta erilaisesta harjoitteesta. Alkuun koira oli liian kierroksilla ja ääntä pääsi. Sain sen kuitenkin nopeasti rauhoitettua hiljaiseksi antamalla koiran syödä nameja maasta lähdöissä. Ensin tehtiin seuraamista ryhmässä liikkurin käskiessä, sitten niin ettei liikkuria saanut totella vaan piti tehdä aina juuri päin vastoin. Seuraavaksi siten, että itse piti olla liikkurina ja samalla seuruuttaa koiraakin. 

Zetaa tehtiin myös ryhmässä, ensin jonossa ja sitten toisia koiria ohitellen samalla koirakoiden aloitettua kaavio eri päistä. Sitten vielä neljän koirakon voimin limittäin asentokäskyt mukana. Rinnaa häiritsi hieman takana seuraamista tekevä vieras koira ja vielä enempi sitä ahdisti vieretysten seuraavat koirat. Näissä Rin äänteli, mutta pääsi onneksi äkkiä asian ylitse. Jääviä tehdessä Rin ei jäänyt ekalla käskyllä, mutta sen jälkeen se osasi. Teetin Rinnalle pelkkiä istumisia, niistä jokuseen koira reagoi seisomalla. Jääviä tehtiin myös siten, että liikuttiin erilailla koirien ohi. Rinna lähti monesti mukaan minun kulkiessa sen ohitse, nämä treeniin. Samoin sen oli vaikea jäädä, jos ohimennessä koskin koiraan. Tehtiin vielä askeleita ja käännöksiä. Rin ei osaa peruuttaa suoraan, sekin treeniin. Lopuksi sain vielä apua Rinnan kontaktikatkoksiin käännöksissä. Kontakti ei katkea, kun askellan käännöksen pienesti enkä nostele jalkoja, jatkossa näin.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ajellen

Lauantaina SARAN koesuoritus käytiin katsastamassa HSKH:n kokeessa Vuokkosilla. Tuomarina oli Carina Savander-Ranne. Paikallaanolot tehtiin ensin ja yksilöliikkeet sitten kaikki kerralla.

Paikallaan makaaminen   8
Koira ei ollut kontaktissa ja totteli maahanmenon hitaasti. Lisäksi se oli haistellut makuun aikana.

Paikallaan istuminen   10
Hyvä!

Ohjattu noutaminen   9 ½
Hidas ja vino merkki. Ruutu oli suoraan edessä, muttei se nyt haitannut.

Zeta   9 ½
Asentojen otot sais olla ripeämmät, maahanmennessä koira äänsikin.

Ruutu   10
Voimaa vois kuitenkin olla lisää stopissa ja maahanmenossa.

Seuraaminen   9
Pistevähennyt vinoista perusasennoista. Ne pitää saada suoriksi! Lisäksi koira äännähti pienesti muutamassa liikkellelähdössä, näissä lähdin itse liian aikaisin liikkeelle. Alussa juokussa koira pari kertaa erkani ja loppua kohden koira tiivisti. Pitäisi löytää tasapaino.

Luoksetulo   5
Jätössä koira äänsi. Stopista se lähti jo liikkurin käskystä ja makuustakin aikoi! Pysäytykset oli vähän valuvia edelleenkin.

Kaukot   6 ½
En huomannut valotaulun ekaa asentoa heti ja sitten tuli kiire. Annoin koiralle vaisun käskyn ja toisen se tartti ekaan vaihtoon.Vaihdotkaan ei ihan täydelliset olleet ja kerran jäi istumaannousu vajaaksi. Lisäksi ääntä jätössä.

Tunnari   9
Kävi kapuloita pari kertaa läpi niitä kuonolla tönien. Lisäksi pientä kapulan puremista paluussa.

Hyppynouto   10
:)

Tulos: EVL1, 273 p. ja sijoitus 3./12.

Ekassa kehässä (paikallaanolot) en saanut koiraa olemaan mun kanssa. Liikkeiden välit oli huonot. Toisen kehän (yksilöt) liikeväleistä en muista mitään, joten niin hyvin ne on mennyt :) Ennen ekaa kehää koira oli turhan korkeilla kierroksilla. Toisen kehän vuoroa jouduttiin odottelemaan parisen tuntia ja koko sen ajan pidin koiraa mukana hallissa. Tämä teki tehtävänsä ja toisessa kehässä koira oli paremmin mukana. Noin yleisesti koira teki liikkeet kuten treeneissäkin. Ääntelyitä oli ja koiraa pitää edelleen työstää äänettömäksi. Lisäksi niitä liikkeitäkin pitää työstää paremmiksi, on niissä paljon parannettavaakin! Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä suoritus :)

