torstai 24. joulukuuta 2015

Parasta ja pahinta vuodessa

SARAN tokovuosi oli titteleissä hyvä vuosi, mutta osaamistasossa koettiin jonkinlainen taantuma sekä koiralla että ohjaajalla. Titteleinä saatiin Ruotsin, Tanskan sekä sitä myöten Pohjoismaiden tokovaliot vanhojen rinnalle. Näissä kokeissa painittiin jonkin kerran jonkinlaisen paineistumisen kanssa. Suomessa kokeissa ahdituneisuutta ei suorituksissa ole ollut. Syyksi veikkaan omaa mielentilaani. Elokuisessa Ruotsissa kokeita oli tarjolla kolme kappaletta, joista yhdessä tehtiin juuri ja juuri se haluttu ykköstulos (257 p.). Muiden kokeiden tulokset. 241,5 ja 229,5 p. Lokakuussa Tanskassa kisattiin kahdessa kokeessa, joista ensimmäinen meni koiran ahdistellessa (227 p.), mutta toisessa tehtiin hyvä ykköstulos  (281 p.). Suomessa käytiin kokeita neljä kappaletta. Alkuvuonna osallistuttiin kolmeen karsintakokeeseen, joista jokaisesta tuloksena oli ykköstulos (256,5, 273,5 ja 278, 5 p.). Kesällä SM-kisoissa tehtiin ihan hyvää settiä viimeisenä olleeseen paikallaan istumiseen asti, jonka koira nollasi maahanmenemällä. Tästä kakkostulos (245 p.). Vuoden viimeinen koetus käytiin Messarissa karsintakokeessa uusilla säännöillä. Tässä pisteet ei muutaman nollan jälkeen riittäneet tulokseen (170,5 p.), mutta koiran ahdistumaton olemus oli sitä mitä tarvittiin.

Samoin agilityssä koiralla oli huippuvuosi. Valiokello saatiin tikittämään Saran voitettua nollalla agirata. Nolliakin tehtiin enemmän kuin ennen: kolme, joiden seassa oli jopa tuplanolla. Nollaprotenttikin voidaan ihan nyt laskea: mun nollaprosentti on ihan 30! Startteja kertyi yhteensä 13 kappaletta, joista kolmessa koiraa ohjasi lainaohjaana. Näitä katsellessa tajusin selvemmin, miten paljon ohjaajan osaamattomuus pilaa koiran suoritusta :p Esimerkiksi kaarratuksista olen aina syyttänyt koiraa vaan erilaisella ohjauksella sehän kääntyikin ihan näppärästi!

Ensi vuoden aikana koira eläköitynee tokosta ja agista. Tokossa tavoitellaan vielä ykköstulosta uusilla säännöillä ja haluaisin osallistua Saran kanssa vielä SM-kisoihin. Agilityyn ei jätetä mitään varsinaisia tavoitteita. Ensi vuonna päälajiksi nousee rally-toko, johon koira otti jo varaslähdön suoritamalla kaksi alokasluokan rataa hyväksytysti. En ole perehtynyt lajin ylempien luokkien liikkeisiin, joten niihin voisi perehtyä. Tulostavoitteeksi laitetaan RTK2.

RINNAN päätyönä oli pk-puoli ja sillä saralla jatketaan ensi vuonnakin. Kaudesta jäi mieleen se, miten vaikeaa kokeisiin oli päästä! Kaiken kaikkiaan päästiin kahteen jälkikokeeseen; toisessa karsinta oli tottiksen perusteella ja toiseseen päästiin varasijalta. Ensimmäinen meni harhajälkiin ja toisellakin häiriöt haittasi, mutta tulokseksi saatiin kuitenkin kirkas ykkönen ja kello käyntiin. Jäljen osalta koiralla on siis nyt tulosten puolesta osallistumisoikeus ensi vuoden SM-kisoihin, mutta kalenterissa näkyy olevan muuta menoa silloin. Lisäksi arvokisoihin ei ole asiaa ennen kelpoisempaa tottista. Sitä siis treenataan ja ehkä laitetaan osallistuminen vuoden 2017 tavoitteisiin :p Jälkimaastopuolikaan ei ole ongelmatonta, joten sielläkin riittää työn sarkaa. Tänä vuonna vaikeutena korostui (tuoreet) harhajäljet. Sen sijaan viime vuonna painittu keppien ilmaisemattomuusongelma näyttää olevan paremmissa kantamissa. Ilmaisuprosentti nousi alle 80 %:sta yli 90 %:in. Tämän vuoden tavoitteena oli saada valiokello käyntiin ja se lähtikin tikittämään. Ensi vuoden tavoitteeksi laitetaan saada lisää ykkösiä.

Jälkikokeiden lisäksi koira kävi kokeilemassa viestikoetta, joka tälläkin kertaa jäi tuloksettomaksi. Maastotreeniä saapi tälläkin saralla lisätä. Treeni saisi olla järjestellisempää ja säännöllisempää. Tavoitteena on edelleen jo muutamana vuonna olleet tavoitteet eli koularit ykkös- ja kakkosluokista. Lisäksi Rinna on hakuillut. Tänä vuonna päästiin enemmän hakuilemaan kuin aiemmin. Saiskohan maastot koevalmiiksi jo ensi kauden loppuun mennessä?

Tokossa tavoitteena oli keräillä koulari voittajasta. Tokokokeiltiin vanhoilla säännöillä viiden kokeen verran tulosjakauman ollessa 2xVOI1, 2xVOI2 ja 1xVOI3. Tavoitetta muutin kesken kauden ja passasin loput tarjolla olleet kokeen. Haluan kisata Rinnan kanssa uusilla säännöillä voittajassa, joten jätettiin hommat hautumaan. Jos tokoiluttaa ensi vuonnakin, niin tavoitteena on opiskella voittajan uudet liikkeet ja tavoitella viimeistä ykköstä ja koularia voittajasta.

Agilityssä en asettanut viime vuonna tavotteita. Kisattiin kuusi startillista, joista kaikista tuttuun tapaan tuli hylätty suoritus. Jatkoon ei aseteta edelleenkään tulostavotteita. Rinnan kanssa aksaaminen on nykyään ihan kivaakin ja tällä hetkellä annan paljon aikaa koiran vireen lasku -projektiin.

DOTILLE en aseta mitään tavoitteita. Mulla on vielä paljon tavattavaa Dotin manuaalissa. Sillä on kuitenkin hyvät lemmikkiasetukset ja paljon viihdearvoa :D Mulle tavoitteeksi viedä koira MH-kuvaukseen sekä mahdollisesti myös luonnetestiin, että saisin lisää irti koirasta.

Ja vielä loppuun Joulun toivotukset!

perjantai 18. joulukuuta 2015

Kauas on pitkä matka

Perjantaina treenattiin Erikan kanssa pidemmän kaavan kautta. SARA teki ensin merkin kiertoja. Merkkiä sijoiteltiin eri kohtiin hiekalle ja nurmelle sekä valoon ja varjoon kapulahäiriöillä ja ilman. Nämä sujui. Sitten sijoiteltiin merkkiä skeittiramppien ja penkkien joukkoon. Tää oli koiralle haastavaa. Tämän tyyppisiä siis lisää. Sitten vaihdettiin seuraamiseen ja (taas!) uuteen plääniin ääntelyn suhteen. Nyt äänistä koiran hylkäys hetkeksi, palatessa namitus ja uusi yritys. Aluksi jätin koiraa istumaan ja namitus tapahtui perusasennossa namista luopumisen jälkeen. Sitten kokeilin käskeä koiraa äänistä maihin ja namitus maasta. Ensimmäinen tuntui paremmalta, sillä jälkimmäisessä koira jäi helposti liian jännittyneenä maahan. Testaillaan jälkimmäistä lisää.

