lauantai 31. elokuuta 2013

Päivi Kivelän tokokoulutus

Päivi Kivelä koulutti HSKP:n koulutusohjaajia. Paikkana oli Avoinluokka, pieni hallitila Tuusulassa. Ensin oli luentona käyttäytymistiedettä koirien oppimisesta. 

Poimintoja:
  • Paras palkka = paras suoritus, koira oppii myös nopeammin.
  • Oikea-aikainen palkkaus = nopea oppiminen.
  • Palkan satunnaistaminen, palkkaus yllärinä koiralle.
  • Palkka eri tilanteissa eri arvoista.
  • Ruoalla lyhytkestoinen palkkaus, lelulla pitkäkestoisempi. Lelun poistamisen jälkeen palkkiotila jää pidemmäksi aikaa (fysiologinen reaktio), kantaa pidemmälle.
  • Leikkiminen myös ilman lelua.
  • Namien suurempi lukumäärä palkitsevampaa.
  • Suullinen kehu palkkana. 
  • Treenien etukäteissuunnittelu.
  • Kriteerit ja vaatimustaso alusta lähtien, koiralle helpompaa oppia.
  • Yksi asia kerrallaan, ei ahnehtimista.
  • Aktiivinen koira.
  • Yleistäminen ja häiriöt.
  • Lepo.

RINNA oli demokoirana. Halusin treenata koemaisuuksia. Minun jännittäessä koetilanteissa koirakin on eri. Oikeastaan koirassa ei ole vikaa, vaan minun käyttäytymisessä :p Tehtiin seuraaminen ja liikkeestä istuminen. Rinna teki tyypilliseen tapaansa seuraamista kitisten. Mun liikkeellelähtövauhti ja vauhti käännöksissäkin on lujaa eikä koira ehdi mukaan. Sitten tein lähdöt ja käännökset hitaammalla temmolla, niin koirakin oli hiljaa. Tärkeää on myös aina reagoida koiran ääntelyyn!

Seuraavaksi katsottiin tunnaria, jossa palautusvauhti on Rinnalla hidas. Nytkin se ravasi takaisin. Kokeiltiin myös tavallisella kapulalla kapulaa paikoilleen vieden. Tässäkin palautusvauhti oli hidas, joskin koira tuli laukalla.

Tähän asti olen vain oikonut palkkaamalla heittäen lelua taakse. Se on toiminut aina jonkin aikaa, kunnes taas pitää lelua heittämällä muistuttaa vauhdista. Päivillä oli ehdotuksena oikeasti opettaa koiralle, että kapula suussa juostaan. Tämä aloitetaan olemalla itse aktiivinen juosten koiran kanssa, myöhemmin ohjaaja muuttuu passiivisemmaksi. Tässä on tarkkaa oikea-aikainen palkkaaminen, palkka tulee koiran ottaessa juoksuaskelia. Lisäksi vinkiksi tuli palkata koiraa kapulasta kapulalla. Eli koira lähetetään kapulalle ja sen nostettuaan se saa hakea palkaksi toisen kapulan ohjaajalta.

Tunnarikapulan luovutus Rinnalla on liian tiivis. Tätäkin ajatellen olen hionut pelkkää eteentuloa ilman kapulaa, näissä paidan kauluksesta palkaten. Voisin käyttää samaa palkkaustapaa myöskin noudoissa. Lisäksi voisi käyttää lautaa omien jalkojen ja koiran tassujen välissä. Myöhemmin laudan voi häivyttää pelkäksi viivassa ohjaajan ja koiran välillä.

Ruudussa ongelmana on ollut oikean paikan hahmottaminen. Näytettiin ensin koiran tarjotessa ja se ei vaan osaa. Sitten tehtiin kosketusalustalla ja tällä homma lähti toimimaan. Taidan jatkaa sillä, sillä saan pidettyä kriteerit selvempinä.

Muilta demokoirilta poimittua:
  • Kapulan puremisesta huomautukseksi kuonon päälle kosketus. Koira tiivistää otettaan myös kapulan tönimisellä (suun suuntaisesti). Huomautus erillisenä noudosta koiraa juoksuttaen.
  • Ohjatussa noudossa suutien opetuksessa keskikapulalle hetsaus, mutta silti koiran pitää kuunnella käskyä ja noutaa käsketty kapula. Muut kapulat viedään, keskimmäinen heitetään.

perjantai 30. elokuuta 2013

Viikkoa

Koirat lähti Annen hoiviin leiriltä muutamaksi päiväksi. Kiitos vielä! Koirat oli olleet siellä kuin kotonaan :) Keskiviikkona palattiin takaisin kotiin, sekä minä että koirat. 

---

Torstaina treenattiin aikataulusekaantumisesta johtuen keskenämme Malminkartanon nurtsilla. Häiriönä oli muita ihmisiä, koiria sekä hanhia. Oli lämmintäkin. 

SARA
  • Siirtymiä tehtiin tarjoten.
  • Kaukovaihdot oli ok.
  • Seuraamisessa kiinnitin huomiota omaan yläkroppaan ja heti oli paremman tuntuista.
  • Jäävistä seisomisen ja maahanmenon tekniikka kaipaa hiomista. Istuminen oli hyvä.
  • Tunnaria tehtiin parilla kymmennellä kapulalla. Palkkailin väärien haistelustakin. Erikseen tehtiin myös kapulan luovutusta.
  • Luoksetulon pysäytyksiä treenattiin erillisinä. Seisomiseen yhdistelin peruutusta ja maahanmenoissa keskityttiin vain nopsiin maahanmenoihin.
  • Ohjatussa noudossa tehtiin suuntia kapuloita heitellen. Sara ottaa suunnan hyvin, mutta jos se ei heti näe kapulaa, niin se lähtee sille minkä näkee eli keskimmäiselle. Saatiin sitten hyviä toistoja koiran pysäyttämiseenkin.
  • Hyppynoudossa testattiin vinot noudot. Sara osasi.
RINNA
  • Perusasennossa treenattiin aktiivista asentoa.
  • Seuraamista tehtiin kainalopalkalla.
  • Tehtiin myös jäävät kainalopalkalla. Näin maahanmeno oli nyt nopeampi.
  • Eteentulossa pidin paidan taitteessa palkkaa. Nämä tarvii rutiinia.
  • Eteenmenoja tehtiin suoraan pallolle tai maahanmennen. Maahanmenoissa koira ei nyt kaarrattanut.
  • Hyppynoudon vinoja kulmia treenattiin. Rinna alkaa vähitellen tajuta.
---

Perjantaina käytiin Tiinan kanssa ensin Luukin kentällä tekemässä tottikset. RINNA oli makuussa ekana. Siinä oli kivat häiriöt, viereisen koirpuiston koirat ja mummo sakemannin kanssa treenaamassa. Rin makasi hyvin, mutta nousi seisomaan, kun olin metrin päässä tulossa takaisin. Unohti mitä oli tekemässä? Otin viereen menon uusiksi. Palkka ripeästi sivulle noususta. 

Sitten loput liikkeet osasina. Seuruuta tehtiin vaan lyhyesti ja koira sai hakea palkan kainalosta. Liikkeestä istumisesta palkkasin istumisesta. Liikkeestä maahanmeno ja siitä luoksetulo. Toistin käskyn koiran ollessa lähellä ja niiasin vielä polvista. Ei törmännyt, mutta oli vino. Suoristin ja palkkasin. Jätettiin pallo samalla eteenmenoa varten. Tasamaa- ja hyppynoudoista palkka luovutuksesta. Estenoudossa autoin koiraa kulkemaan esteen siististi alas asti kummallakin puolella ja palkkasin lennosta. Eteenmenossa koira sai juosta lelulle. 

Liikkeet itsessään on kivalla mallilla. Eniten työstämistä on seuraamisessa varsinkin eteenmenoa valmistelevassa osuudessa, jossa koiraa on välillä vaikea saada seuraamaan kunnolla. Myös liikkeiden välistä seuraamista pitää työstää vielä. 