Jätin Saran rokotustodistuksen kotiin ja evl:n jälkeen kävin hakemassa sen näytille. Samalla otin RINNAN mukaan. Rin pääsi halliin tekemään vähän tokoakin. Seuraaminen oli alkuun kamalaa. Koira oli liian kierroksilla. Sain sen kuitenkin aika kivasti töihin, kunhan vain olin tarpeeksi mustavalkoinen huomautellen huonoista ja kehuen hyvistä. Alkuun en voinut koskea koiraan kehuessa sitä, sillä kierrokset nousi. Palkkana oli siis pelkkiä kehuja. Kaukoissa koira pystyi nyt tekemään vaihtoja noin viidestä metristä. Muut vaihdot sujui, mutta m-s-vaihdossa se ei osaa lyhennystä ilman apuja. Ostin paikalta 2-kiloisen kapulan ja Rinna pääsi tekemään noutoharjoituksia. Nouto näytti muuten hyvältä, mutta eteentulossa koira ei aina jaksa ojentaa ylöspäin kapulaa. Niskoja pitää siis jumpata lisää. Lisäksi treenasin kapulan heittoa. Koira sai olla sivulla. Alkuun se vähän nyki, mutta lopetti sittten kun ei päässyt siltikään noutamaan. 

---

Ostin auton. Helpottaa koirain elämääkin.

Kolme lemmikkiäni.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Tokoja

Tiistaina treenattiin lenkin varrella Raappavuoden nurtseilla. Satoi vettä. 

SARA teki luoksetulon stoppia takapalkalla. Tästä Sarppa tykkää! Tosin stopit ei olleet parhaita mahdollisia märän nurmikon takia. Otettiin sitten seuraamista. Edellispäivän korjaukset oli koiralla vielä mielessä ja seuraaminen oli kivanoloista. Jäävätkin sujui edellispäivää paremmin. Edelleen kuitenkin maahanmenon koira tekee herkästi väärällä tekniikalla. Siihen kuuria korjaukseksi. Kaukoissa koira jäi kiinni sen vieressä olevaan keppiin :p eikä tehnyt seisomaanlyhennyksiä kunnolla. Ilman keppiä teki. Näihin edelleen varmuutta. Haluan sen tekevän lyhennyksen aina.

RINNAKIN teki luoksetulon stoppia takapalkalla. Näitä pitäisi tehdä ajatuksen kanssa, että saisi stopit paranemaan. Samoin kyynärien nousuun maasta pitäisi puuttua. Rinnan luoksetulon maahanmenon lukko saatiin nyt jotenkin avattua. Avaimena tässä oli nyt lelun käyttö. Toivottavasti toimii jatkossakin, että päästään oikeasti maahanmenoa treenaamaankin. Sitten Rinnakin teki seuraamista, palkkaus edellen laumavietillä. Oli oikein miellyttävää! Edelleen tosin kontakti tippuu käännöksissä ja juoksuun siirrossa. Jäävistä tehtiin istumista seuraamisesta. Ekalla koira seisoi, muilla istui hyvin. Muita asentoja opeteltiin vain tasajalkaa asennon ottoa. Nämä vaatii vielä treeni. Rinnan kaukoissa on edelleen paljon töitä. Seisomaanlyhennyksia se ei osaa ilman apuja. Nyt se oli niin väärässä mielentilassa, ettei osannut juuri muutakaan :p

Rinna teki myös puistoagilityä. Tehtiin takaakietoja, valsseja ja poispäinkääntöä. Koiralla nousi tässäkin välillä kierrokset ja sitä piti rauhoitella kuuntelemaan mitä minä sen halusin tekevän.

---

Keskiviikona tokoiltiin lähikentällä. SARA aloitti ruudun paikan treenaamisella. Sitä sotkee mun sijainti. Tarvii siis treenata lisää. Vauhtiruutuja ja -merkkejäkin tehtiin. Kaukot tehtiin juoksutuksen jälkeen ja vikaan meni eka s-i-vaihto. Sen jälkeen koira paransi. 

Toisella kierroksella Sara teki ohjattua noutoa yhdellä kapulalla. Ei siis voinut mennä pieleen. Asennon kriteereistä merkillä pitää pitää kiinni. Sitten tehtiin luoksetuloa takapalkalla. Stoppeja on työstetty enempi ja ne näyttikin hyviltä, maahanmenot ei niinkään. Niitäkin pitäisi treenata.

Kolmannella kierroksella Sara työsti seuraamista, lähinnä käännöksiä. Kokeilin Iidan neuvoa eli vasemmalle käännyttäessä vasen jalka kääntää koiran. Tätä pitää kokeilla toistekin. Muuten käännökset tuntui hyviltä. Ja seuruu yleisestikin. Sara osaa myös nyt korjata käskystä perusasennon taemmas. Tarvii vaan vahvistella sitä vielä.