RINNA aloitti ajatuksella työstämään haun haukkuilmaisua. Aiemmin näitä on vain kokeiltu ja kokeiluksihan se nytkin meni, sillä ei ole olemassa vielä juuri Rinnalle sopivaa tyyliä. Haukun aloituksestahan koiraa on tähän mennessä palkattu hakutreeneissä, nyt lähdetään työstämään kestoa. Palkkana oli joko lelu tai ruoka maalimiehen jalan alla. Palkan laadulla ei ollut haukkuun väliä. Rinna haukkui maalimiehelle, ei palkalle, mutta en tiedä onko sillä väliä, jos koiran käytös on hyvää? Nyt se saattoi alussa vähän törmätä, johon annoin palautteen (en halua maalimiehen antavan negatiivistä palautetta). Pääasiassa se piti kuitenkin kohteliaan välin. Haukkuja laskettiin nyt 5-10 sarjoissa, sillä jostainhan se on aloitettava :p Haukuksi kelpaa vain selkeä, rytmitetty haukku. Kiljuntaa ja räkimistä ei lasketa. Tätä on hauska alkaa työstämään :)

DOT työsti perusasentojaan tarjonnalla. Se ääntelee näissä helposti, vissiin jotain turhaumaa, mutta naksaus tulee vasta koiran ollessa asennossaan hiljaa. Sen enempää en siihen puuttune nyt. Ääntely esiintyy lähinnä perusasentoon tullessa, ei enää persasennossa istussa. Dot lähtee korjaamaan huonoa asentoaan hyvin. Se on aktiivinen, joten passiivinen perusasennossa olo pitää ottaa työn alle. Nyt tehtiin perusasennossa oloa häiriöillä. Näissä Doo keskittyy todella hyvin. Ahneena koirana se kesti jopa ruokahäiriöt.

Lauantaina tokoiltiin ATD:n hallilla, ensin piirin vapaavuorolla. SARA teki erottelutreeniä. Laitoin hypyn, merkin ja kapulan rivin metrin väleillä välillä niiden paikkoja vaihdellen. Hypyn jälkeen pysäytin koiran joko asentoon (istu, seiso tai maahan) tai hypyn jälkeen koira suoritti tunnarin. Merkillä ohjelmassa oli joko kierto tai pysähtyminen merkille. Rintamasuunta ja virittelysanat kertoi sen mitä tehtiin. Aluksi koira sekoitteli, lähinnä teki sitä mitä oli juuri tehty uuden sijaan, mutta loppua kohden erottelu onnistui hyvin.

Seuraamisesa jatkettiin edellispäiväistä. Sain koiran aika taatusti äännähtämän lähdössä, kun pidin koiran perusasennossa pitkään ennen käskyä ja liikkeellelähtöä. Tällä tapaa siis jatkossakin, niin saa paljon toistoja mielentilaan. Lisäksi jumpattiin jäävät ja kaukot. Paikallaanoloissa maahanmeno oli hidas ja luoksetullessa koira törmäsi. Edelleen vaan näitä.

DOT teki taas perusasentoja tarjonnalla. Treeni tuotta tulosta ja se tulee suorempan kerrasta. Lisäksi tehtiin vähän seuraamista ja jääviä. Jälleen liian monta toistoa :/ En osaa vieläkään treeanata Doon kanssa sopivasti. Ei ole helppoa sillä eri tilanteissa se kestää eri määriä toistoja. Toisella kierroksella käytiin van leikkimässä hallissa, tätä lisää.

RINNA pääsi Pirkon tunnille. Alkulämmöt tehtiin askeleilla ja kännöksillä paikoillaan. Rinna ei osaa peruuttaa suoraan. Sitten tehtiin ekaa kertaa kiertonoutoa. Aloitettiin lopusta, asentoon pysäytyksen jälkeisestä osasta. Rinna jää tässäkin kiinni kapuloihin, se ei kuuntele ohjeistusta ja huutaa. Pitkä liike opetettavaksi :p Ruudun lähtöhaukkuun kokeilin leikittämistä. Eli koira leluun kiinni, välillä irti ja lähetys ruutuun. Hiljaista oli, mutta tämäkin vaatii paljon hommaa, että saadaan kokeeseen mukaan. Kaukoja ja jääviä jumpattiin. Kaukot on edelleen ruosteessa, mutta jäävien tekniikka on treenin myötä parantanut. Seuruussa vaan koira ei kovin hyvin erotellut asentoja, joten treeniä. Paikallaanoloina tehtiin sekä istuminen että makuu. Molemmat sujui hyvin. Luoksetulo tehtiin houkutusten highwayna. Hauskaa.

Sunnuntaina tokoltiin jälleen ATD:llä. SARA teki kiertonoutoa kaikilla varusteilla löytäen merkille hyvin. Ohjatussa noudossa koira oli juosta suoraan kapuloille. Merkin ympyrä oli merkattu valkoisin teipin paloin ja merkkinä oli matala valkoinen, ehkei se huomannut niitä? Näytön jälkeen oli toimivaa. Ruudun ympyrässä koira ennakoi pysäytystä. Se oli kyllä ympyrässä juuri ja juuri, mutta saisi juosta kunnes stoppaan. Ruutu oli nauhaton ja oikeaan paikkaan löytäminen oli Saralle vaikeaa. Työstön jälkeen löytyi. Seuraaminen oli äänetöntä. Tosin koira oli juosseena läähätyskunnossa.

RINNA työsti kapuloista luopumista lelun kanssa. Samaan tapaan tehtiin ruutuakin. Rinna oli aika pätevänä ruuudsa. Sitä ei nauhattomuus haitannut. Seuraamisessa työstettiin peruuttaista palkan suunnan kautta.

DOTIN kanssa tehtiin hyvät treenit. Melkein osasin olla tekemättä liikaa toistoja. Ensin tehtiin noutoa vieraalla kapulalla. Sitä ei vieras haittaa. Koira taisteli kapulasta hyvin, niinkin hyvin, että voitettuaan lähti sen kanssa kierrokselle. Ei haittaa, kunhan vain kapula on kiva. Sitä se nyt olikin, sillä maasta nostot oli nopeita. Perusasennoissa ja seuraamisessa on edelleen paljon työtä, mutta liikkeestä maahanmeno onnistui jo avuitta.

Maanantaina oli Sirkeä. SARA teki kiertonoutoa ja ohjattua. Kiertonoudossa heitin ensin kapulat, sitten liikkuri hetsasi koiraa kapuloihin. Molemmilla kerroilla koiralla ei ollut mitään ongelmaa kierrossa. Ohjatussakaan ei ollut nyt mitään ongelmaa. Seuraamisessa käytettiin tätä uutta keinoa ääntelyssä ja ääntähän riitti. Nyt en ole varma onko se hyvä vai huono asia... Mutta kokeiltiin (taas!) uutta keinoa ääntelyyn. Tällä kertaa koiraa leikitettiin kunnolla palkaksi seuraamisesta ja ideana on, että se oppii kunnolla patoamaan ja olemaan hiljaa seuraamisssa.

Purinalla oli jälleen jatkot. RINNA teki aksaa purkkipalkalla. Se teki ensin lähtöä, hyppyä takaakierrolla putkesta takaakiertoon ja vielä hypyn ja putken kautta takaakiertoon. Sitten se teki kahden putken ja hypyn muodostamaa ympyrää ympäri ja ympäri, kunnes se sai purkin johonkin väliin. Koira malttoi hyvin pysähtyä purkille. Seuraavaksi Rin teki haukkua. Ilmaisut jälleen vin 5-10, seuraavalla kerralla kasvatetaan sarjaa. Haukkua ei haitannut juuri tehty aksa.

DOTIN pystyi treenaamaan irti, vaikka vieressä aksattiin. Se tosin lisäsi Doon ääntelyä. Muuten tykkäsin kyllä sen asenteesta. Työstettiin seuraamista ja jääviä. Seuraamisessa paikka on aivan liian edessä.

Ylhäältä alas ja takaisin

Torstain isojen aksoissa tehtiin valmista rataa:


SARAN kanssa juututtiin kohtaan 15.-17. Onnistui, kun ohjasin koiraa sivusuunnassa kauempaa viidentoista, jolloin aikaa jäi valssin valmisteluun seuraavalla esteellä. Ilman etumatkaa ohjaus ei valmistunut ajoissa ja koira vilahti putken väärään päähän. RINNA teki alun kolmea estettä etuperin purkille ketjuttaen. Meni tosi hyvin!