Sitten siirryttiin Kaitalammelle. Tiina teki Rinnalle alokasluokkalaisen jäljen. Rinna sai nähdä jäljelle lähdön. Jälki vanheni noin tunnin ennen ajoa. Janalla koira meni suoraan jäljelle asti. Minäkin osasin pitää liinaa niin, ettei se kiristynyt :p Jäljeksi koira nosti takajäljen. Annoin se ajaa sitä ja tarkoitus oli lopettaa koiran päädyttyä tielle. Mutta Rinna kääntyikin ennen sitä ympäri. Pitää pitää huoli, ettei koira opi näistä tien tarkoittavan takajälkeä ja ympäri kääntymistä. Pitää tehdä joskus siis jälki niin, että heti alussa se ylittää tien.

Rinna eteni jäljellä leppoisan rauhallisesti. Se meni nenä ihan kiinni maassa. Lopussa tuli hukka ojan ylityksen jälkeen. Se pyöri ojan toisella puolen aikansa ja lopulta lähti jälkeä taaksepäin. Käänsin koiran ympäri siinä kohdassa missä vitoskeppi oli ollut. Siinä olin varma miten jälki meni. Uudella yrityksellä koira pääsi jäljen loppuun asti. Kaikki kepit löytyi. Nyt se reagoi keppeihin tosi selkeästi, paikallistikin niitä, jos ei heti löytänyt. Loppua kohden vaan ilmaisut alkoi hidastumaan. Koira pysähtyi kepille, saattoi ravistaa itseään (rauhoittelee, ristiriitaako?), seisoskeli ja maahan se meni viiveellä.

---

Illasta käytiin lähikentällä. Molemmat teki lyhyesti.

SARA
  • Ruudun paikkaa tehtiin ensin kosketusalustalla, sitten ilman ja sitten vielä kosketusalustalla. Merkkiä tehtiin vauhtina. Lopuksi vielä ruutuun juoksutusta joko valmiille lelulle tai koiran ylitse lentävällä.
  • Seuraamisessa hiottiin tekniikkaa, samoin jäävissä.
  • Kaukot tehtiin ekana ja vikana. Hyvin tehty!  

RINNA

  • Perusasennon aktivointia sekä seuraamista kainalopalkalla. Intoa oli, tyyliä vähempi.
  • Eteentuloa paidan alta palkaten. Hyvin teki.
  • Liikkeestä maahanmenoja lelulle.

torstai 29. elokuuta 2013

Neljä päivää tokoa

Aussieyhdistyksen tokoleiri pidettiin Oikarin tilalla Uuraisissa 22.-25.8. Kouluttajana leirilla oli Hanna Närhi. Säät suosi ja mukavaa oli :)

Torstaina ehdittiin ottamaan eka kierros. SARALLE toivoin kokeenomaista suoritusta. Tehtiin yksilöliikkeet normijälkässä, hypyn puutteen takia jätettiiin metallihyppynouto välistä.

Seuraamisessa koirasta pääsi pienesti ääntä. Lisäksi se lähti taas kiertämään minua vasemmalle käännöksessä. Tähän on itse asiassa kuulemma syynä minun kehonkieli! Tarvii olla tarkkana itse näissä. Zeta oli ok. Luoksetulo oli Saraksi ok. Ruutu oli punaisilla merkeillä varjossa. Arvatenkin Saralla oli vaikeuksia sen hahmottamisessa. Se lähti ensin luoksetulon merkeille, mutta kertakorjauksella sain sen ruutuun. Ruutuun viritykset tein koiran rintamasuunta kohden luoksetulon merkkejä. Mun virhe. Ohjattu nouto oli ok. Tunnari muuten ok, mutta pientä kapulan pureskelua oli sivulla. Tarvii tehdä pitoja. Kaukot oli teknisesti hyvät, mutta Sara kitisi niitä tehdessä (?!). Ei se ennen ole niin tehnyt.

Kokonaisuuten hyvä suoritus. Fiilis oli hyvä, liikkeiden väleissä koira oli hyvin mukana.

RINNA teki liikkeiden välejä. Tarvitaan vaan treeniä lisää. Vie aikansa oppia koiralle sopivat palkkaukset ja rutiinit. Rinna kulki nyt hyvin mukana. Se tosin kitisi, olisi pitänyt purkaa koiraa enempi ennen suoritusta.

Ääntelyä voisi treenata myös erikseen ilman liikkeitä. Erilaiset namin kopittelut ja odotukset esimerkiksi sopii tähän. Myös leikkiminen, joka loppuu ääneen on hyväksi.

---

Perjantaina aloitettiin tokoilut vasta kahdelta iltapäivästä, joten ehdittiin tehdä esineruutua ja jälkeä ennen sitä. Ruuduksi tallottiin n. 15 x 50 m alue. Alue oli etenkin takaosastaan vaikea kulkuista kivikkoista ryteikköä. Rinna sai neljä vierasta esinettä ruudun keskelle - takaosaan. Suunnitelmana oli haetuttaa sillä kaksi ja palkata niistä. Eka esine tuli ekalla pistolla vasemmasta takanurkasta, pieni pussukka. Toinen esine ei noussut yhtään niin helposti. Lähettelin koiraa useampaan otteeseen, mutta esineitä ei noussut. Se teki kyllä töitä, mutta enemmänkin ruudun etuosassa. Lopulta lähdin koiran avuksi kävelemään syvemmälle ja koira nostikin nahkarukkasen palasen. Selvästi kaivataan enempi treeniä vaikeakulkuisessa maastossa.

Jäljenkin olin Rinnalle tehnyt ryteikköön. Se oli n. 400 m pitkä kolmella kepillä. Jälki vanheni tunnin esineitä poimiessa. Janaa oli viitisen metriä ja sen Rinna hoiti hyvin. Aluksi jälki eteni toista sataa metriä polkua pitkin. Eka keppi oli polulla, muttei Rinna sitä huomannut. Polulta vetisemmän ryteikön puolelle siirtyminen oli koiralle vaikea. Se meni kulmasta yli seuraten polkua ja sen jälkeen palasi takaisin etsimään jälkeä. Teräväkulmakin oli vaikea. Sen jälkeen koiralle tuli hukka. Lopulta se palasi omia jälkiään takaisin ja nosti jälken uudestaan. Toinenkin keppi jäi ilmaisematta. Se tais olla aika pian hukan selvittämisen jälkeen syvässä heinässä. Loppuosastaan jälki meni mun korkuisessa puskassa. Vika keppikin oli siellä ja sen Rinna ilmaisi hienosti.

Tokoissa kävin SARAN kanssa läpi luoksetulon pysäytyksiä. Saatiin vinkiksi opettaa seisomisen jälkeen koira peruuttamaan. Joskus aiemminhan tein tätä, mutten vienyt opetusta tarpeeksi pitkälle. Nyt voisi yrittää uudestaan. Nopeita maahanmenoja tehtiin läheltä. Palkka heitetään maahan koiran jalkoihin jo ennen kuin koira on maassa. Itselle vähän nopsempaa reagointia. Maahanmenot paimenkoirille kannattaa kuulemma tehdä ilman apuja. Avut voi hidastaa silmiä käyttävää koiraa!

RINNAN kanssa katsastettiin luoksetulon eteentuloa. Tehtiin kujana, jolloin koiralle ei ole muuta mahdollisuutta kuin tulla suoraan. Tästäkin olen jo kuullut aiemmin, mutten vaan ole käyttänyt. Helppoa se oli. Törmäyksen estoon olen käyttänyt niiausta polvista, mutta mulla on ollut polvet jo valmiiksi koukussa. Nyt ohjeeksi tuli tehdä niiausliike koiran ollessa tulossa metrin päässä ja tää oli toimivampi. Lisäksi opin, että liivistä saa helposti taiteltua namikipon. Tätä aletaan hyödyntämään. Tai sitten taitellaan lelua liivin alle.

Toisella kierroksella tehtiin SARALLE vaikeita ruutuja. Tehtiin ensiksi koiralle häiriöitä matkalla. Mun pitäis olla nopsempi pysäyttämään koiraa ennen kuin se ehtii tehdä väärin. Nyt se ehti hypätä hyppyä matkalla ruutuun. Lisäksi mun pitää olla nopeampi ruudun palkkauksessa. Sitten tehtiin ruudun siirtoja, mitkä on Saralle vaikeita. Sara mene ruudun vanhaan paikkaan hajun perusteella. Se ei vaan käytä silmiään tarpeeksi. Näissäkin mun pitää reagoida aiemmin. Heti kun koiran kurssi on väärä, pysäytys ja uusi käsky. Näin Sara havahtui tarkistamaan oikeasti minne pitikään mennä ja keskittyi tehtäväänsä. Ruutua voisi vahvistaa tekemällä enempi ruutuja temppuradoissa.