RINNAKIN teki ruutua. Sillä on selvän tuntuinen käsitys paikasta läheltä paikkaa treenatessa. Vauhdilla esimerkiksi kierron kautta tullessa koira saattaa valahtaa takaa ulos ruudusta, mutta kokeenomaisesti tehdessä koira tarjoaa edelleen paikkaa edestä. Jatkettaneen kosketusalustalla edelleen. Jäävistä maahanmenoissa ja seisomisissa työstettiin edelleen tasajalkaa asennon ottoa. Nämä tarvii vaan treeniä. Istumista tehtiin seuraamisen yhteydessä ja paristi koira teki seisomisen. Erottelutreeniä kaivataan. Lisäksi Rin teki kaukoja, mutta edelleen vire on näihin liian korkealla. 

Toisella kierroksella Rin teki luoksetulon pysäytyksiä. Stopit tehtiin takapalkalla ja maahanmenoja tehtiin erikseen. Maahanmenot onnistui tänäänkin! Seuraamistakin tehtiin ja se oli taaskin hyvää. Oon nyt vähän niinku oppinut treenaamaan Rinnankin kanssa :)

tiistai 19. marraskuuta 2013

Maanantaita

RINNAN aksoissa treenattiin takaaleikkauksia:


Ysillä tuli arvatenkin ongelmaksi koiran kääntäminen oikeaan putkipäähän. Otin koiraa käteen ja lopulta onnistuin niinkin hyvin, että koira tarrasi hampailla käteen kiinni :p Mutta siis sain otettua koiran haltuun ennen hyppyä ja lähetettyä oikeaan putkipäähän. 

Toinen ongelmakohta oli kasilla, josta koira paineli suorinta tietä väärän hypyn kautta putken väärään päähän. Tähän avuksi pitäsi tehdä paljon vääntöä ja kääntöä hypyillä. Treeniin ne. Tätä pidemmälle ei radalla ehditty.

Rinnan lähdöt on nyt siinä pisteessä, että voin sen jättää aloitukseen pariksi kertaa. Sitten koiran kierrokset nousee niin paljon, ettei se enää pysy. Mutta edistystä siis kuitenkin. Treeniä lisää vaan.

*

SARAN ATD:n tokoissa olin tällä kertaa Iidan parina. Ensin tehtiin ohjattua noutoa ruudun ollessa taustalla. Ja Sara meni lankaan!



Se lähti ekalla käskyllä merkin ohi ruutuun. Sittemmin oikean kapulan nouto oli vaikeaa, koira saattoi herkästi suunnata ruutuun ja sitten napata vääränkin kapulan. Saatiin kuitenkin lopulta onnistumaankin, mutta tällaisia ehdottomasti lisää. Merkkiä palkkailin nopeaksi.

Seuraamista tehtiin paljon käskytettyä. Sara on alkanut kuuntelemaan entistä enempi liikkuria. Se häiritsee etenkin zetassa, jossa liikkurin käskystä seuruu muuttuu rauhattomaksi. Nyt tehtiin seuraamista, jossa komensin koiraa seuraamaan kunnolla ja vastaavasti kehuin sen tehdessä hyvin välittämättä liikkurista. Lisäksi puutuin koiran edistelyyn ja tiiviyteen. Loppua kohden seuruu parani. Edistämiseen voisin opettaa koiran käskystä siirtymään taaksepäin. Asennoista seuruun takia maahanmenot ja seisomiset on huonoja, lisäksi nyt koira teki jostain syystä istumisia maahanmenon sijaan. Kaukot tehtiin lopuksi kokeenomaisesti. Oli ok.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kuka pelkää maalimiestä?

No RINNA :p Rinna kävi siis näyttämässä suojelukoiran ominaisuuksiaan Juha Korrille Lohjalla.

Alla lainauksena suojelukoiratestistä:

"Testin kulku saattaa hieman vaihdella riippuen koirasta. Yleensä aloitetaan sillä, että testaaja ottaa kontaktin koiraan ihan kaverina ja arvioi yleensäkin koiran suhtautumista vieraaseen ihmiseen. Tämän jälkeen testataan koiran saalisviettiä mahdollisimman puhtailla saalisärsykkeillä, saalispuruilla ja palkitsemalla koiraa. Samalla arvioidaan koiran koko työskentely puruotteineen, itsevarmuuksineen jne. Testaaja myös kuormittaa koiraa sen mukaan, kuinka varmalta koira tuntuu. Tietyin edellytyksin seuraavassa vaiheessa testataan vielä koiran kykyä vastata suoraan uhkaan, mutta tämä osa jätetään lähes aina tekemättä."

Nyt siis koiraa ja sen ominaisuuksia lähestyttiin eri kautta kuin viimeksi Rinnan ollessa maalimiehellä. Viimeksi mentiin enemmän puolustuksen kautta. Halusinkin nähdä Rinnan reagoinnin, kun sitä lähestytään erilailla. Ja tottakai halusin kuulla toisenkin maalimiehen mielipiteen koiran ominaisuuksista.