DOTINKIN treenit meni ihan hyvin, mutta silti edelleen koen riittämättömyyttä sen kanssa. En siten juurikaan, että se olisi huonompi kuin muut, vaan turhaudun omaan osaamattomuuteeni. Dot on kyllä koira paikallaan. Se tulee opettamaan mulle nii-in paljon :p Tällä kertaa hyppytekniikkana tehtiin taipumista. Mitat oli maksina. Dot suoriutui taipumisesta, mutta suoristuksessa tuli esiin tuttu etupäällä jarruttaminen. Tähän auttoi palkan siirto kauemmas. Serpentiinitreenissä kokeilin oikoa ja tehdä siten vähemmän toistoja, joita Dot ei aina kestä. Noh ei oikoen onneen, vaan paremmin onnistui järjestelmällinen eteneminen jaksotettuna. Lisäksi Dot työsti keinua. Tässä ahnehdin liikaa liioilla toistoilla, jolloin koiran suoritus huononi (vauhdikkaan etenemisen sijaan koira hidasti taitekohdassa). No oppia ikä ja kaikki sekä Dot.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Juttuja

Sunnuntaina treenattiin hakua osaavassa seurassa. RINNALLE kokeiltiin uusia palkkauksia ja lähetyksiä sekä toki käytiin läpi koiran mielentilaa. Alueelle tullessa oli nenänavausukko valmiina. Rinna bongasi sen hyvin ja koiraa leikitettiin tovi sen jälkeen. Varsinaisessa haussa oli kuusi ukkoa löydettävänä. Ekasta käytiin ottamassa hajua ja muut lähtykset tehtiin ilman apuja. Rinna upposi hyvin, mutta lähti myös helposti aluetta halkoville poluille. Koira tuli kivasti kutsusta takaisin. Kerran se kerkesi saada hajun maalimiehestä, kun kutsuin sitä. Se paikallisti maalimiehen, kävi sanomassa sille haun ja tuli pois. Pitkät on piuhat, mutta näissähän sen ei piäisikään totella vaan hajulla ollessa on ok etsiä maalimies ja jäädä ilmaisemaan eikä jättää maalimiestä. Nämä opetteluun.

Palkkana maalimiehillä oli revittävät lelut, joilla koira leikitettiin reilusti. Maalimiehet oli päteviä leikittäjiä eikä koira poistunut lelun kanssa vaan tarjosi lelua uudestaan leikkiin. Koiran kuljettamiseen edelleen enempi mustavalkoisuutta. Rinnalle pitää tehdä selväksi mikä on haluttua (kulkea mukana, ei omia teitä). Ei pelkästään namiteta vaan myös vaaditaan. Lähetyskokiluista paras oli lähetys lman käsimerkkiä suunnaten pelkällä vartalon suunnalla. Tämä ei nosta koiran kierroksia niin paljoa.

Maanantain HAU:n tokoissa SARA osallistui paikkiksiin. Se teki hyvin, maahanmeno oli nopsa, luoksetulo reipas ja sivulletulo tapahtui törmäämättä. Sitten tehtiin maahanmenoja ja istumisia ringissä muiden kanssa sekä selkä muihin päin. Luoksetulojakin tehtiin muiden häiriössä. Merkin kiertoa Sara treenasi eri häiriöillä. Treeniin kaukana olevat taustaan sekoittuvat merkit eikä erottelutreenikään ole pahasta.

DOO työsti perusasentoja. Sille paikka ei ole aivan selvä. Koira on helposti joko takaa vino tai liian edessä. Nyt koira sai itse löytää oikean paikan. Se työstää asiaa kivasti ja lähtee tarjoamaan uutta kohtaa. Työstettiin myös noutoa. Koira leikkii kapulalla kivasti jo repimäleikkejä ja vauhtinoudot toimii. Vakeinta on edelleen kapulan nostaminen maasta.

RINNA teki tylsää seuraamistaan, joka oli nyt hirvittävän vaikeaa. Lopulta saatiin onnistumisia ja pääsin palkkaamaan koiraa tiheämmin. Hyppyä tehtiin kuppipalkalla eteenpäin ja taaksepäin takaakiertona ääni- ja liikehäiriöillä. Rinna keskittyi hyvin omaan tekemiseensä.

Tiistaina DOT kävi vuotisrokotuksillaan. Se sai nelosen ja rabieksen kahden vuoden kestolla. Painoa sillä oli 11,5 kg. Edelleen kääpiö :p Terveydestä lisää RINNAN osalta. Totesin sen äyriäisallergikoksi. Koira alkaa kutisemaan, jos se syö äyriäisperäistä glukosamiinia. Helppo allergia sinänsä, sillä tämä on helposti vältettävissä.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Koetus

Kokeiltiin SARAN kanssa tokon uusia sääntöjä kokeessa lauantaina. Kauden ensimmäinen karsintakoe järjestettiin Messarissa näyttelyiden jälkeen. Kokeen tuomareina oli Ralf Björklund ja Pernilla Tallberg. Tuomareiden kommentt saatiin jälleen kirjallisina. Toiveissa oli viedä kehiin koira, joka ei olisi ahistunut ja se onnistui. Pernillan kehästä on jopa kirjoitettu kommenttina "Koira näyttää iloiselta". Hienoa, jos ahdistuskirous on nyt rikottu. Liikkeitä on helpompi opetella ja korjailla kuin mielentiloja. Saran mielentiloissa riittää muutenkin korjattavaa, joten hyvä jos skaala ei ole ihan laidasta laitaan.

Kehä 1 / Pernilla Tallberg

Paikallaan istuminen   9½
Kertatassuliikutus.

Paikalla makaaminen ja luoksetulo   8½
Sara meni hitaasti maahan ja luokse se tuli hidasta laukkaa. Ripeyttä se tuomarikin toivoi.

Kehä 2 / Ralf Björklund

Kiertonouto   0
Sara jäi jumiin kapuloihin ja korjauksilla se juoksi vaan kapulalta toiselle. Osaamisen puutetta.

Luoksetulo   0
Stoppaaminen oli hiipivää ja maahanmenon sijaan koira istui. Näin on Saralle käynyt aiemminkin Messarissa. Matto saanee koiran arastelemaan. Moni koira polttaa tassunsa tuolla pohjalla, Sara ei, sillä se varoo alustaa.

Ohjattu nouto   8
Sarppa oli napata teipin maasta merkiltä poistuessaan :D Lopussa vähän törmäystä.

Ruutu   0
Sara meni epävarmasti ympyrään ja ruutuun se ei löytänyt, mutta sen sijaan koira löysi ohjatun merkin ympyrään, josta se oli ottaa teippejä mukaansa :p Saralle ruutuun löytäminen ei le aina selvää. 

Kehä 3 / Pernilla Tallberg

Zeta   8½
Vähän hitautta ja vinoutta asennoissa.

Kaukot   8½
S-i-vaihdossa vähän etenemää ja tuomari toivoi ryhikkäämpiä asentoja.

Tunnari   9½
Kuulemma siisti kokonaisuus, muttei kuitenkaan kympin arvoinen.

Seuraaminen   8½
Tosi kivan tuntuinen! Yksi perusasento askelten jälkeen jäi tekemättä ja käännöksissä oli hieman epätarkkuutta.

Tulos: EVL0, 170,5 ja sijoutus 23./26.

Tuloksettomuudesta huolimatta olen tyytyväinen, että ilmoitin koiran nyt jo kisoihin, vakkei koira osaakaan liikkeitä vielä hyvin. Sara ei mene virheistä rikki, kunhan vain minä suhtaudun tilanteeseen oikealla tavalla. Ja nyt olin varautunut virheisiin :p Keskityin suorituksessa eniten tapahtumiin ennen kehään menoa ja koiran kehään vientiin. Ehkä nyt voin huokaista helpotuksesta ja vielä jatkossa jälleen koiran omana itsenään kehään.

Suoritus on videoituna. Lisään ne kunhan saa videot nettiin. Läppäri on rikki :/

perjantai 4. joulukuuta 2015

Mato

Maanantaina oli Sirkeä. SARA teki koemaisesti eeveeällän yksilöliikkeet seurausta lukuunottamatta. Suurempia liikevirheitä ei tapahtunut, mutta koiran mielentila oli aivan väärä. Se äänteli paljon ja kaukoissa tuli eteenpäin. Ruutu veti koiraa liiaksi. Ohjatussa noudossa koira oli juosta takana olevaan ruutuun merkin sijaan ja kapulaa hakessa se pyörähti ruudussa. Ruutu oli myös aivan kierrettävän merkin vieressä ja koira kiersi kierrettävän merkin sijaan ruudun kulmamerkin. Idea oli kuitenkin oikein eikä hypyt ja kapulat häirinneet.

Työstettiin vielä myöhemmin ruudun ympyrään menoa sekä ruuussa paikkaa kosketusalustalla. Kaukoissa häiriköin koiraa heittämällä palloa käskyn kanssa samaan aikaan. Ekaan koira reagoi tulemalla eteenpäin, sitten se skarppasi. Tosin liikkeet oli pallon takia jähmeät, mutta mieluummin nyt niin päin.

Paikkistreeneissä tehtiin olot jälleen kahteen kertaan. Eka oli ok, toisella kertaa Sa keksi tulla metrin eteenpäin istumisessa! Otettiin jättöä uudestaan ja jo siinä koira lähti liikkumaan. Pääsin heti sanomaan sille eikä se nyt enempiä liikkunut. Toivottavasti koira ymmärsi asian.