RINNAN toisella kierroksella työtettiin seuraamista. Kainalopalkkaus on hyvä. Olen sitä aiemminkin kokeillut, mutta olen tiputtanut palkan koiralle. Nyt tehtiin niin, että koira joutui itse hakemaan sen kainalosta. Toimi paljon paremmin, koira ei väljähtänyt nyt yhtään kuten aiemmin kainalosta palkatessa. Täyskäännöksestäkin vasempaan saa paremmin kainalopalkalla. Tehtiin vielä häiriöseuruutakin. Rinna keskittyi tosi hyvin häiriöistä välittämättä. Häiriötreenitkin on selvästi parantaneet Rinnan keskittymistä ja kontaktia, joten pidetään nämäkin ohjelmistossa.

Lopuksi otettin paikallaaolot. Kumpikin koira teki evl:n paikallaanolot omissa ryhmissään, ensin makuu, sitten istuminen. SARALTA kumpikin sujui. RINNA oli viimeisenä käskettävänä ja piti hienosti kontaktin koko ajan, mutta omaan käskyyn reagointi maahanmenossa oli hidas. Istuminen ol ok. 

---

Lauantaina tehtiin häiriötreenejä. Tehtiin ryhmässä seuraamista, jääviä sekä luoksetulot yksitellen rivistä ja hyppyä muiden koirien muodostamassa kujassa. SARA on aika rutinoitunut ja kaavoittunut. Sille jäävien jälkeen perusasennon otto ja rivistä luoksetuloon kutsut tuli ylläreinä. Seuraamaan lähtöjä se ennakoi. Mun käsky seruraamisissa tuli samaan aikaan muiden kanssa, mutta lähdin liikkeelle vasta viiveellä. RINNALLE oli kaikki helpppoa.

Parittain tehdyissä treeneissä SARA teki ensin ruutua toisen koirakon tehdessä luoksetuloa. Sara reagoi toisen käskyihin tulemalla pois ruudusta luoksetulokäskystä. Lisäksi se meni maahan ruudussa toisen käskyllä. Kun tehtiin toisinpäin, niin Sara nyki luoksetulossa toisen käskyistä. Mutta pysäytykset oli ok, samoin mun käskytys. Häiriökäskyjä nyt ehdottomasti lisää.

RINNA teki kaukoja toisen kaukoja tekevän koirakon vieressä. Ei haitannut, mutta koiran takaa kuuluviin taputuksiin, se reagoi alkuun laittamalla korvia luimuun. Eipä ollekaan tehdä häiriöitä aikoihin koiran takana kaukoissa. Noin muuten Rinna teki teknisesti aika hyvin kaukoja.

Seuraavalla kierroksella tehtiin kisanomaisia treenejä yleisön hurrauksilla. SARA teki ruudun, metallihyppynoudon ja kaukot. Kaikki ok. RINNAN liikkeinä oli metallihyppynouto, zeta ja tunnari. Metallihyppynouto oli muuten hyvä, mutta koira kyttäsi hyppyä ja sitä on silloin vaikea saada hyvään perusasentoon. Tähän taas vahvistusta. Zetassa koira teki oikeat asennot. Muut hyvin, mutta maahan se meni hitaasti. Tunnarissa koiralle tuli heti oma vastaan ja se nosti sen, mutta pudotti ja tarkasti vielä muita. Sen jälkeen se nappasi oikean viereisen. Työtapaturma lienee. Otettiin uusiksi metallihyppynouto ja sen jälkeen tunnari. Nyt sujui oikein, palkkasin vauhdista.

Illasta tehtiin vielä jälkeä. Rinnalle tein nyt jäljen ihanaan sammalmaastoon, jälleen n. 400 m kolmella kepillä. Ajettiin se tunnin vanhana. Katseltiin ensin Rinnan kanssa toisen koiran lähetys jäljelle ennen kuin mentiin omalle jäljelle. Vaikka koira vinkuikin toisen koiran päästyä ensin, niin se keskittyi hyvin omassa lähetyksessään ja lähti sinne minne osotin. Janalla oli pituutta nyt vajaa 10 m. Rinna meni tosi tarkasti jäljen päällä. Kulmat meni hyvin. Kaikki kepit löydettiin. Koira reagoi hyvin keppeihin, mutta meni hitaasti maahan. Tarvinnee taas nostattaa motivaatiota siinä.

---

Sunnuntaina tehtiin temppuratoja. Ekassa piti mennä merkille, siitä toiselle merkille ja ohjattuun noutoon. Noudettavana kapulana oli muovinen kela. Kelan vienti ruutuun, puun kierron ja hypyn kautta ruutuun takaisin noutomaan kelaa ja luovutus puun kierron ja hypyn jälkeen. Häiriönä oli puu heti ruutun takana. SARASTA taaskin huomasi rutinoutumisen. Se ei ymmärtänyt merkiltä toiselle merkille menoa. Ne treeniin. Samoin kapula suussa pysähtyminen niin, että kapula pysyy suussa tuntui olevan vaikeaa. Niitäkin voisi treenata. RINNALLEKIN merkiltä toiselle menot oli vaikeita. Se kun jää kiinni merkkiin.

Toisessa koira lähetettiin ruutuun ja siellä tehtiin kaukot. Sen jälkeen koira lähetettiin hypyn kautta tunnarille. Tunnarit oli Hannan takin päällä ja oma kapula vietiin ennen ruutuun lähetystä. Kumpikaan ei jäänyt kapulan vientiin kiinni. SARALTA sujui muut, mutta tunnari oli vaikea, kun kapulat oli takin päällä. Se etsi kapuloita kauan muualta ennen kuin huomasi niiden olevan takin päällä ja sitten helpotuksesta varmaan nappasi ekan vastaantulevan suuhun, väärän tietysti. Toisella kertaa se osasi.

RINNALLE nämä temppuradat oli sen elämän ensimmäiset. Selvästi silläkin on jossain liikkeissä liikaa rutiineja. Sille tuli yllärinä kaukot ruudussa. Muuten koira selviytyi hyvin. Näissä voisin itse auttaa koiraa käyttämällä liikkeiden vihjesanoja!

Vikana vielä tehtiin ruudun siirtoja, ruutu yleisöä kohden. SARAA ei yleisö haitannut, mutta sillä oli edelleenkin hankaluuksia ruudun siirtämisissä. RINNA teki ruudun siirrot merkin kautta lähetyksinä ja se jäi kiinni ruutuun. Pitää taas vahvistaa merkin merkitystä. Yleisö ei Rinnaakaan haitannut, mutta ruudun siirtyminen oli outoa. Nämä ruudun siirrot oli Rinnan ekat.

---

Muut vinkit:
  • Aktiivinen perusasento, liikkeen alun odotus.
  • Seuraamisessa seuraamiskäsky on hyvä asia, se tietää palkkaa. 
  • Askelsiirtymissä koiran avuksi ohjaajan katseen suunta ja vartalon käyttö. 
  • Palkkausasentona luoksetulossa normaaliasento.  
  • Takapalkan häivytys kauas vihjesanalla.
  •  Ruudussa ihan läheltä oikeaa paikkaa oikeaan paikkaan hakeutuminen on vaikeampaa. 
  • Lähtöääneen merkiltä rauhallinen käsky samalla omalla kropalla auttaen.
  • Tunnarissa visuaalisesti erilaisia tunnareita = eri treeni, mahdollisten toistojen määrä kasvaa. Hajuilla sotkeminen: esim. kapulat toisen koiran makuualustan päälle, urokselle kapulat juoksunartun makuukohdalle jne. Tunnarit laatikossa tai kassissa. Tunnarit varvikossa.
  • Tunnarissa kapulaa pureskelevan koiran pysäytys. Keskittyessään pysähtymiseen koirat usein lopettaa pureskelen. Palkka silloin heti.
  • Kaukoissa liikeratojen jumppaus läheltä, mutta myös kaukaa.
  • Hyppynoudossa namikupeilla vinojen hyppyjen opetus.
  • Palkkauksena namin tai lelun kopittelu.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Treeniä ja treeniä

Eilen treenattiin Päivin ja Heidin kanssa Leppävaaran Urheilupuiston nurtseilla. Alottelin jo Päivin ja Heidin kouluttaessa EKK:n tokoja ja sain hyvät häiriöt, kun vieressä oli skeittiparkkikin. RINNAN kanssa tehtiin seuraamista häiriössä. Rinna nostaa kierroksia arjessakin skeittaajista ja niin nytkin. Se edisti ja painoi, joten tehtiin seuraamista askeleen parin seteissä. Muuten koira teki hyvin eikä vilkuillut. Lisäksi tehtiin eteentuloja. Vinoja eteentuloja on työstetty suoremmiksi ja se näkyi. Vieläkin kuitenkin saapi treenata.