"Välillä minimistä maksimiin on värikoodit punainen, keltainen ja vihreä. Punainen tarkoittaa, että ko. ominaisuuden vuoksi maalimies ei uskoisi saavansa tälle koiralle IPO tuloksia. Keltainen tarkoittaa, että treenaamalla maalimies uskoisi mahdollisuuksiinsa. Vihreä tarkoittaa, että maalimies ei hetkeäkään epäröi, etteikö koira olisi ko. ominaisuuden osalta valmis mahdollisesti suuriinkin tekoihin IPO kentillä :)"

Rinnassa eniten työstettävää olisi sen toimintakyvyssä. Toimintakyvyssä näkyy, että koira ottaa uhkaeleistä painetta eikä esimerkiksi sen saaliskäyttäytyminen ole siksi ihan puhdasta. Se murinaääni muuttui korkeammaksi. Kuitenkin jo tämän yhden treenin aikana koira paransi. Rinnalla riittää sisua.

Puruotteeksi Rinnalle kelpaa vähän vajaakin ote. Sille ei ole niin väliksi onko suu täynnä tavaraa. Videon alussakin näkee, että koira ottaa patukasta mieluummin narusta kiinni kuin keskiosasta. Eikä tyynyynkään koira ottanut heti kiinni kuin se olisi voinut. Eli viettiä voisi olla enemmänkin. Ote kuitenkin parani leikityksen aikana. Muutenkin koiran käytös oli erilaista testin kuluessa koiran voittaessa lelun. Alussa se leikki lelulla sitä nakellen ja ravistellen ja lopussa kantoi lelua tyynempänä eli saalisvietti oli enemmän käytössä. Puolustuskäyttäytymistä ei testattu lainkaan.

Lopputulema on siis se, että Rinnalle saisi Korrin mukaan suojelusta tuloksen, jos vaan vähän vaivaa näkisi. 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Fyssarointia

Koirat kävi jälleen Petra Snellman-Niemenpalon käsiteltävinä. Ne tykkää ihan hirveesti Petrasta. Etenkin Sara, joka kaatoi innostuksissaan kahvit läppärille....

SARALLA oli vähän jäykkyyttä rinta- ja lannerangassa. Rintarangassa enempi oikealla puolen ja lannerangassa vasemmalla. Eli Saraksi (jolla yleensä ei ole mitään) pahasti. RINNALLA oli tukkoisuutta jälleen pitkissä selkälihaksissa ja sen lisäksi hieman lannerangassa. Rinnan tyyppiviat.

Painot: SARA 16 kg, RINNA 15,6 kg.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Ostetaan uusi pää

Eilisissä RINNAN aksoissa kerrattiin takaakiertoja ja jaakotuksia:

Ohjasin Rinnaa löysästi ja Rinna otti siitä kaiken heti irti. Se oli kamala. Se kiehui, räksytti ja tiputteli rimoja. Se meni ihan omissa sfääreissään, ahneelle koiralle ei edes namit kelvanneet (ikinä ennen ei oo käynyt näin!). Jotenkin sain ohjaukseni paranemaan ja koiran kuriin. Rimojen tiputtelukin lakkasi.

Miksi ohjaan välillä Rinnaa sille sopivalla jämäkkyydellä ja miksi useinmiten en? Mikä saa sen mussa aikaan? Miten saan jämäkkyyden itsestäni aina tarvittaessa esille? Jatketaan vissiin harjoituksia :p

*

HAU:n tokoissa:

SARALLE
  • Luoksetulon stoppeja tehtiin takapalkalla. Vapautus takapalkalle vauhdista oli huonompi kuin stopin kautta vapautus. 
  • Kaukot tehtiin heti luoksetulojen jälkeen samasta kohdasta ja koira meni lankaan. Se tuli eteenpäin. Muistuttelun jälkeen kaukot sujui. Seisomaannousujen lyhennystä koira ei alkuun tehnyt, syynä ehkä koiran takana räksyttävät aksakoirat.
  • Merkkiä tehtiin vauhtina.
  • Ruudussa tehtiin ensin paikanhakua läheltä. Hyvin meni. Sitten kauempaa eikä koira osannutkaan enää niin hyvin. Minun sijainti ei vaikuttanut koiran osaamiseen, mutta ehkei se vaan kovempaan vauhtia tullessaan osaa tähdätä oikeaan kohtaan tai jotain :p

RINNALLE
  • Ruutua ensin kosketusalusta ja sitten ilman. Paikan hakua tehtiin palloa heittäen, heitin välillä jo oikeaan suuntaan hakeutumisesta. Rinna osasi joka suunnasta suunnata oikeaan suuntaan, mutta tarkkaa paikkaa pitää vielä treeniä. Lisäksi Rinna sai mennä ruutuun hypyn ja puomin kautta. 
  • Luoksetulon stoppia tehtiin ensin putken kautta koiraa juoksuttaen, sitten takapalkan kanssa. Takapalkan kanssa sujui kivasti. Maahanmenoja Rinna ei edelleenkään osaa. Asennoissa pysymistä pitää myös treenata.
  • Seuraamista tehtiin laumavietillä. Jotenkin ei vain tuntunut hyvältä, vaikka koira kontaktiakin piti hyvin häiriössäkin.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Koemaiset

Tänään ATD:n koemaisissa tokotreeneissä tehtiin vain yksilöliikkeet eikä paikallaanoloja lainkaan.