DOT osallistui paikkiksissa alon ja avon oloihin. Palkkailin tiheään. Makuussa kävin piilossa ja silloin koira nosti kyynäriään. Muuten makaaminen oli ok. Istumisessa etutassut helposti elää, sihen pitää kiinnittää huomiota. Taaksemenoissa laitoin koiralle etupalkan ja se oli ok. Dot teki myöskin perusasentoja peilin edessä. Tarkka paikka ei ole vielä koiralle täysin selvillä. Lisäksi koira sättäilee paljon. Eli rauhaa nyt perusasentoon ja tarkempia kriteereitä.

RINNA teki voittajan makuut. Autoin sen maahan, sillä maahanmenot on vinoutuneet. Jätin sillekin etupalkkaa taaksemenoihin. Makuut tehtiin kahdesti ja molempien alussa koira valahti lonkalleen. Korjasin molemmat. Paikkistreenien jälkeen vaihdettiin aksaan. Rinna on opetellut tarjonnan kautta kiertämään kotona pöydän jalkoja ja nyt siirrettiin se hypylle. Koira ymmärsi asian ongelmitta. Se tarjosi kertoja nyt vain myötäpäivään. Tehtiin sekä hypyn kautta että takaakiertona matalalla rimalla. Yhdestä kierroksesta lähdettiin ja päästin nyt kolmeen kierrokseen. Aloitin nyt myös yhdistämään toiminnolle käskyä.

Torstaina jatkettiin siivekkeen kierrolla. Rinna pystyi samaan Purinallakin, hienoa! Lisäksi tehtiin lähtöä ja hyppysuoraa, jossa päissä oli putket. Laitoin palkkapurkkia eri kohtiin ja koira kykeni pysähtymään palkalle vaikka jatkoinkin omaa liikettäni.

DOTILLA oli hyppyteniikkana set pointia okserin vaihdellen 35-55 cm. Nyt tehtiin välitkin maksina ja koira pystyi siihen. Iso-Dot ;) Dot juoksi myös Inka-kummitätinsä kanssa putkin ja hyppyjen muoostamaa sarjaa. Doo oli nopee.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Kaikenmoista

Lauantaina oli ensimmäiseksi piirin järkkäämänä Liisa Tikan opastusta operantista kouluttamisesta. Koulutus pidettiin Liisan toimitiloissa. DOT oli mukana. Tehtiin neljää enempivähempi tuttua harjoitetta. Ensin aloitettiin laatikolla. Ekana poimintona tehtiin laatikon päällä istumista. Toisena tehtiin laatikkoon menemistä, joka on Dotille tuttua. Kolmantena tehtiin namista luopumisen kautta peruuttamista, joka sitäkin on tehty aiemmin. Viime aikoina on kuitenkin tehty enempi eri asennoissa pysymistä namillakin häiriten, joten alku oli jähmeää. Kyllä se siitä sitten takaperin kulkemiseksi muotoutui. Neljäs harjoite oli kaikista vierain eli lelusta luopuminen. Tämä on jäänyt kokonaan tekemättä koiran välillä huonon leikkimisinnon takia. Luopumista muuten on tehty eikä tässä ollut näinkään ongelmaa.

Dot oli taukojen aikana arkipaikkakäskyllä maassa. Se vinkui ja nurisi sekä aika ajoin nousi makuulta. Todella ärsyttävää! Lisäksi ääntä tuli laatikkoon meno harjotteessa. Treeniaika oli liian pitkä tai sitten kriteeri liian korkealla, jolloin palkkaus oli liian harvaa. Dot äänteli myöskin peruuttamisessa. Se on pujottelun ohella kuulemma liikkeenä sellainen, joka saa usein koiran äänihuulet auki. Dot siis saa alkaa treenaamaan enempi peruuttamista, jolloin pääsen useammin puuttumaan ääntelyyn. Nyt koiran äännähtäessä poistin palkan (suljin namikäsen nyrkkiin) ja katselin kattoa. Aikansa koira häselsi äänen kanssa, mutta sitte se meni maahan ja oli hiljaa. Hienoa, että se tarjoaa tällaista ratkaisua tilanteeseen!

Seuraavana SARAN kanssa ATD:n rallykimppaan. Tällä kertaa ratana oli voittajan rata:


Oikealla puolen seuraaminen koiralla on vielä alkuekijöissään ja se tarvii radalla siinä ja siihen liittyvissä kuvioissa paljon apuja. Nyt tehtiin ekaa kertaa jalkojen välistä puolen vaihtoa ja Sa sotki tämän lahjakkaasti jalkojen välissä pujotteluun :p Myös muut puolenvaihtotavat kaipaa vielä treeniä. Hyppy oli yllättävän vaikea. Ensin koira ohitti hypyn keskittyessään niin seuraamiseen. Siten se jatkoi matkaa eteenpäin juosten hypyn jälkeen. Hypylle irtoaminen ja sen jälkeen hallitaan tulo kaipaa siis vaan rutiinia. Käytösruutuna oli edessä istuminen. Tätä ei olla kokaan tehty noin pitkästi, joten eihän se sujunut. Tehtiin kahteen kertaan ja kummassakin alussa hetken oltuaan Sara tarjosi maahan menoa. Korjasin koiraa ja kummallakin kerralla se sitten pystyi istumaan loppu ajan edessä.

Sitten oli vielä HAU:n agikisat, joihin olin ilmoittanut Saran vikaan starttiin. Mulla oli hyvä olla koiran kanssa alkuun radalla. Usein, kuten torstain treeneissäkin, Saran kanssa aksaaminen menee humputteluksi. Nyt sain pidettyä humppalon poissa ja keskityin osaani paremmin. Kuitenkin rata päättyi hyllyyn, kun oletusohjasin. Koira suoritti hypyn väärinpäin ja sen jälkeen ohjaus hajosi enempi. Radassa oli kuitenkin hyviäkin kohtia. Sain tehtyä suunnitellut ohjauskuviot ja ehdinkin niihin, vaikka rataantutustumisessa sitä epäilin.

RINNA pääsi hengailemaan kisahalliin. Se keräsi nyt enempi kierroksia, ei pahasti kuitenkaan. Se pystyi sulkemaan radalla menevän koiran pois mielestään namin toivossa. Tehtiin myös seuraamista. Tässä rauhallisuuteen meni pidempi matka kuin rauhallisemmassa ympäristössä tehtynä.

Sunnuntaina oli SARAN toinen yritys rally-tokon alokasluokassa. Koe oli HSKH:n ja tuomarina oli Heikki Palosaari. Tulokseksi saatiin 80/100 p. ja suoritus aika oli 1.11.06. Pistemenetykset ei johtuneet koirasta ja tuomarin kommenttina olikin "Koiralta täydellinen suoritus". Hyvä Sara! Pistemenetykset tuli kahdesta väärin suoritetusta tehtävästä. En muistanut pysähtyä koiran kiertämisen jälkeen "istu, maahan, kierrä koira" -kyltillä. Oppia siis tuli kantapään kautta :p Toiseksi virheeksi oli merkattu kääntyminen väärään suuntaan täyskäännöksessä vasempaan. Totuus on kuitenkin videolta katsottuna toinen eli ihan oikein suoritettu kyltti. Se ja sama, tulos on kuitenkin hyväksytty :)



DOT kävi hallissa aamiaisella. Se teki kivasti seuraamista ja jääviä namit esillä. Välillä laitoin sitä arkipaikkamakuuseen eikä se siinä pysynyt vaan hyökki toisia koiria päin :/ Se on nyt viime aikoina enenemissä määrin käynyt toisten koirien päälle. Mä en osaa lukea siitä tilannetta ja Dothan ei varoittele vaan käy suoraan päälle. Nyt onneksi refleksit toimi eikä koira päässyt toisten iholle asti. Käytös liittynee teinikoiran epävarmuuteen tai ruoan vahtimiseen. Nyt ruokaa oli mulla taskussa ja Dot vahtii voimakkaasti ruokiaan. No oli syy mikä oli, niin mun pitää olla entistä varovaisempi sen kanssa.