SARA teki vähän kuuntelutreeniä. Sotkin luoksetuloja, kaukoja ja jääviä sekaisin. Koira kuunteli ja teki hyvin.

Päivin ja Heidin vapauduttua tehtiin paikallaanolot. Sara osallistui. Ensin istuminen, sitten makuu. Olin näkyvillä ja koira oli hyvin. Sitten tehtiin ruutua. Sara haki nyt ruudun paikan hyvin. Tehtiin vielä vauhtimerkkejä ja -ruutua Päivin heittäessä yllärinä palkkaa. Luoksetulossa en nyt osannut käskyttää oikea-aikaisesti. Tarviin lisää treeniä. Sarakaan ei tehnyt hyviä stoppeja. Tehtiin niitä liikkeestä erillisinäkin ja meni paremmin. Ehkä luoksetulossa pidempi matka ja minun kävely poispäin ennen käskyä vaikuttaa? Loppuun koira teki vielä kaukot ja hyvin tekikin.

RINNA teki lisää seuraamista Päivin häiriköidessä. Taaskin Rin teki hyvin. Se sulkee niin hyvin häiriöt pois, että yliyrittää ja taaskin edisti. Liikkeestä maahanmenoa tehtiin eiliseen tapaan lelulla ja ilman. Tekniikka on niissä eri eli treeniä jatketaan. Lopuksi Rin teki vielä eteenmenoa lyhyeltä matkalta lelulle ja välillä ilman lelua, jolloin käskytin maahan. Oli ihan ok.

---

Tänään jatkettiin Päivin kanssa lähikentällä auringon lämmössä. SARA aloitti luoksetulolla. Edelleen mulla on treenattavaa oikea-aikaisuudessa. Lisäksi koira pitää saada pysähtymään paremmin sillä ekalla kerrallakin. Sitten tehtiin zetaa. Asennot oli nyt ok, mutta seuraaminen kamalaa, tiivistä ja edistävää. Tätä korjattiin ja saatiin paremmaksikin. Sara reagoi liikkurin käskytykseen hypähtämällä seuruussa :D

Toisella kierroksella Sara teki tunnaria hetsattuna. Kesti sen ja teki ihan hyvin. Lopuksi vielä kaukot. Ne oli superia!

RINNA teki seuraamista käskytettynä. Alkuun se äänteli useasti ja sain puhutella sitä monesti :/ Seuraamisessa koira vähän edisti. Juoksun käännökset on paremmat kuin ennen. Askeleet vähän ruosteessa. Tehtiin vielä liikkeestä maahanmenoa lelulla ja ilman. Mulla on edelleen vaikea määrittää kriteerejä...

tiistai 20. elokuuta 2013

Triplabuukkaus

Oli kolmet treenit vähän niinkuin yhtä aikaa :p Ensin mentiin AgiTokolaan ATD:n tokokurssille. RINNA teki ensin häiriköitynä perusasentoa. Koiran takaa eteen lentävä lihapulla oli paha :p Lisäksi Rin teki seuraamista. Tehtiin pk:n mukaisesti tuomarille ilmottautuminen ja kapulan haku. Kumpikin sujui hyvin. Seuraavaksi yritettiin työstää noudon ongelmaa, jossa koira nykii kapulan heitossa ja lähdössä. No ei nykinyt nyt.

SARA pääsi paikallaanoloihin. Ensin makuu, sitten istuminen. Kumpikin oli hyvää. Kehään siirtymässä koira ei ollut hyvin kuulolla, joten tein äkkikäännöksen. Sen jälkeen Sara kulki huolella mukana. Näin voisi tehdä useamminkin. Koiran tehtävä on pysyä mukana, ei ole minun tehtävä huolehtia siitä.

Saran kanssa jatkettiin sitten seuraamisella. Eilisestä jäi vähän hampaan koloon ja tehtiin täyskäännöstä kohti ojennettua lihapullapussia. Ekalla Sara harhautui ja sain huomautettua, toistolla käännös oli vähän löysä, mutta kolmannesta koira ansaitsi jo palkkaa. Seuraamista katsatettiin enemmänkin. Pysähtymisissä kontakti ei nyt juurikaan tippuillut, mutta sehän tippuu myös käännöksissä. Pitää kiinnittää huomiota niihinkin. 

Sitten vielä ruutua. Ruutuunmenomatkalle laitettiin laitettiin paljon esteitä ja ihmisiä, joiden ohitse tai ylitse koiran piti luovia. Saraa selvästi vähän ahdisti ne ja koira ei mennyt oikeaan paikkaan ruudussa vaan meni laitapaikalle. Koira kyllä korjasi joka kerta toisella käskyllä oikeaan kohtaan, mutta sinne pitäisi mennä heti. Otettiin esteet pois, mutta silti koira ei korjaantunut. Pelkkää paikanhakua tehdessä se osaa kyllä mennä suorilta oikeaan paikkaan. Sitä voisi vahvistaa vielä lisääkin, mutta pitää opettaa koiraa myös menemään oikeaan kohtaan riippumatta minun paikasta. Se tuntuu vaikuttavan myös.

---

Sitten juosten Purinalle ja RINNAN aksaan. Olen saanut paljon itseluottamusta Rinnan ohjaamiseen ja se kuulemma näkyy :) Nyt minä vien ja Rinna vikisee - kirjaimellisesti :p

Teemana oli valssit:

  ---

Illan päätteeksi oli vielä Nina Manner kouluttamassa HAU:N tokoissa. SARAN kanssa katsattiin luoksetuloa. Ennemminkin keskityttiin nyt minun rooliin. En osaa käskyttää koiraa oikealla hetkellä ja koiran pysähtymiset valuu siksikin. Mun reagoiminen koiran etenemiseen on liian hidasta. Jatkossa otan tietyn pisteen vähän ennen merkkejä, jossa annan pysähtymiskäskyt. Näin luoksetuloista tulee siistimmät. Tokikin koiran pysähdyksiäkin pitää jatkuvasti treenata. Ehditiin vielä katsoa Saran seuraamista. Käännökset voisin tehdä vähän hitaammin, jolloin koirakin ehtii paremmin mukaan eikä kontaktikaan katkeile.

RINNALTA työstettiin liikkeestä maahanmenoa nopeammaksi. Olen aiemminkin sitä työstänyt, mutta edennyt liian suurin harppauksin. Rinna tekee nopsat maahanmenot lelulla. Lelun ollessa piilossa se tekee hieman hitaammin. Nyt ensin vilautan koiralle lelua ja laitan sen piiloon. Ja ennen kaikkea pidän nyt kriteereistä kiinni. Maahan pitää tipahtaa. Rinnaltakin katsottiin vielä seuraamista. Mun mielestä koira ei edelleenkään tee töitä tarpeeksi seuraamisessa. Nyt kuitenkin Rinna teki hyvin! Voisin hakea tarvittaessa lisää tekemisen intoa koiralle haukuttamisella. Tosin haukkumistakin pitäisi treenata. Se ei ole vielä tarpeeksi voimakasta.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Sunnuntaita

Tänään kisasin agissa ekaa kertaa kummallakin koiralla samana päivänä. Juoksin yhteensä viisi starttia, kaksi RINNAN kanssa ja kolme SARAN kanssa. Siuntion Koirakerho järjesti kisat kaikille luokille Purinalla. Tuomareina oli Henri Luomala ja Johanna Nyberg.