SARA teki liikkeet palkatta, virheistä huomauttelin. Liikkeet tehtiin normijärkässä.
  • Seuraamisen alussa koira katsahteli merkkejä, hyi. Pari perusasentoa oli vinot ja kerran koira äännähti. Mutta noin muuten hyvää tekemistä.
  • Zetassa seisominen ja maahanmeno olisi voineet olla ripeämpiäkin. Maahanmennessä koira äännähti. Huomautin siitä ja otettiin maahanmeno uusiksi.
  • Luoksetulossa koira äänsi käveltyäni muutaman metrin koirasta poispäin. Tästäkin huomautus ja liike alusta. Stoppi oli venyvä, mutta maahanmeno ihan hyvä.
  • Ruutu oli lähellä seinää ja kehänauhoja. Matkalla oli lisäksi pari ylimääräistä merkkiä. Sara tarjosi ruudussa huonoa paikkaa. Korjuutin ja vasta kolmannesta paikka oli hyvä.
  • Ohjattu nouto tehtiin ruutuun päin. Kapulan vieressä oli myös merkki häiriönä. Merkillä koira oli vähän vinossa, korjuutin.
  • Hyppynoudossa heitin kapulan ulos kehästä repun viereen pystyyn. Sara sai sen hakea silti. Se ei heti huomannut kapulaa ja etsiskeli hetkisen. Muuten oli hyvä.
  • Tunnarissa pääsi pieni lähtöääni, muuten liike oli hyvä.
  • Kaukoissa koira äänsi sivulla maahanmennessä. Siitä huomautus ja uusiksi. Kaukovaihdot oli hyvät, mutta ekassa vaihdossakin koira äänsi.
  • Liikkeiden välit oli hyvät.

RINNAN kanssa koitin pelailla äänettömyyden kanssa ennaltaehkäisten niitä namittamalla koiraa sopivassa kohdassa. Liikkeet oli sotketussa järjestyksessä, mutten muista miten.
  • Seuraamisessa nakkelin nameja maahan liikkeellelähdöissä aina kun koira tuntui nostavan liikaa kierroksia. Käännöksissä kontakti tippuili. Askeleet ja käännökset oli hyvät.
  • Liikkeestä istumisessa myöskin namitin koiran liikkeellelähdössä. Istuessa koira oli aika hektinen.
  • Luoksetulo tehtiin ilman pysäytyksiä ja koira törmäsi sivulle tullessa.
  • Ruutuun matkalla oli edelleen pari ylimääräistä merkkiä. Rinna meni ensin ruutua lähempänä olevalle ja siitä toisella käskyllä ruutuun kosketusalustalle. Seuraamaantullessa koira juoksi ensin ohi, mutta korjasi itse siistiksi.
  • Hyppynoudossa Rin sai liian pienen kapulan ja joutui vähän hakemaan nostoa maavaran ollessa niin pieni. Koira ennakoi edestä sivulle siirtymän, korjasin koiraa. Namitin ennen noutoon lähettämistä.
  • Metallinoudossa myöskin namitin ennen noutoon lähettämistä ja edelleen koira ennakoi edestä sivulle siirtymän ja korjasin.
  • Tunnarissakin namitin koiraa lähettäessä. Eteentulossa koira oli vähän tiivis, Rin ei ennakoinut nyt sivulle siirtymää.
  • Kaukoissa tehtiin avon vaihdot 10 metristä. Oli ok.
  • Liikkeiden väleihin en itse muistanut keskittyä kuten Rinnan kanssa kuuluu :/

Lopuksi Rinna teki vielä korjauksena tunnarin luovutusta. Ruutuun lähetin koiraa ensin merkkien ollessa häiriönä ja alkuun koira meni niille, mutta sitten se ei enää niistä välittänyt. Paikanhakua tehtiin vielä ilman alustaa jo oikeaan paikkaan suuntautuvasta liikkeestä namilla nakaten. Liikkeiden välejäkin muisteltiin.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Juoksua

Mentiin Inkan kanssa Vaakkoihin. Inka teki tällä kertaa RINNALLE jälkeä n. 1,5 km kuudella kepillä. Jälki ajettiin pari tuntia vanhana. Janaa oli muutaman kymmentä metriä. Rinna eteni sen hyvin, mutta jäljesnostokohdassa se harhaili ja kävi pissallakin ennen kuin nosti sen. Jäljestys sujui taas vauhdikkaasti ja koiran kanssa edettiin juosten. Jäljen kanssa saman ikäisiä harhoja oli, muttei Rinnaa ne haitanneet. Kulmissa Rnna edelleen tarkasteli, nyt terävä kulma ei eronnut tavallisesta kulmasta. Aivan lopussa kymmenisen metriä vikasta kepistä koira teki hukan ja se kierrätti lenkin palaten kohtaan, jossa jäljen hukkasi. Uudella yrityksellä päästiin loppuun asti. Hukkakohdassa jälki ylitti tien, muut tien ylitykset sujui hyvin. Kaikki kepit löytyi, jopa normaalia pienempi vika keppi.