Ennen pimeän tuloa ehdittiin juoksuttaa RINNAA viestillä. Ongelmaa toivottiin ja se saatiin. Eka etenemä B:lle oli n. 100 m ja sen jälkeiset siirtymät C:lle-E:lle oli n. 20 m kukin. Rinnaa lähetettiin ilman taukoja ja suoraan perusasennosta ilman seuraamisia edestakaisin. Ongelma esiintyi ekan kerran E:ltä lähettäessä. En meinannut saada koiraa perusasentoon lähetystä varten eikä koira sitten lähtenyt matkaan. Suunnitelman mukaisesti otin koiran hihnaan ja laitoin sen puuhun kiinni ilman mitään kommentointia. Käänsin koiralle hetkiseksi selän. Sitten otin koiran käskyn alle sivulle kävelemään ja palattiin D:lle. Siitä uusi lähetys ja Rin lähti hyvin. Sama ongelma tuli uudestaan C:llä, koiraa ei meinannut saada istumaan perusasentoon eikä se sitten lähtenyt matkaan. Reagoin samanlailla ja B:ltä koira lähti ongelmitta. Jätettiin tämä treeni tähän. Hienoa, että ongelma esiintyi näin helposti! Nyt sitä pääsee työstämään.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Niin perus

Maanantain aamiaisen koirat sai lähikentällä. SARA teki koemaisesti ohjatun noudon, zetan, kaukot, seuraamisen ja merkin kierron. Muut kaipaa hiontaa, mutta seuraaminen oli kamalaa. Tehtiin sitä vielä erikseen, nyt palkasta luopumisen kautta. Tämä toimi. En tiedä, miksen ole vienyt tätä loppuun asti...

Illalla HAU:n tokoissa Sara jatkoi koemaisuuksia liikkuroidulla ohjatulla nouolla, ruudulla ja palkkansa se sai setistä kiertonoudon merkin kiertämisestä. Ohjatussa noudossa ja kiertonoudossakin koira saattaa vinkua liikkurin viedessä kapuloita. Tähän pitää puuttua. Ohjattu oli muuten ok. Ruudun merkitön merkki oli hyvä. Ruutu oli agiesteiden ympäröimänä ja Sara harhautui ruudun sijaan putkeen. Aika tuhmaa, etenkin kun koira teki sen toistamiseen! Ruudussa treenattiin vielä erikseen paikkaa, nyt putki veti koiraa laitapaikalle. Kierrossa edelleen hyppyjen ja kapuloiden ohittaminen on vaikeaa, mutta nytkin Sara pystyi siihen. Sitten tehtiin liikkuroitua seuraamista namista luopumisen kanssa sekä pitkää suoraa tylsää seuraamista. Luoksetulon pysäytyksiä työstettiin heittotakapalkkauksella.

Tiistaina treenattiin Päivin kanssa lähikentällä. Sara teki seuraamista jälleen liikkuroituna. Koiran paikka oli parempi, mutta ääntä oli enempi :/ Liikkurointi lisää edelleen ääntelyä. Nyt tehtiin siten, etten totellut kaikkea liikkurin sanomaa ja koira reagoi silti äänämällä liikkurin käskytyksiin. Seuraamista tehtiin nytkin namista luopumisella, muttei se toiminut vaan koiraa turhautti. Merkin kiertäminen liikkurihäiriöillä ei meinannut onnistua, sillä koira tarjosi vaan merkin taakse pysähtymistä. Meni tovi ennen kuin saatiin solmu auki. Tunnari tehtiin kahteen kertaan eri kuvioilla. Muuten hyvä, mutta tähänkin on taas tullut ääntä odotusvaiheeseen. Otetaan namituskuuri avuksi.

Keskiviikkona jatkettiin lähikentällä. Sara teki vähän kaikkea. Seuraamisen lisäksi tehtiin maalin kierroilla pysäytyksiä. Kaikki meni oikein, mutten luota koiran vielä osaavan näitä tarpeeksi hyvin. Välillä se ei erottele oikein. Jääviä ja kaukoja jumpattiin. Nämä oli ok. Lisäksi tehtiin paikallaanolon osioita.

Kuten lukee, niin seuraaminen on se, jossa tällä hetkellä on eniten ongelmaa ja vähiten selkeää suunnitelmaa ongelman ratkomiseksi. Se on myös se liike, joka on useammassa viime kokeessa mennyt huonosti. Uusissa liikkeissä toki osaaminen on kyseenalaista, mutta se on ihan odottettavaakin tällä treenimäärällä. Lisäksi on toki ne tasaisesti huonosti sujuvat liikkeet ;) Noh, treenattavat ei lopu koskaan kesken.

RINNAN kanssa on työstetty lähinnä vaan seuraamista. Se on parantunut, mutta edelleen töitä on edessä. Tylsään suoraan on lisätty nyt pysäytykset. Useampaa sellaista tiheään koira ei kestänyt ääntelemättä, mutta yksittäiset meni hyvin. Lisäksi mukaan otettu maahanmenot. Niitä on tehty sekä perusasennosta että liikkeestä.

Lisäksi Rinna on jatkanut aksaprojektiaan. Maanantaina hypyn lisäksi tehtiin keppejä ja puomia. Niissä koiran pysyy järjissään vireestä huolimatta. Hypyllä vedätin koiraa juosten. Ekalla yrityksellä rima tippui, sittemmin pysyi. Lähtöjäkin muistuttelin, ne oli kyllä hyvät joka kerta. Torstaina tehtiin lähdön ja yhden hypyn lisäksi siivekkeen ympäri pyöritystä. Tämä pitää opettaa toimivaksi pelkällä käskyllä. Nyt koiran kierrokset nousi liikaa mun ohjaushuitomisista.

DOT oli aksoissansa aikas menevä. Se kostautui hyppytekniikassa huonona tekniikkana. Hyppysarjana oli seitsemän hypyn perussarja. Dotilta sarja sujui toistojen myötä palkan ollessa ennen viimeistä tai toisiksi viimeistä estettä. Menevää oli myös putkiin meno. Koira meni myös A:n alla olevaan putkeen sujuvati A:n sijaan. Putkia tehtiin myös parin hypyn ja putken vauhtiympyränä sekä eteenmenona putken ja hypyn muodostamalla suoralla. Siivekkeen kierrot on vielä vaiheessa. Niihin tarvitaan vahvempi sanallinen vihje.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Sitä samaa

Torstaina jatkettiin RINNAN mielentilan treenaamista agilityssä. Se teki jälleen lähtöjä, yhtä hyppyä sekä hypyltä putkeen menoa ruokatargetin avulla. Nyt ei juurikaan tullut turhaa räksytystä eikä koira valunut lähdöissä. Targetin avulla se myös kesti mun liikkeen aiheuttamat häiriöt. Lähtötilanteissa se ei kestä vedätystä kuin kävellen. Hyvältä näyttää siis jo nyt, mutta siltikin pitkä projekti on edessä.

SARAN vuorolla tapahtui äksidentti. Sara törmäsi muuriin rinta edellä. Se joko luki rataa huonosti tai sitten ohjaus oli huonoa :p Onneksi anakin toistaiseksi näyttää siltä, että säikähdykellä selvittiin. Seurataan tilannetta.

DOTIN aksojen hyppytekniikan teemana oli häiriöt. Tehtiin perussarjaa, jossa liikuin hyppysuoran rinnalla. Hyppytekniikka näytti kestävän, mutta lähtöasento muuttui ryhdittömäksi. Siihen pitää kiinnittää huomiota. Serpentiinitreeniä jatkettiin. Tällä kertaa saatiin kaksi onnistunutta toistoa rataa, jonka jälkeen koiraa kiinnosti taas enempi vaikka ne kontaktit. Dotin kesto on vaan niin lyhyt. Putkiin lisättiin kiinnostuta tekemällä jälleen putkesta puomille menoa. Tämä oli jälleen super. Lisäksi tehtiin kahden putken ja kahden hypyn muodostamaa ympyrää, joka oli hyvä treeni Dotille. Etenkin kun Inka juoksutti sitä :p

Perjantaina treenattiin ATD:n hallilla. SARA aloitti kiertonoudolla. Laitoin hypyt ja kapulat kapeaksi kujaksi. Se oli liian vaikeaa. Sara ei päätynyt merkille vaan suuntasi hypyille. Laitoin välineet normiasetuksiin ja kun niin sujui, niin laitoin ne jälleen ahtaammin. Nyt onnistui. Lopuksi tehtiin tätä uudestaan ja se meni kerralla oikein. Edelleen tällaisia treenejä lisää, haluan koiran oikeasti erottelevan nämä. Sitten tehtiin yhden koiran paikallaanolot. Sara sai istua nelisen minuuttia, muuten tehtiin normisti. Oli ok maahanmeno ja sivulle koira tuli törmäämättä. Sara teki myös kaukoja ja jääviä. Kumpikin kaipaa vaan säännöllistä jumppaa. Tunnarissa palkkasin koiraa ensiksi vaan haistelusta ja sitten koira sai etsiä omankin. Haistelutreenejä pitäisi tehdä useammin. Seuraamista työstettiin ensin vasempaan käännöksillä ja peruutuksilla. Sitten otin keinoksi saman mitä Rinnankin kanssa on nyt käytetty. Eli pitkät, tylsät suorat. Edistämisistä tein täyskäännöksen vasemman kautta. Tätä voisi kokeilla enemmänkin.