RINNAN kanssa tehtiin taas hyllyjä, mutta hyväntuntuisia sellaisia! Koiran kanssa mentiin samalla radalla, vaikkakin eka rata hyllytettiin koiran mentyä kepeille liian aikaisin. Kontaktitkin toimi hyvin, vaikka toisella radalla hylly otettiin keinun uudelleen suorittamisesta. Muut kontaktiesteet Rinna teki hyvin, mutta keinulla se pysähtyi vasta maassa, joten otin esteen uusiksi. Ekalla radalla rimat oli yhtä lukuunottamassa 60 sentissä eikä yhtään rimaa pudonnut. Toisella radalla tippui yksi kääntyvässä hypyssä.

SARANKIN kanssa hyllytettiin kaikki radat. Kaikki ihan pelkästään minun unohdettua suunnitellut ohjauskuviot tai linjattua väärin. Saran kanssa oli vähän outoa kisata. Rinnan kanssa on nyt tullut paljon enemmän kisattua. Tästä on näköjään ollut hyötyäkin, sillä huomaan pääseväni jaloillani nopsempaa kuin ennen :D 

Pyysin kisajärjestäjiä lukemaan laitteella RINNAN sirua ja kyllä siitä lukemaa sai. Eli on kunnossa. 

---

Illalla tokoiltiin Malminkartanon nurtseilla piirimestisjoukkuelaisten kanssa. Laitettiin ihan kehänauhaakin neljän kehän verran. Häiriöitäkin oli, muita ihmisiä ja grillaajatkin vieressä. SARA teki kaikkie evl:n liikkeet, korjailin ja palkkailin tarpeen mukaan. Ensin tehtiin paikallaanolot, makuu ja istuminen. Kumpikin sujui hyvin. Sitten yksilöliikkeet neljässä kehässä, kehästä toiseen siirtymät heti. Siirtymissä koira olisi voinut olla enempi mukana. 

Ekassa kehässä tehtiin metallihyppynouto ja kaukot. Metallinouto oli ok eikä kaukoissakaan ollut moittimista. Toisessa kehässä tehtiin seuraaminen ja ohjattu noutaminen. Seuraaminen oli Saraksi rauhallista. Ei ääniä. Perusasennot oli askeleiden ja käännösten jälkeen herkästi vinot. Lisäksi pysähtymisten jälkeen kontakti tippuu herkästi. Sehän on Saralla tippunut aina, mutta nyt vasta se on alkanut ärsyttämään siinä mielessä, että sen voisi korjata :p Grillin tuoksut vei koiran yhdessä täyskäännöksessä ja se oli löysä. Häiriöt mukaan siis. Ohjattu nouto oli ok, merkillä tosin koira oli vinossa. 

Kolmannessa kehässä tehtiin ruutu, luoksetulo ja tunnari. Punaiseen ruutuun koira ei löytänyt ekalla. Se lähti kohti luoksetulon merkkejä. Pysäytin koiran ja käskin sen uusiksi merkille. Uudella käskyllä se lähti ruutua kohden kiihdyttäen näkiessään ruudun kunnolla. Ruutua tehtiin lelun kanssa vielä lopuksi. Luoksetulossa stoppi oli ok, makuu vähän valuva. Tunnari oli ok, koira meni mennen tullen laukkaa, mutta vähän hitaampaa sellaista. Vikassa kehässä tehtiin zeta. Maahanmeno oli vähän hidas ja seisominen valuva. Istuminen oli hyvä. 

Oli hyvä tsekkaus siitä mitä pitää treenata ja sitähän taas riittää :p

RINNAKIN teki paikallaanmakuun eeveeällänä. Se toimi omin käskyin, mutta maahanmeno tapahtui vasta toisella käskyllä. Makaaminen oli ok. Ja lopuksi Rin teki eteenmenoa lyhyeltä matkalta kuopassa olevalle pallolle. Välillä jätin kuopan pallotta ja käskin koiraa maahan. On yllättävän vaikeaa käskyttää maahan sarjana :p Loppua kohden kuitenkin koira meni jo kertakäskystä maahan. Kokeilin myös käskeä koiraa kauempana kuopasta maahan, mutta koira valui aina kuopalle asti ennen maahanmenoa. Loppuun koira sai juosta pidempää matkaa pallolle.

lauantai 17. elokuuta 2013

Mia Skogster

Olin menossa vain kuuntelemaan Mia Skogsterin tottisseminaaria, mutta päästiinkin RINNAN kanssa koirakkopaikalle :) Oli todella mielenkiintoinen seminaari! Tiesin jo ennestään, että Rinnan kanssa on vielä paljon tehtävää, mutta nyt realisoitui miten helvetin paljon sitä oikeasti onkaan :p

Rinnan ongelmana on ollut hypätä A-esteen harjalta alas. Saralla toimineet vinkit ei ole Rinnalle auttaneet. Nyt otettiin avuksi rima (raippa), jota Mia piti koiran sään yllä ohjaten koiraa menemään oikeaa reittiä. Jatkossa rimaa voidaan pitää paikoillaan. Olin nyt ensin ottamassa vastaan koiraa esteen toisella puolen joko namien tai lelun kanssa eikä siinä ollut ongelmaa. Sitten siirryin esteen sivulle edelleen koiraa auttaen alastulossa. Sitten lisättiin pallon heitto ja siinä virhe tuli esille. Mulla pitää olla hyvin selkeät rajat siitä mikä on vielä ok ja mikä ei. Koiran tullessa väärällä tavalla alas heti kielto ja nopsaan koiran vienti uudestaan aloitukseen ja uusi yritys. Nyt toistolla Rinna meni hyvin.

Nyt näitä toistoja pitäisi saada paljon alle ja vähitellen niistä siirrytään kohti kokeenomaista suoritusta.

Seminnarin lopuksi hyppyytin vielä Rinnaa Kirkkiksen mustakankaisen metrisen yli. Meni se.

Sitten seminaarin poimintoja: 
  • Hyvän suhteen luominen pentuun tärkeää --> laumavietti! 
  • Koiran oltava aktiivinen saadakseen tehdä töitä. Ei houkutella.
  • Pennun ruokinta vain kädestä. Kunnon motivaatio ruokaan. Ruoan tavoittelusta (ruoka karkaa) palkaksi koko kourallinen, jackpot!
  • Molemmin käsin imuttaminen seuraamisessa. Oikealla kädellä palkatessa valmistetaan lelupalkkaukseen siirtymistä (ei edistä, ei poikita). Vasemmalla kädellä silitellään koiraa samalla --> tottuu käden liikkeeseen. 
  • Lelupalkkaukseen siirryttäessä koiran osattava leikkiä, irrottaa ja vartioida lelua. Ei saa olla konflikteja!
  • Lelulla palkkauksen suunta riippuu koirasta. Ohjaajan vartalo ei käänny palkan heitossa!
  • Edistämiseen kosketuskeppi apuun. Siihen ei saa koskea.
  • Häiriötreeneihin nopea vapautus = oikea-aikainen palkkaus. 
  • Noutoon pohjat lelulla, opettaminen vietin kautta. Dominanssin vahvistus lelulla, taistelussa dominanssilla voitto --> itsevarmuus.
  • Irroitus lelusta ruokaan vaihdolla. Sen jälkeen leikki jatkuu. Ensin nami heti, myöhemmin käsky ja liikkeen pysähtyminen ensin.
  • Irroitus dominoinnilla: käsin pakotetaan koira irroittamaan.
  • Otteen korjaaminen takahampaille: lelua ylöspäin huonossa otteessa ja sen jälkeen lelu alas, jolloin koiralla mahdollisuus korjata otettaan. Palkaksi leikkiä. Kahdella patukalla otteen korjaus, molemmat suuhun. Luodaan painetta koiralle ottovaiheessa, mutta rauha koiran pitäessä patukoita suussa. Tämä myös noudon opettelussa: eka patukka noudetaan, toisen saa palkaksi. Myös kapula + lelu -yhdistelmä. 
  • Leuan alla käden pito koiran pitäessä kapulaa --> rauhallinen pito, myös koiran ohjaaminen oikeaan kohtaan eteen.
  • Noutoliikkeen alussa kapulanheittohäiriö, myös kapulan haku ja vienti telineeseen. Heiluva käsi pysähtyy, jos koira vilkaisee sitä. Kun koira pitää kontaktia, käsi heiluu. Koiran pidettävä kontaktia heiton aikana, kapulan pudotessa saa katsoa, ennen noutolupaa taas kontakti.
  • Hyppyyn avuksi rimat: koira tekee saman työn matalammalla esteellä (=turvallisempaa).
  • Eteenmenon maahanopetukset lyhyeltä matkalta alkuun: paljon toistoja eikä koira väsy ja ohjaajalla säilyy kontrolli. Maahankäskyt sarjana. Eteenmenotreenissä etenemää paljon enemmän kuin koematka. Koiran edetessä vinoon ohjaaja juoksee kilpaa koiran kanssa lelulle ja vie sen, jos koira ei ole tarpeeksi nopea. 
  • Makuussa koira aktiivisena ohjaajaa kohtaan, ohjaaja luo jännitettä.
  • Vihjeenä tottikseen tulevasta: esim. ennen jääviä henkilöryhmän jälkeen käännös ja pian pysähtyminen, jäävät aina samassa järjestyksessä, ennen eteenmenoa kapulan vienti, makuuseen kävely, tms. - koiran kaavoittaminen. Koe- ja treenitilanne mahdollisimman samanlaisia!

