sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Treenejä

Dotin noset on aika ailahtelevaisia motivaation suhteen. Nyt laitettiin taas helpommat treenit ohjelmistoon, sillä koira alkoi etsimään valmiita palkkoja nosehajun sijaan. Melkein aina halutessaan se löytää tippunutta ruokaa hallin lattialta. Motivaation ollessa heikompaa, se skannaa ensin lattiat ja sen jälkeen vasta ilmaisee hajut. Motivaation ollessa parempi, ei tahattomat namit lattialla haittaa.

Uutena asiana on ollut vahingossa tippuvat kohteet. Pehmoleluja haistellessa ne tipahtelivat. Dotia vähän arvelutti ensimmäinen tippunut lelu, mutta sen jälkeen se haisteli niitä reippaasti. Löytöä tehdessään se tiputti lelun ja ihmetteli hajun häviämistä alustalta ennen kuin ymmärsi sen tippuneen maahan.


Laatikoilla on ollut sekä ylhäältä että alhaalta löytyviä piiloja. Niissä ei ole nyt ollut ongelmaa, vaikka itsessään laatikot on ollut aiemmin vaikeita, sillä koira ei ymmärrä itsenäisesti haistella koko laatikkoa vaan nuuhkaisee vain jostain kohdasta, johon ei välttämättä haju tule.

Riippuvat kohteet on jatkaneet edelleen ohjelmistossa mukana. Niissä Dot alkaa olla jo aika hyvä.


Dotin kanssa agility on ottanut harppauksen eteenpäin. Huomaan itse nyt löysäilyn ohjauksessa ja osaan myös korjata omaa asennettani. Ei ole mennyt vuosien työstö hukkaan!

Iken kanssa agility on edelleen alkeissa. Ike on kropan käytön suhteen vielä niin kesken, että koiralle tarvii antaa aikaa kehittyä.


Muissakin treeneissä ollaan vahvasti alkeissa. Ike tuntuu kehittyvän hyvin hitaasti myös mieleltään. Lisäksi tuntuu, että koiraan tutustuminenkin on vielä kesken. Seuruu on viime aikoina pohdituttanut. Otettiin videota siitä ilmeestä, mitä haluan ylläpitää. 


Ike on päässyt myös lampaille puolen vuoden tauon jälkeen. Jotain on tapahtunut tauon aikana ja koiralla on jo ihan kivoja ajatuksia asioista. Se esimerkiksi kykenee rauhoittamaan sujuvasti itsensä kiihtymisen jälkeen.

Rinna on päässyt ralleilemaan muiden mukana. Kuuron koiran ohjeistaminen on hulvatonta ja koiralla on ihan omat kuviot niissä tehtävissä, mihin ei ole opetettu käsimerkkejä. Ihan sama :D