DOT sai ensin tarjota säkäkorkuisia umpi- ja avohyppyjä. Hyvin tarjosi. Noudossa treenattiin odottamista kapulaa heittäessä. Namin kanssa penska pysyi hienosti. Ilman hetsaamista vaan nouto ei onnistunut. Koira meni kapulalle ja nosti sitä heti pudottaen. Edetään siis noudon kanssa ensin rakentamalla loppu, jotta koira tietäisi mitä tehdä. Sivulletuloja Doo teki ensin hyvällä vireellä. Sitten tuli taas ääntä mukaan, ehkä treeni oli liian pitkä? Lopetettiin, kun onnistui taas äänettä.

RINNA aloitti tunnarilla. Leikitin sitä alle ja sitten lähetin kapuloille. Ennen kapuloille pääsyä stoppasin sen ja koira sai jälleen varastaa kapuloille. Alku oli nättiä, mutta kun kapula ei heti tullut kohdalle, niin kierrokset nousi liikaa. Ei vissiin vielä lelulla leikitystä alle :p Lisäksi yritin palkkailla koiraa pelkästä haistelusta. Tätä ei olla aiemmin tehty ja selvästikään koira ei ymmärtänyt mitä piti tehdä. Toivottavasti osasin palkata oikea-aikaisesti koiran tarjotessa vauhdikkaasti vähän kaikkea... Seuraamista tehtiin edelleen tylsästi. Painamiseen puutuminen aiheutti pientä edistystämistä. Näiden suhteen on vaan nyt tasapainoteltava. Tehtiin vielä Rinnan viretreeniä agilityynkin liittyen. Tällä ketaa välistävetoja. Rakennettiin taas yhdestä esteestä aloittaen kolmen esteen suoritu. Meni kivuttomammin kuin viimeksi!

Sunnuntaina treenattiin Ojangossa Tiinan ja Tiian kanssa. SARA teki kiertonoutoa, joka onnistui nyt hyvin myös liikkuroituna. Seuraamistakin tehtiin liikkuroituna. Se oli rumaa. Seuraaminen kaipaa paljon lisää treeniä. Eteenmenoja tein loppuun muutaman. Näitä on turha tehdä ilman merkittyä ympyrää. Ilman sitä en hahmota meneekö koira tarpeeksi suoraan.

RINNA pääsi hengailemaan halliin. Siellä oli agiksat käynnissä. Ensin tehtiin seuraamista edestakaisin hallia. Alkuun oli ääntä, mutta siitä se tasottui sitten. Koira teki seuraamista ihmis- ja koiravilinässä samanlailla kuin normaalistikin. Sitten koira sai rauhottua kentän reunalle. Se ei tuottanut ongelmaa. Rinna ei ottanut yhtään kierroksia radalla menevistä koirista. Se ei nähnyt niitä sermin takaa, mutta kuuli kyllä.

DOOKIN kävi hengailemassa. Sen arkipaikkakäsky on parantunut. Se pysyi paikoillaan ohi menevistä ihmisistä ja koirista välittämättä. Pystyin juttelemaankin muiden kanssa koiran maatessa maassa. Muutenkin Doon keskittymiskyky oli hyvää. Se sai tarjoilla perusasentoja. Sen tarjotessa tätä se harvemmin ääntelee. Muuten perusasentoon tulossa ääntely on aika varmaa. Pitää nyt vahvistaa tosi paljon perusasentoa. Jostainhan se ääntely kielii. Leikittiin vielä hihnalla lopuksi ja Doo leikki hyvin.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Reenejä

Sunnuntaina tokoiltiin Päivin kanssa lähikentällä. SARA teki ensin ruutua. Ympyrään se juoksi hyvin, mutta ekalla stopilla painui maahan. Otettiin liike uusiksi ja nyt ympyrässä olo onnistui. Ruutuun koira juoksi hyvin perälle asti ja maahan se meni nopsasti. Seuraavaksi tehtiin ohjattu nouto ympyrän ja ruudun välistä. Noudettavana oli ruudun puoleinen kapula. Tämä sujui. Sitten samasta kohtaa kiertonouto (ilman hyppyjä). Tässä kuten arvasinkin, koira sekoitti liikkeen juuri tehtyyn ohjattuun noutoon. Sara meni kiertoon hyvin kapuloista välittämättä, pysäytykset (kaikki asennot) oli hyviä. Mutta noutoon lähtiessä koira lähti useasti takaviistoon. Ruutu ei edelleenkään haitannu, mutta muistikuva juuri tehdystä ohjatusta haittasi. Vaihdoin käskysanat myös ohjatussa käytettävistä käskyistä (suunta+nouda) pelkkään tuo-käskyyn ja homma lähti purkautumaan. Toisella kierroksella tehtiin lisää ruutua. Nyt edellisen kierroksen merkit ja kapulat oli ympyrän ja ruudun välissä ja Saralla oli vaikeuksia päätyä ympyrään. Sitten kun sen sai ympyrään niin se oli jo unohtanut ruudun mennen merkeille ja kapuloille. Avuilla saatiin koira ruutuun, jossa sitä odotti tunnari. Se sujui. Lopuksi työstettiin vielä eteenmenoa ja ruutuun menoa paloina.

RINNA teki ensin tunnarin liikkuroituna. Pysäytin koiran ennen kapuloita ja se sai jälleen varastaa niille. Näitä on tehty hyvällä menestyksellä, mutta nyt mukana oli ääntelyä. Kapuloilla koira käyttäytyi kuitenkin hyvin ja oikea löytyi. Sitten tehtiin seuraamista tylsästi. Muutaman sadan metrin jälkeen koira erkani sen verran jalasta ettei painanut enää. Paikka oli rinnaksi hyvä. Ideaaliin verrattuna se edistää vielä, mutta vähitellen korjataan sitäkin.

DOT teki muutaman noudon. Se menee kapulalle vauhdikkasti ja lähtee palauttamaan hyvin. Kapulasta irti se päästää vasta käskyllä. Seuraavana on ohjalmassa treenata odottaminen kapulaa heitettäessä ja noudon loppu eli luovutusasento. Jääviäkin tehtiin. Niissäkään ei ole muuta vikaa kuin, että niitä pitäisi vain treenata :p

Maanantaina jatkettiin Sirkuskentällä. SARA työsti ensin erikseen seuraamista, jääviä, kaukoja ja luoksetulon pysäytyksiä. Pysäytykset oli treenin puutteesta johtuen huonoja. Muut liikkeet oli ihan hyviä erikseen treenatessa. Sitten tehtiin zeta, kaukot ja seuraaminen koemaisesti. Zetassa ja seuraamisessa se seuraaminen oli huonoa. Koira keuli ja reagoi liikkurin käskyihin hypähtelemällä. Ääntä tuli peruutuseen lähdössä ja yhdessä paikoillaan käännöksessä. Puutun liikkuroidussa seuraamisessa todella huonosti ja epäjärjestelmällisesti koiran toimiin. Näihin nyt pitää kiinnittää huomiota. Kaukot oli tosi hyvät.

Seuraavaksi oli Sirkeä. Katsastettiin RINNAN seuruun tilanne ja on se todellakin siistiytynyt! Nyt tiiviyteen puututtiin koskemassa jalalla koiran etutassuihin seuruussa. Toimi, mutta pitää olla tarkkana, ettei tämä johda epätoivottuun edistämiseen. Jääviä tehtiin häiriökäskyin. Rinnaa ei haitannut. Lisäki maahanmenoja tehtiin hihnasta pidättäen. Tarkoitus on estää koiraa menemään maahan ja kun se oikein yrittää niin pidätettä löysennetään.