perjantai 16. elokuuta 2013

Lomalla

Vietettiin viikko Kainuussa. RINNA teki jälkitreenejä.

Lauantaina tein kuntopolun metsään Rinnalle kahden kilometrin jäljen. Halusin nähdä heittääkö koira hanskat tiskiin, kun jälki jatkuu ja jatkuu vaan. No ei heittänyt, mutta loppua kohden koirasta huomasi väsymisen. Hyvin se teki töitä kuitenkin loppuun asti! Rinna meni tapansa mukaan vauhdilla, muttei sekään jaksanut koko matkaa juosta. Mentiin siltikin ihan reipasta vauhtia vähintäänkin.

Jälki sivusi ensin kuntopolkua ulkoreunalla ja sitten sisäreunalla puolikaarena. Muutama kulma, muuten jälki kulki maastoja myötäillen. Keppejä oli kuusi. Jälki sai vanheta pari tuntia. Janaa oli 15 m ja jälki lähti vasemmalle. Ekalla lähetyksellä koira lähti ehkä hajun saaneena ennen jälkeä sivuun jäljen suuntaan. Kutsuin koiran pois ja lähetin siitä uudestaan. Nyt se meni jäljen risteymäkohtaan asti ja nosti jäljen, mutta lähti sitä pitkin taaksepäin. Annoin sen mennä ja tielle saavuttua riisuin siltä valjaat. Hetken päästä otettiin uusi yritys uudesta kohtaa. Janaa oli nyt reilu 10-metrinen. Rin eteni hyvin ja lähti nyt jälkeä oikeaan suuntaan.

Maasto oli pääasiassa varvikkoa, mutta mahtui matkalle muutakin maastoa (korkeaa heinikkoa, vatukko, pajukkoa, suopursuja, nuorta tiheää kuusikkoa). Lopussa maa muuttui vetiseksi. Muutenkin maasto oli sateen jäljiltä kosteaa. Jäljellä oli useita ojien ja polkujen ylityksiä sekä jälki kulki välillä polkuja pitkin. Kahteen kertaa ylitettiin kuntopolku. Puskiin Rinna paineli hidastelematta jäljen mukana. Maaston vaihtuessa ryteiköstä aukeammaksi koira saattoi nostaa päätää, mutta muuten maaston vaihdot meni aika ongelmitta. Vaikeinta oli maaston muuttuessa vetisemmäksi lopussa. Ojien ja polkujen ylitykset oli ok. Samoin polkuja pitkin menot oli ok ja sujui poluilta takaisin metsään menotkin. Teiden ylityksistä selvittiin, mutta en tykkää Rinnan tyylistä mennä nenä ylhäällä tien yli ja hakea sitten jälki uudestaan toiselta puolen. Kait tässä voisi vaatiakin parempaa työskentelyä? Harhojahan saattaa olla paljonkin häiriönä tiellä. Ainakin yksi marjastajahäiriö saatiin. Törmäsin marjastajaan jäljeä tehdessä ja siinä kohdassa koira tarkastelikin, mutta pidättäytyi omassa jäljessään.

Kaikki kuusi keppiä löytyi. Koira reagoi niihin heti ja meni maahan joko nopeammin tai hitaammin. Jäljen loppua kohden maahanmeneminen oli hitaampaa. Vaadin sen kuitenkin ennen palkkaamista ja kepeillä vietettiin taas aikaa. Syötin ja juotin koiran sekä rapsuttelin. Poimittiin myös marjoja :D Kerran Rinna teki valeilmaisun. Koira pysähtyi ja minä kyselin kepistä. Koira meni maahan, muttei kyennyt osoittamaan keppiä sillä sitä ei siinä ollut. Se siis reagoi mun kyselemiseen maahanmenolla :p Syy pysähtymiseen oli nenässä. Alkoi aivan hillitön aivastelu.

---

Maanantaina tein treenin ajatellen teiden ylityksiä. Halusin Rinnan suhtautuvan huolellisemmin teiden ylityksiin, koira kun on ollut vähän huoleton niissä.


Jälki oli n. 300 metriä pitkä kolmella kepillä. Se vanheni puolisen toista tuntia. Jälki sivusi tai ylitti kuntopolun useasti. 

Janalla jälken nosto oli oikeaan. Matkaa oli n. 20 m. Alle puolet edettyään Rinna haisteli edestakaisin sivusuunnassa. Pysäytyin koiran ja lähetin siitä uudestaan. Se eteni hyvin ja nosti jäljen oikein. Eka kulma kuntopolun reunalla oli vähän vaikea, samoin käännös takaisin metsään. Ekaan keppiin koira ei reagoinut mitenkään, meni vain yli. Tien ylityksen jälkeen koira jatkoi matkaansa suoraan, vaikka jälki oli kääntynyt. Seurasin koiraa ja päädyttiin takaisin kohtaan, jossa jälki kääntyy kuntorataa sivuten takaisin metsään ennen ensimmäistä keppiä. Nostatin koiralla jäljen siitä uudestaan. Nyt Rin tarkasteli keppikohtaa, mutta ei ilmaissut sitä taaskaan. Muutenkin jäljestäminen oli tarkastelua. Taisi kertaalleen tallottu jälki haista erilaiselle. Tällä kertaa Rinna oli huolellisempi ja piti jäljestään huolta. Toisen kepinkin se ilmaisi hyvin. Vika tien ylitys oli kuitenkin liian vaikea. Koira etsi jälkeä tien toiselta puolen, muttei irronnut etsimään niin kauas kuin mistä oli mennyt (ylitin tien vinosti). Lopulta koira vaihtoi marjastajan jälkeen. Olin nähnyt marjastajan jälkeä tehdessä ja nyt koira meni epävarmasti mättäältä mättäälle. Otin Rinnalta valjaat pois ja lopetettiin siihen.

En tiedä paransiko tämä treeni Rinnan jäljestysosaamista teiden kanssa, mutta ainakin nyt se suhtautuu niihin vakavammin. Voisi varmaankin tehdä kovan alustan jälkitreenejä koiran osaamista parantaakseni.

---

Tiistaina tein kolmannen jäljen. Matkaa oli kilometrin verran. Kaaviona kolmio ilman yhtä sivua eli yksi terävä kulma ja muuten varvikkoista maastoa myötäillen. Paljon oli polkujen ylityksiä. Sara oli mukana lenkkeilemässä jälkeä talloessani. Jälki vanheni tunniin, sinä aikana satoi.

Janan alusta jäljen risteykseen oli n. 25 m (jälki oikeaan). Rinna lähti jo pari metriä edettyään seilaamaan sivusuunnassa. Otin siitä uuden lähetyksen. Nyt se löysi jäljelle asti, mutta nosti takajäljen. Annoin koiran mennä tarkoituksena antaa koiran jäljestää tielle asti ja ottaa tauon jälkeen uudestaan jäljen nosto toisesta kohtaa. Koirapa kääntyikin ennen tietä ympäri ja jatkoi jälkeä oikeaan suuntaan.