Jälkien jäleen juoksutettiin koirille vielä viestiä. Menin koirien kanssa n. 200 metrin päähän B-pisteelle ja sieltä tein jälkeä n. 20 metriä C:lle. Oli tarkotus tehdä pidempää jälkeä, mutta maasto pisti vastaan. B:ltä C:lle maasto laski alaspäin eikä B:ltä nähnyt C:lle. Juoksutettiin koiria vuorotellen Rinnan juostessa aina ensin B-A-C-A-C-A. Ekalla kerralla C:lle tullessa Rin tuli vähän vinosti, toisella kerralla se tuli suoraan. Nyt ei ollut mitään ongelmia juoksuissa.

Tope

Torstaina SARAN aksoissa:


Ekaksi rata ärsytti, mutta se osoittautuikin hauskaksi. Saralla meinasi kaarteet venähtää ja kääntyminen oli huonoa. Kaikki oli kuitenkin kiinni vain ohjauksesta. Paremmalla ohjauksella koirakin paransi. Putkijarrua Sara ei enää osannut, pitäisi muistuttaa siitä. Kasilla ja neljällätoista koira hyppäsi herkästi pitkästi, mutta ajoissa olevalla ohjauksella sain koiran käännettyä kivasti jo ennen hyppäämistä. Pituudella käänsin koiraa liian tiukasti ja koira tipahti palikoiden keskelle. Se ei onneksi näyttänyt loukkaavan itseään.

*

Aiemmin lähikenttäiltiin RINNAN kanssa. Seuraamista tehtiin laumavietillä. Rinna tuntuu palkkautuvan ihan hyvin pelkällä sosiaalisella palkalla. Työstettiin erityisesti kontaktia käännöksissä. Kääntyessä koiran kontakti useimmiten tipahtaa. Tätä saadaa työstää vielä jatkossakin. Luoksetulon maahanmenoa tehtiin kierojen kautta ohjaten koira jakojen väliin. Lisäksi opetan nyt Rinnallekin tasajalkaa maahanmenon. Kaukojakin työstettiin. Niihin tarvitaan rutiineja. Olen lipsunut m-s-vaihdon lyhennyksestä ja nyt korjataan sitäkin.

Rinnan kanssa tokoillessa on monesta kohtaa menty oikotietä laiskuuttani. Eikä jo opittuja asioita ole ylläpidetty. Ehkei toivoa ole kuitenkaan menetetty, sillä Saralle tuli ihan tietämättömyyttäni opetettua asioita ensin väärin ja sitten korjattua. Ihan hyvä kait siitäkin tuli.

---

Perjantaina juhlittiin Skipperin valioitumista ATD:n hallilla. Samalla tokoiltiin. RINNA aloitti vinoilla hyppynoudoilla. Käytin apuja. Sitten hyppynoutoa painavalla kolisevalla metallikapulalla. Ei ollut ongelmaksi. Tunnarikapulalla muistuteltiin ensin väljempää luovutusta lelulla ohjaten. Sitten tehtiin tunnari liikkeenä. Koira teki siistiä varmaa haistelua ja löysi oman. Palkkasin vauhdista. Seuraamista tehtiin jälleen laumaviettiä hyödyntäen. Näytti kuulemma ihan hyvältä :) Merkki sujui muistuttelun jälkeen. Ruutua tehtiin läheltä paikanhakuna. Alustaa ei ollut ja koira tarjosi etureinapaikkaa :/

SARA teki kivalla ilmeellä seuraamista, tosin vähän tiivistähän se oli. Jäävistä istuminen oli hidas minun peruutellessa ja muut oli hyviä, seuraamisen kanssa oli toisinpäin. Annoin käsimerkkiavut maahanmenoon ja seisomiseen nopeuttamaan. Seisomisessa sain koiran seisomaan hypyn kautta. Tykkäsin, pitää kaivella se koirasta esille. Kaukoja tehtiin yleisö selän takana. Hyvin teki.