Illan paikkistreeneissä SARA teki evl:n olot kahdesti. Istumasta maahanmenot oli ok, mutta siinä koira saattaa edetä samalla. Tarkkuutta siihen. Sivulletuloja erikseen tehdessä koira ei törmännyt kertaakaan, mutta paikkisrivissä se törmäsi. Vielä treeniä siihen. RINNA teki voittajan makuun kahdesti. Kerran korjasin koiran lonkka-asentoa ja kerran huomautin haistelusta. Koiran taakse mennessä se helposti vinoutuu, joten etupalkkaa mukaan. DOT osallistui ekaa kertaa istumiseen. Se helposti liikuttelee tassujaan, siihen palkasta luopumista avuksi. Paikkamakuut tehtii kahdesti.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Mielenoikkuja

Torstain aksoissa nousi ajatuksia. RINNA oli varsin liukas saippuapala, aivan väärässä mielentilassa. Siihen ei tuntunut saavan otetta. Tuolla mielialalla ei ole järkeä jatkaa. Huonosti mennyt treeni kuitenkin nostatti motivaation aloittaa pitkä projekti koiran mielentilan muuttamiseksi. Perjantaina aloitettiin ATD:n hallilla, johon Rinnalla ei ole juurikaan aksakytköksiä. Tehtiin ensin takaakiertoja kolmella esteellä. Käytin ruokatargettia palkkaukseen ja muutenkin syöttelin koiraa paljon. Aloitettiin ensin yhdestä esteestä ja vähitellen lisättiin loput. Lisäksi tehtiin hyppysuoraa putkeen ja putkesta poispäin targetille. Näissä lisäsin käsien huidontaa mukaan :p Rinnan treenit meni toi kivasti. Se oli pääasiassa hyvässä mielentilassa, se keskittyi hyvin targettiin ja palkkaa tuli tarpeeksi usein. Jatketaan tällä. Lisäksi treenataan paljon rauhottumista Purinalla.

Jos Rinnalla on liikaa intohimoa agilityyn, niin toisin DOTIN laita. Se kyllä tykkää agiliystä, mutta se palo puuttuu. Se tykkää tarjota asioita ja sitä olenkin hyödyntänyt opetuksessa. Ruoka palkkana toimii lelua paremmin. Dot tykkää kontaktiesteistä, se tarjoaa 2on2offia joka välissä. Samoin pussi on tosi kiva Dotin mielestä. Hyppyjäkin se tykkää tarjota ja tykkää tehdä niillä pyörittelyjä. Ratatreenejä (lyhyitäkään) se ei jaksa paljoa eikä putket ole sen intohimo. Torstainakin se juoksi mieluummin kontaktille kuin meni ohjauksella putkeen :p Perjantaina tehtiin lisää hyppy- ja putkitreeniä putksita palkaten. Oli ihan ok. Parasta kuitenkin oli, kun yhdistin putken ja puomin. Doo juoksi paljon innokkaammin, kun se sai palkaksi mennä puomin! Puomilla Doo kestää hyvin nyt vedätyksen. Taaksejättäytyessäni se menee oikein 2on2offiin, mutta vauhti hidastuu. Dotille siis työstetään nyt lisää motivaatiota hyödyntäen sen lempiesteitä ja kaiken kaikkiaan paljon palkaten.

SARA oli torstain aksoissa pätevänä. Perjantaina se teki tokoa. Kiertonoudossa se edelleen herkästi jää kiinni kapuloihin. Etenkin niihin hetsaamisen jälkeen sille ei mene muut käskyt perille vaan ajatus jää kapuloihin. Lisää treeniä taas vaan. Kierron jälkeiset pysäytykset saattaa vielä olla valuvia, mutta ne on jo napakoituneet. Uuden liikkeen lisäksi treenattiin seuraamista ja jääviä. Seuraamista pitäisi siistiä ja tällä hetkellä hyväntuntuinen korjaus edistämiseen on käännökset vasempaan. Jatketaan niillä. Työstettiin myös perusasentoon tuloa siististi, eli törmäämättä. Tämä ei ole mennyt vielä perille.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Treeni poikinensa

Viime viikon maanantaina oli Sirkeä. Tehtiin tunnaria RINNAN korkeammalla vireellä. Ensiksi pysäyttelin koiraa ennen kapuloita. Koiran pysähdyttyä uusi käsky. Sitten siten, että koira sai varastaa kapuloille pysähtymisen jälkeen. Käytännössä siis odoteltiin vaan, kunnes koira omatoimisesti lähti haistelemaan kapuloita. Jälkimmäinen oli parempi, sillä silloin koira laski vireensä itse oikeammalle tasolle.

Ehdittiin treenata myös luoksetuloa, jossa koira ei aina kuuntele stoppikäskyä vaan saattaa mennä maahankin. Nyt kasvatettiin virheen mahdollisuutta Sirken käskyttäeesä koiraa maahan samalla, kun minä stoppasin. Koira alkoi kuuntelemaan. Samaa tehtiin myös muiden käskyjen kanssa. Sirken antaessa luoksetulokäskyä Rin nyki ja Sirken pysäyttäessä koiraa se pysähtyi. Näissäkin se alkoi sittemmin kuuntelemaan.

Paikkistreeneissä Rinna sai maata paikoillaan, kun käskytin muita. Istuskelin myös maassa ja palluttelin pentua <3 Rii makasi siinä mihin se oli jätettykin, mutta epäryhdikkäästi. DOT teki makuunsa kahteen kertaan. Olin välllä selin. Nyt koira alkoi ennakoimaan liikkurin käskytyksiä. SARA teki eeveeällän olot kahteen kertaan. Tällä kertaa Saraa ei enää ahdistanut. Nyt käskytin koiraa maahanmenossa ensin kurreasentoon ja siitä maahan. Työstetään maahanmeno tällä nopsaksi. Sivulletuloissa kuurina nyt muistutuskäskyä koiran tullessa lähellä. Muistutuksen kanssa se ei törmää.

Torstain aksoissa tehtiin pieniä treenejä. RINNA teki ensin vauhtiympyrää, jossa päissä oli putket ja suoralla kepit sekä hyppyjä lyhyillä väleillä. Rinna hyppäsi ilman mun liikettä hypyt hyvin, mutta mun liikeen kanssa sen hyppytekniikka ei edelleenkään kestä. Tällä kertaa tyyli kesti kuitenkin mun liikkumisen etäpalkan kanssa, joten aletaan sitä jatkossa hyödyntämään. Lisäksi työstettiin takaakiertoja ja välistävetoja rautalankamallina. SARA hömppäsi samat.

DOTIN aksoissa työstettiin jälleen serpentiiniä. Tuli tehtyä Dotille liian monta toistoa, lelu ei ollut enää niin kiinnostava ja putkeen menon sijaan kiinnosti vaikka putken päällä ollut puomi enempi. En osaa vielä arvioida penskalle sopivaa toistomäärää, mutta joka tapauksessa aika vähän se kestää. Hyppytekiikkana tehtiin sliceä. Se oli ok. Lisäksi tehtiin kiertoja siivekkeellä. Suuntia alettiin nyt nimeämään. Rengasta Doo sai myös tarjota.

Sunnuntaina satoi vettä. Anki oli kouluttamassa jälleen hakuryhmäämme, kuten viime kerrallakin. Välillä ei ole ehditty treenata, mutta ei se mitään: mitään en ollut viime kerrasta oppinut :p En purkanut RINNASTA virtoja ennen radalle menoa ja se yhdistettyä vaikeampiin olosuhteisiin takasi koiran kaahailut sinne tänne. En edes ehtinyt ajatella suoruuden kriteereitä, kun niin kieroon meni. Autoin koiraa menemällä lähemmäs lähettelemään ja kyllähän ne kaikki neljä maalimiehet näinkin löytyi, mutta oisin voinut auttaa koiraa enempi vaikka hajunhaulla. Siten olisi turhat kaahailut jääneet vähemmälle ja tekemisiin olisi tullut enempi järkeä.

Myöhemmin nähtiin Jenniä Sirkuskentällä. SARA teki uusia liikkeitä. Ensin tehtiin ruutua. Merkittömän merkin ympyrään koira osui joka kerta. Ruudussa koiran tarjoama paikka oli liian edessä. Käskyttämällä se osasi korjata oikeaan kohtaan, muttei se itse osannut suorilta sinne mennä. Kiertonoudossa koiraa häiriköitiin kapuloilla. Sen verran ne häiritsi, että epävarmuutta näkyi kiertoon menossa. Sara kuitenkin joka kerta kersi merkin eikä hairahtunut kapuloihin. Seuraaminen tehtiin liikkuroituna. Edistävää ja painavaa se oli, mutta ääni koiralta pääsi vain kerran peruutukseen lähtiessä. 