Eka keppi löytyi, toinen jäi metsään. Terävässä kulmassa koiralla oli vaikeuksia, se haki jälkeä paljon. Kolmannen kepin olin jättänyt sellaiseen kohtaan, jossa heti kepin jälkeen maa vietti jyrkästi metrin verran alaspäin. Koira ohitti kepin puun toiselta puolen, mutta rinteen alapuolelta se sai hajun kepistä ja alkoi paikallistaa sitä ja löysi. Ei Rinna ennen ole noin paljon nähnyt vaivaa kepin takia! 

Kolmannen  ja neljännen kepin välillä tuli hukka. Rinna korjasi lähtemällä omia jälkiä taaksepäin. Kolmannen kepin kohdalla käänsin sen ympäri. Siinä tiesin varmasti missä oltiin ja koirakin kääntyi helposti. Rinna otti uuden kurssin ja neloskeppi löytyi. Sen jälkeen taas eksyttiin ja Rinna lähti jälleen omia jälkiään taaksepäin. Jossain vaiheessa se korjasi oikealle jäljelle. En tiedä missä, olin eksynyt :p Vitoskepin olin laittanut ison sammaloituneen kiven päälle. Rinna haistoi kepin ja kiersi kiveä ympäri ennen kuin ymmärsi kepin olevan sen päällä. Mutta että taaskin (!) hyvää malttia kepin paikallistamisessa! Sen jälkeen jatkettiin matkaa jäljen loppuun ja vikalle kepille. 

---

Torstaina tein vesisateessa Rinnalle janatreenin. Tein lyhyen jäljen neljällä kepillä ja neljässä jäljen nostolla. Kaikki nostot oli vasempaan. Janat oli 5, 15, 20 ja 15 metriä. Jälkeä ei vanhennettu ja koira näki teon. Ekat kaksi janaa se meni vauhdilla suoraan. Kepeistä se meni ensin kummassakin yli, mutta palasi ilmaisemaan. Kolmannessa Rinna lähti vähän vinoon, mutta korjasi itse suuntaa suoremmaksi. Ilmaisu oli ok. 

Neljännessä pidättelin kunnolla liinasta. Rinna tuntuu janoissa reagoivan liian herkästi liinan kiristymiseen. Nytkin liinan ollessa kireällä se ei edennyt suoraan vaan lähti heti seilaamaan sivuttain. En päästänyt. Kehuin aina kun se meni suoraan. Tapahtui taas se mitä odottelinkin tapahtuvan. Rinna tuntuu ottavan usemmin silloin takajäljen, kun janalla on ongelmia. Niin siis nytkin. Nyt en päästänyt koiraa etenemään taaksepäin vaan harjoiteltiin koiran kääntämistä. Kääntyi se. Kepillä Rin pysähtyi, muttei tehnyt ilmaisua loppuun asti, olisi vaan jatkanut matkaansa. Kielsin koiraa ja käskin sitä ilmaisemaan. Tehtiin vielä erikseen keppien ilmaisuja. Ruoalla koira on tarkempi, mutta myös haluttomampi. Lelulla palkatessa se tekee ilmaisut nopeasti, mutta vähän epätarkasti. Palkkaa se saa niistäkin kun on niin innoissaan.

---

Torstaina tehtiin myöskin esineruutua. Se oli suunnilleen koekokoa. Maastona siistiä varvikkoa ja näkyvyyttä melkein koko alueelle. Esineitä oli kolme: tennispallo, pehmolelu ja muovinen rinkula. Kaikki esineet oli aika keskellä, pallo keskimmäisenä kolossa, pehmolelu vasemmalla kiven päällä ja rinkula oikealla mättäällä. 

SARA pääsi ensin. Lähetykset tein oikeasta laidasta. Sara teki töitä omalla rauhallisella, mutta tarkalla tavallaan. Ekana nousi pallo, toisella pehmolelu. Kolmatta kertaa en enää koiraa lähettänyt, vaan mentiin Saran kanssa yhdessä katsomaan vikaa esinettä. En ollut varma miten muovi koiran nenään haisee, joten helpotin työtä. Haisi se.

RINNAN lähetin samasta kohtaa. Se osaa skannata ruutua paremmin eikä tee tyhjää työtä. Eikä se nyt ainakaan pitänyt yhtään omaa kivaa. Ekana Rinnakin nosti pallon, sitten pehmolelun ja vikana rinkulan. Aikaa meni kolmeen esineeseen saman verran kuin Saralla yhteen... Palkkasin vikasta tuonnista. Hallinta oli melkein hyvää. Lähdöt hyviä paitsi vikassa tuli haukku, kun lenkkeilijä meni ohi samalla. Luovutuskset oli ok, vähän koira törmäsi.

---

Koirat kävi reissulla uusimassa myös rokotuksensa (4-rokote + rabies). Saran rokotukset olikin menossa jo vanhaksi. Rinnalla ois mennyt vasta vuoden päästä. Pistettiin nyt sillekin, niin rokotukset menee jatkossa koirilla samaan tahtiin. Kummallakin oli yleistutkimus ok. Rinnalta löytyi siru tunnustellen rinnasta, mutta laite ei sitä jostain syystä lukenut.

Painot: SARA 15,4 kg ja RINNA 15,8 kg.

torstai 8. elokuuta 2013

Kentällä

Päivin kanssa treenattiin lähikentällä. Oli lämmin. RINNA teki tottiskaavion palkatta ilman hyppy- ja estenoutoja. Seuraaminen oli kuulemma näyttänyt hyvältä, mutta mun mielestä se saisi olla vielä parempaa. Parissa liikkeellelähdössä (ihan alussa ja eteenmenon valmistelussa) koira äännähti ja niistä puhuttelin sitä. Jäävistä istumiseen annoin temponmuutos avun, maahanmeno oli hidas ja seisominen oli ok. Luoksetulossa koira ei törmännyt (!), mutta edessä se oli vähän vinossa. Noudossa koira saalisti vähän kapulaa, muuten oli hyvä. Eteenmeno oli hyvä. Kaiken kaikkiaan Rinna teki ihan kivasti töitä. Ilmottautuminen tai kapulan hakeminen telineestä ei olleet ongelmallisia. Saatiin paukutkin mukaan, kun läheiseltä työmaalta kuului pauketta :p

Tauon jälkeen treenattiin lisää eteenmenoa. Päivi juoksi lelun kanssa poispäin ja päästin Rinnaa perään. Mitä pidempi väli koiran ja Päivin välillä, sitä pidemmälle koira valui, mutta se meni maahan joka kerta kertakäskystä.

Ja lopuksi Rinna teki paikkamakuuta kenttää siivotessamme, jonka jälkeen annoin koiran vielä maata jalkapallon potkijoiden häiriössä. Alkuun koira oli liian korkeasti viritettynä ja lisäksi se meni muutaman kerran lonkalleen. Kävin ne korjaamassa. Loppua kohden koira oli paremmassa mielentilassa ja piti asentonsakin. Jatkossa koira pitää viritellä rauhallisemmaksi paikkamakuuseen.

SARA teki ensin kokeenomaisesti luoksetulon ja ruudun. Luoksetulon seisominen oli vähän valuva, maahanmeno oli hyvä. Ruutuun koira meni hyvin. Jätin sen sinne seisomaan enkä käskenyt maahan. Päivi käskytti monta kertaa ottaa koiraa seuruuseen eikä se nykinyt. En ottanut koiraa seuraamaan ollenkaan vaan palkan koira sai ruutuun. Sitten tehtiin vielä ruutua Päivin heittäessa palloa ruudun läpi koiran lähestyessä ruutua. Kivaa oli.

Toisella kierroksella jatkettiin vielä luoksetulon pysäytyksillä. Nyt Päivi heitti palloa koira taakse pysähtymisten kanssa yhtäaikaa. Näitä voisi välillä tehdä. Seuraamisessa olen ottanut tiukempaa kuria edistämiseen ja nyt seuraaminen näyttikin jo ihan kivalta, mutta vielä sitä voi lisääkin treenata. Kaukot tehtiin vikana ja Sara meni vaihdoissa taaksepäin! Ei se koskaan ennen, mutta nyt näin jostain syystä.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Pikkujälki

RINNA on nyt tehnyt lähes päivittäin keppi-ilmaistutreenejä useita kertoja päivässä. Motivaatiokaan ei vielä ole kohdillaan, mutta luulen myös, ettei koira ihan tarkkaan tiedä mitä siltä kepeillä odotetaan. Jatketaan treenejä.