Loppuun otettiin vielä paikallaanolot. RINNA oli rivissä. Maahanmenot koira osaa tehdä nopsasti, mutta rivissä odottelun jälkeen koira meni hitaasti maahan. Näihin treeniä.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Tokoo

Aamulla Päivin kanssa lähikentällä. Koirat vuorotteli

RINNA
  • Seuraamista tehtiin laumavietillä. Rinna otti tämän tosissaan.
  • Kaukoja saa treenata vielä lisää.
  • Ruutua tehtiin ensin kosketusalustalla. Namitin lähdöt eikä koira äännellyt. Sitten tehtiin läheltä paikanhakua.
  • Luoksetulon pysäytyksiä tehtiin kiertojen kanssa Päivin heittäessä lelua koiran taakse. Stopeissa koira kääntyy ympäri ja maahan se ei osaa edelleenkään mennä :p
  • Tunnarin luovutuksia kauluksesta palkaten.
SARA
  • Luoksetuloa tehtiin Päivin heittäessä pysäytyksistä lelua koiran taakse. Ekassa stoppi valui, mutta sen jälkeen koira alkoi selvästi ajatella taaksepäin. Hyvä!
  • Seuraamisessa oli mukana pientä edistystä ja yksi pieni äännähdys. Muuten hyvää.
  • Kaukot oli ok.
  • Ruutua tehtiin ensin kosketusalustalla, sitten ilman paikanhakuna läheltä. Merkkiä vauhditettiin heittämällä lelua koiran perään.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Takaa

RINNAN eskaritreeneissä oli takaakierrot teemana:


Niiston sijaan Ville opetti tekemään A-radalla kolmoselle ja vitoselle ohjaukseksi ikäänkuin takaakierron, mutta vastakkaisella jalalla, jolloin rintakasuunta osoittaa seuraavalle esteelle. Helposti lipsahdin peittämään siivekkeen (koira meni putkeen), "tässättelemään" turhaan (koira kielsi) tai antamaan turhaa apua nykimällä yläkropalla (koira ei tarvii). Näistä kun pääsin eroon, niin tuntui ihan hyvältä ohjaustavalta.

B-rataa tehtiin lopuksi nopeasti. Siinä pääsi käyttämään myös normaalia takaakiertoakin. Uuden ohjauksen lisäksi treenattiin keppejä, jossa Rinna kesti taas taaksejättäytymisen, sekä lähtöjä, jotka edelleen vaatii treeniä.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Päivän treenit

RINNAN aksoissa:


Ohjelmassa oli jaakotukset. Arvatenkin tein ne liian myöhään ja väärin, mutta opin oikeamman ajoituksen ja oikeamman tavan. Lisäksi tehtiin putki-puomi-erottelua eikä koira tehnyt kertaakaan väärää valintaa!

Mun motivaatio on ollut Rinnan kanssa aksaamiseen vähän koetuksella, joten nämä onnistuneet treenit tuli aika tilauksesta. 

*

Sitten SARAN tokotreeneihin ATD:n hallille. Ensin tehtiin molemmat paikallaanolot häirittyinä. Häiriönä oli koirien edessä luoksetulon tekevä koirakko sekä koirien välissä pujotteleva koirakko. Saraa ei haitannut. 

Tunnari tehtiin Eevan treeniliivin päälle. Tunnareille mentiin pressun ylitse. Sara etsi oman varmasti. Kaukotkin tehtiin pressun päällä Eevan hypellessä koiran vieressä ja takana. Ensin koira reagoi Eevaan laittamalla korvat luimuun ekassa vaihdossa. Se teki vaihdon (m-s) pitkänä, mutta pystyi kuitenkin tekemään vaihdot puhtaasti senkin jälkeen. Jossain vaiheessa koirasta pääsi ääni ja puhuttelin koiraa. Sen jälkeen tuli ongelma maahanmenoon. Sara ei ehkä ymmärtänyt torun tulleen äänestä vaan asennosta :/ Saatiin kuitenkin bugi korjattua. Loppuun vielä kaukot ilman häiriöitä ja edelleen koira teki hyvin.

Ruutuun Saran piti juosta istuvan ja parin seisovan ihmisen sekä koiran välistä. Ruutua ennen oli pressu maassa. Sara löysi ihan kivasti ruutuun. Sitten ruutua siirrettiin muutama metri pressun jäädessä paikoilleen ja koira edelleen suuntasi samaan paikkaan. Stoppasin koiran ennen menoa ja silloin Sara oikeasti katsoi ruudun paikan. Nämä on edelleen vaikeita Saralle. Siirrettiin ruutua vielä hallin kulmaan. Merkki oli aivan verhon vieressä eikä Sara voinut mennä kunnolla merkille. Se meni sinne kunnolla vasta kun ohjasin sen namilla. Ruutuun koira meni edelliset ruudun paikat juosten tsekaten, mutta löysi uuden ruudun paikan ihan itse. Toistolla se meni suoraan ruutuun. Näissä koiran paikka ruudussa ei ole ideaali, eli näissä voisi pitää aina kosketusalustaa apuna.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Sirkeä

Sirke Viitanen koulutti HAU:n tokokoirakoita. RINNA pääsi mukaan koulutukseen. Ekalla kierroksella katsastettiin Rinnan luoksetulon maahanpysäytystä. Jatketaan kiertojen kanssa treenaamisella. Silloin Rin menee hyvällä tavalla maahan. Nyt koira käsketään apujen kanssa lähellä maahan ja vähitellen kasvatetaan matkaa. Lisäksi mietittiin tunnarin luovutusta, joka Rinnalla on liian tiivis. Tähänkin toimi kauluksesta palkkaus.