Tänään tein koiralle jäljen lähiniitylle. Se vanheni puolisentoista tuntia helteessä. Jälki oli pituudeltaan n. 200 m ja siihen mahtui maaston vaihtelua metsästä niityksi, hiekkatien ja ojan ylitykset sekä polulla kulkemista. Jana oli metsän puolella. Lähetin koiran aivan tien vierestä. Siinä oli varmasti paljon hajuja ja koira tarkasteli vääriä jälkiä. Jouduin lähettämään koiraa parikin kertaa uudestaan koiran nostettua väärän jäljen. Oikean jäljen napatessaan se lähti takajäljelle, mutta kääntyi ennen liinan kiristymistä takaisin. Pian jäljen noston jälkeen metsä vaihtui niityksi ja se aiheutti tarkasteluja. Terävässä kulmassa Rin eteni kulmaan asti ja sitten palasi tarkastelemaan ja sen jälkeen oikaisi kulman ohi. Hiekkatiellä oli tungosta. Jo meidän mennessä jäljellä siitä kulki reilu puolenkymmentä mopoa ja pyörää. Tien koira ylitti nenä ylhäällä ja sitten toiselta puolen se haki jäljen jatkot. Loppuosa jäljestä kulki polkua pitkin ja polulla oli jäljen ainoa keppi. Rinna reagoi keppiin heti, mutta vasta hetkisen mietittyään meni maahan. Vietettiin kepillä aikaa. Palkkasin koiraa, kehuin ja rapsuttelin sitä istuen itse nokkospuskassa :p

maanantai 5. elokuuta 2013

Kehää

Pidettiin kehätreenit Heurekan nurtseilla. Paikalla oli parisen kymmentä koirakkoa. Liikkeet jaettiin kolmeen kehään. SARA teki EVL:n kaikki liikkeet. Palkkasin koiraa lähinnä kehään menoista ja poistumisista koiran tarjotessa kontaktia. Välillä se sai namia yllärinä muuallakin.

Ekassa kehässä tehtiin ensin paikallaanolot. Isutmisessa Sara katseli ötökkää, makuussa se oli paremmin. Tauon jälkeen jatkettiin samassa kehässä tunnari, luoksetulo ja ruutu. Tunnari oli hyvä. Luosetulossa seisominen valui, mutta maahanmeno oli parempi. Ruutuun koira ei ensin löytänyt. Se meni luoksetulon merkeille. Toistolla onnistui. Selvästikään ruutu ei ole Saran parhainta osaamista :p

Toisessa kehässä tehtiin seuraaminen, zeta ja hyppynouto (puukapulalla). Seuraaminen oli rumaa. Koira edisti, mutta piti kuitenkin paikkansa koko ajan samana eikä seilannut. Edistämisen takia käännökset oli huonoja, etenkin pysähdys yhdistettynä käännökseen. Välillä koira painoi. Siihen auttoi polven nostelu. Kerran tuli ääntä. Siitä huomautin. Huono seuraaminen jatkui zetassakin. Lisäksi Sara ei kuunnellut asentokäskyjä! Eka maahanmeno onnistui vasta kolmennella yrityksellä ja toisen sivun seisominenkin onnistui vasta toistolla. Koira teki näissä istumiset. Ei lainkaan Saramaista! Enkä saanut sitä enää kehän ulkopuolella tekemään väärin. Hyppynoudon Sara edes osasi, vaikka heitto oli vino. 

Vikassa kehässä oli ohjattu nouto ja kaukot. Ohjattu nouto oli ok. Kaukoissa koira teki kahteen kertaan vähän huonosti s-i-vaihdon. Toruin koiraa ja otettiin liike joka kerta uusiksi. Kolmannella yrittämällä saatiin aikaiseksi hyvät kaukot. Edelleen siis saa kaukoja ja kaikkea muutakin treenata :p

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Triathlon

Olin ilmoittanut RINNAN Citybelgien agikisoihin Purinalle. Vähän mietitytti kannattaako edes mennä, sillä treeneistä on ollut useamman viikon tauko eikä edellisiä ongelmiakaan olla treenattu kuntoon. Mutta yllättävää kyllä, Rinnan kanssa on kiva kisata. En jossain vaiheessa olisi uskonut sanovani näin :p

Tuomarina oli Minna Räsänen ja harjottelijana Jari Helin. Ratoina oli 2 x agirata ja hyppyrata. Radat oli taas tuloksettomia eli tutusti hyllytettiin kaikki. Ekalla radalla tuli lentokeinu ja kävelytin koiran sen jälkeen pois radalta. Toisella radalla Rinna hyppäsi ylimääräisen esteen ja kolmennella se kävi kepeillä liian aikaisin. Radoissa oli kuitenkin paljon hyvää. Lähtöihin rauhoitin koiran enkä antanut sen räksyttää. Näin koira keskittyi paremmin lähtöihin. Vähänhän se meinaa lähtölupaa odotellessa valua, mutta sitä ei ole opetettu vielä pois :p

Kontaktit Rin suoritti A:lla ja puomilla hyvin. En uskalla vielä vedättää sitä täysillä vaan autan omalla liikkeellä sitä pysähtymään kontaktille. Keinulla ekalla radalla tuli tosiaan lento. Toisella radalla se pysähtyi kontaktille, mutta minun tehdessä persjättöä (kävellen) keinun jälkeen se varasti! Ja annoin se vielä mennä (en anna tätä itselleni anteeksi :p ). Renkaat Rin suoritti radoilla oikein. Sitä voisi kuitenkin vielä vahvistaa lisää, että pääsen eroon koira kyttäämisestä sen suorittaessa rengasta.

Yllätää kyllä, Rinna kun on sellainen kuin se on, se on silti herkkä ohjaukselle. Ekalla radalla rima tuli alas mun ottaessa koiraa liikaa haltuun esteellä. Toisella radalla keinun jälkeinen rima tippui. Koiran varastettua mun ohjaus oli hätäistä. Vikalla radallakin tuli yksi rima alas. Se vika rima. Rinna on jo aikaa sitten oppinut, että sen leluna toimiva hihna on odottamassa radan jälkeen. Vika rima tuli alas koiran jo ajatellessa lelua. Toivottavasti tästä ei tule tapaa :p

Hellettä luvattiin ja hellettä oli. Aloitin nestetankkauksen eilispäivänä ja juotin koiraa paljon päivän aikana. Se pääsi myös uimaan monet kerrat ratojen välissä. Pyöräiltiin matkat (6,5 km/suunta). Iltapäivästä oli jo turhan lämmintä juoksuttaa koiraa, joten yritin pitää vauhdin maltillisena ja pysähdyin pariin otteeseen juottamaan koiraa.

torstai 1. elokuuta 2013

Aksan paluu

Aksan kesäloma päättyi ja sen huomasi, SARA oli ihan vallaton! Improvisoitiin rata kentällä olevista esteistä:


Kepeillä koira ei pujotellut kunnolla minun jäädessä jälkeen. Samoin puomilla koira ei edennyt kunnolla loppuun asti. Näihin edelleen treeniä. Puomilta jatko A:lle onnistui yhtä hyvin ohjattuna esteiden kuvassa oikealta tai vasemmalta puolen. Sain helposti pyöräytettyä koiran A:lle putken sijaan. Kahdeksannentoista esteen rima oli jostain syystä herkässä. Sarallahan ei ole mikään paras hyppytekniikka, mutta nyt oli ehkä enemmänkin kiinni minun sijainnista. Vedättäen rima tippui herkemmin.

Vuoroa odotellessa teetin koiralla kaukovaihtoja. En viritellyt koiraa oikealla taajuudelle ja alun vaihdot oli huonoja. Sitten alkoi sujumaan. 

Mennen tullen taas pyöräiltiin (6,5 km/suunta). Sarppa on kirinyt vauhtia. Tuskin sillä on kunto näillä matkoilla kasvanut (etenkin, kun se menee nopsempaa kodin suuntaan), mutta ehkä siitä on tullut rutinoituneempi.