Toisella kierroksella keskityttiin seuraamiseen. Rinnan seuraamista nähtyään Sirke ehdotti laumavietin käyttöä. Huonoon käytökseen puututaan rauhallisin elkein ettei nostateta vahingossakaan koiraa ja hyvästä työstä palkataan hyväksynnällä, rauhallinen kehu ja silitys. Rinnan painamista korjattiin fyysisesti rauhallisen ottein siirtämällä koiraa taaksepäin. Tuntui jo toimivan. Koira ainakin teki enempi tosissaan töitä

Muistioon:
  • Painonsiirrot taakse asennoissa. Tasajalkaa asennon otto.
  • Palkkaus jo suuntautuvasta liikkeestä, esim. perusasentoon tulossa jo ennen istumista ja ruudussa koiran siirtymisestä kohti oikeaa paikkaa.
  • Ruudussa palkkaaminen!
  • Takapalkka luoksetulossa: vapautus takapalkalle vauhdista suoraan (ei stoppia), välillä ohjaajan kierron kautta palkalle. 
  • Luoksetulossa stopissa koiralle koppi. 
  • Lelun varastaminen, jos koira ei yritä tarpeeksi --> sisuuntuu.
  • Patoaminen: hetsaus, käsky, patoaminen ja vapautus. Kuiskailu patoamisessa. Patoaminen kapulalle.
  • Kapulan tavoittelu: palkka tavoittelusta, kosketuksesta, otteesta, kunnon otteesta jne.
  • Ohjatussa noudossa koiran mennessä väärälle kapulalle ohjaaja juoksee oikealle. Kapulan ohitus käskystä.

SARAKIN oli mukana. Se pääsi häiriökoiraksi paikkamakuuseen. Tehtiin kahdesti lyhyt makuu piiloon mennen. Sara meni lonkalleen toisella kertaa, mutta korjasi asentonsa käskystä. Muistuttelin vielä asennosta erikseen. Lisäksi Saran kanssa tehtiin käskytöntä seuraamista ihan tarjonnan kautta. Siltikin koira äännähti parissa liikkeellelähdössä :/ Lopuksi tehtiin vielä ruutua kosketusalustalla ja lähempää paikanhakua ilman alustaa. Oli hyvää.

Enkä edes tiedä miksi

Eilen tehtiin maastolajeja. Inkan kanssa mentiin ensin Luukkiin. Inka teki RINNALLE jäljeksi noin kilometrin mittaisen jäljen useine kulmineen. Keppejä oli kuusi. Niistä kaksi oli pieniä, yksi piilotettuna ja yksi kiven päällä. Jälki vanheni pari tuntia ennen ajoa. Maasto oli sateen jäljiltä märkää, suotakin oli.

Janaa oli pitkästi, mutta harmiksi janalla ristesi polkuja, jotka Rinnaa veti. Jouduin pariin kertaan lähettämään koiran uusiksi ennen kuin päästiin jäljelle. Koira tarkasti takajälkeä pari metriä ennen kuin kääntyi oikeaan suuntaan. Jäljestys oli aika kamalaa. Rinna hukkaili jälkeä koko ajan enkä tiedä miksi. Välillä se meni pitkästi jäljen päällä ja sitten taas hukkasi. Muutama hukka oli isompi, pieniä oli enempi. Kulmissa koira tarkasteli ja teki hukkaa, etenkin terävissä kulmissa. Jälki saatiin kuitenkin loppujen lopuksi ajettua. Kepeistä (pieni keppi) kakkosesta koira meni hukassa ohi ja piilotettua se ei huomannut. Muut löytyi.

Jäljen vanhetessa tehtiin esineruutu nousevaan rinteeseen. Kokoa alueella oli n. 10 x 25 m. Esineinä oli minun sormikasmytty takana kannon päällä, Inkan ruusuke ja hikiranneke aika keskellä kallion ja kiven päällä. Rinna teki hyvin töitä ja esineet löytyi nopsaan. Palkkasin kaikista lelurevityksellä.

Sitten siirryttiin Petikkoon viestitreeneihin. Mukaan tuli myös Hanna ja Bianca koirineen. Minä olin siityvänä henkilönä. Ensin käveltiin koirien kanssa B-pisteelle 200 metrin päähän A:sta. Muut koirat juoksi ensin ja Rinna oli vikana juoksijana. Se ei lähtenyt juoksemaan enkä tiedä miksi. Lopulta kävin koiraa saattelemassa ja se lähti puolesta välistä kutsuttuna juoksemaan. B:ltä siirryttiin C:lle 100 metriä. A-C-välin Rinna juoksi ongelmitta. Mutta sitten se ei enää juossut. Se ei lähtenyt kutsuttuna eikä toisen koiran perään lähetettynäkään. Tehtiin lopuksi Inkan kanssa lyhyt juoksutus meidän välissä. Se sentäs sujui. No mutta ei auta kuin treenata lisää :p