RINNA teki lähinnä kuuntelujuttuja. Sitä provosoitiin tekemään virheitä. Ensin Jenni veti koiraa hihnalla eteenpäin sen seuratessa. Hihna löystyi, kun koira jarrasi edistämisestä oikeammalle paikalle seuraamaan. Samaa tehtiin liikkeestä maahanmenossa, jossa hihnalla vedettiin koiraa taakse päin. Näin korostettiin kyynärien maahan osumisen tärkeyttä. Kuuntelua koira joutui tekemään myös luoksetulossa, jossa Jenni koitti pysäyttää koiraa. Ei se pysähtynyt, muttei se myöskään pysähtynyt mun käskyllä ennen kuin annoin vartaloavut mukaan. Lisää ajatusta näihin. Ohjattua noutoa ajatellen tehtiin kiusaa kapulolla. Rinnalta pääsi helposti ääni seuruuseen lähdössä. Tämä pitää pilkkoa pienempiin osiin, jotta saan paremmin palkattua koiraa juuri siitä oikeasta asenteesta.

DOTKIN pääsi tekemään sirkustemppuja. Sen treenit oli jälleen varsin suunnittelemattomat eikä mulla ollut selvää toimintamallia ääntelyyn. Doo teki häiriötreeninä makuuta arkikäskyllä muiden häiriköidessä. Oli suht ok. Se teki myös ensimmäisen tunnarinsa kentällä. Ekassa se nosti väärää, mutta sitten löytyi oikeakin. Toisto oli ok. Tunnaria koira on työstänyt kotona. Oikean kapulan löytäminen on Dotille koottu yrityksen ja erehdyksen kautta tarjonnalla. Nyt näköjään voidaan alkaa siirtää treenejä jo kotoa muualle.

Maanantina oli onneksi Heidi Pesosen koulutusta. Tarviin DOTIN kanssa paljon apuja ymmärtääkseni sitä :p Sen kanssa tehtiin samaa kuin viimeksikin eli keskityttiin koiran asenteeseen. Se teki sivulletuloja. Sinnepäin tullessa usein tuli myös ääni mukaan. Näissä korjaus avuilla ja uudestaan. Palkkaa vain kun koira onnistui kerralla. Saatiin näkyviin passivoitunut koira. Olin ihan jo unohtanut Dotin passivoitumisen, sillä se ei ole pitkiin aikoihin passivoitunut treenissä. Oikeaan suuntaan on siis koiraa viety! Nyt passivoitunut koira saatii taas tekeväksi aktivointitempulla eli nenäkosketuksella käteen. Näin koirasta tuli jälleen aktiivinen ja se paremmalla asenteella yritti taas perusasentoja. Lisäksi ehdittiin katsomaan kaukoja, joista tulee hyppykaukot. Nyt vielä malttia mun ohjauksiin, jotta saadaan oikeat liikeradat tutuiksi ja tehdään painonsiirtoja taakse muistuttamaan takapainoisuudesta.

Jatkot oli Purinalla. SARA teki taas uusia liikkeitä. Ruudun merkittömässä merkissä se alkoi ennakoimaan pysäytystä, joten pitää enempi palkata sitä kauemmas. Ruudussa se osasi nyt mennä suorilta oikeaan kohtaan. Kiertonoudossa hypyt ja kapulat oli jälleen vetäviä, etenkin liikkurin jäljiltä. Edelleen siis vaan treeniä. Ennen paikallaanoloja jumppasin koiralle istumasta maahanmenoja nopeksi ja sivulletuloja siisteiksi. Paikallaanolossa tein nämä ilman apuja todeten, että edelleen saa näitä tehdä. Seuraamista tehtiin lähinnä peruuttaen. Oli aika ok.

RINNA teki aksaa. Tehtiin parilla esteellä takaakiertoja ja välistävetoja. Nää vaatii paljon nyt treeniä edetäkseen.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Himona treenejä

Lauantai aloitettiin viestitreeneillä. Väli A-B oli n. 900 m ja B-C n. 200 m. RINNA ei juossut yhtään matkaa :/ Se ei vaan lähtenyt, ei edes Sätkän matkassa. Joka kerta se vaan eteni kymmenisen metriä ja pysähtyi. Lopulta takaisin päin mennessä se lähti n. 300 metrissä ääniavulla. Juoksutettiin koiria taas lopuksi meidän väliä lyhyellä matkalla. Ennen varsinaisia lähetyksiä treenasin seuraamista lelulla. Rinna keskittyi seuraamiseen hyvin. Ehkä se oli sen takia väärällä mielellä eikä tiennyt mitä treenataan? En tiedä. Joka tapauksessa, kun Rinna ei lähde niin se ei lähde. Sitä on turha yrittää lähettää uudestaan tai patistella matkaan. Syy on nyt rutiinien puutteessa (selkeiden virittelyn puute) ja motivaatossa (liika hallnta). Seuraavaksi siis kasvatetaan motivaatiota ja rakennetaan rutiineja.

Sitten oli ATD:n rallykimppa. Tehtiin mestariluokan rataa ja olin positiivisesti yllättynyt, että pystyttiin SARAN kanssa tekemään koko rata, apujen kanssa tietenkin. Puolen vaihtoja ollaan treenattu vasta vähän. Takaa koira osaa käskystä vaihtaa puolta, mutta edestä vaihtoja ei olla ennen kokeiltu. Niitä voisi ottaa ohjelmaan. Ja takaavaihdot pitää työstää varmemmiksi. Koira ei osaa näitä liikkeessä. Puolta vaihtavat täyskäännökset oli myösin nyt ekaa kertaa kokeiltaviksi. Ne onnistui treenaamattomuudesta hyvin. Käytin samaa käskyä kuin sivulla pyörähdyksessä. Koirahan aloittaa näissä liikkeen samalla lailla. Lopputulos vaan riippuu mun liikkeen suunnasta (käännynkö vai jatkanko suoraan). Oikealla puolen seuraamiseen on tehty pohjia, mutta se vaatii vielä paljon treeniä. Nyt namitin koiraa radalla. Myös oikealta sivulta eteensiirtymisissä autoin koiraa nameilla. Näitäkään ei ole tehty aiemmin. Radalla oli myös merkille lähetys. Tokokoiralle oli vaikeaa se, ettei merki ollut suoraan edessä vaan sinne piti irrota sivusuuntaan. Viime aikoina on työstetty  edestä vasemmalle sivulle siirtymistä. Sara tekee sen pylly maassa, mutta kun rallyssahan sivulle ei saa aina istua, joten siksi on työstetty siirtymistä eri tyylillä. Kiva oli nyt huomata, että koira teki nämä radalla uudella tyylillään. Käyttäytymisruutuakin tehtiin ekaa kertaa. En usko tässä tulevan suurempia ongelmia vastaan Saran kanssa. Nyt tehtiin asentona sivulla seisominen.


Loppu päivä meni Tiinan kanssa. Treenattiin tottista ja esineitä Luukissa. Haluan nostattaa nyt RINNAN treeneissäkin sille saman älyttömän vireen, mitä se esittää kokeissa. Vireen laskuun en Rinnan kanssa usko. Rinna oli ekana makuussa. Se makasi hyvin, murahti vaan oli lenkkeilevälle koiralle :p Sitten tehtiin seuraamista ja eteenmenoa. Koiralla oli kierrokset nyt kaakossa ja ääntä tuli. En väittänyt siitä ja ääntely vähenikin treenin edetessä. Tehtiin seuraamista eteenmenopalkkaa kohden. Keulimisista pyörittiin vasempaan. Hyvästä seuraamisesta koira sai joko repiä kädessä olevaa lelua tai juosta etupalkalle. A-esteellä tehtiin tuloja vinoista kulmista. Autoin käsimerkillä.

Esineruutuesineet oli mun autosta löytämiä; pieni ensiapupakkaus, lasten pallo sekä nenäliinapaketti. Yksi esineistä oli takana ja kaksi edessä, toinen kuopassa ja toinen kivellä. Ennen ruutuun lähetystä otin koiraa kuulolle ja se tekikin sitten hyvin töitä ruuussa. Kaikki löytyi hyvin. DOT teki myös elämänsä toisen esineruututreenin. Tehtiin samalla tapaa kuin viimeksikin. Heitin ruutuun lapaset ja mentiin Doon kanssa lenkkeilemään ruutuun. Dops tiesi olevansa tekemässä jotain ja reagoi hyvin löytämiinsä lapasiin :)

Sunnuntaina aamulla oltiin näytekoirakkoina uusien tokotuomarien koulutusessa Kennelliiton tiloissa Klaukkalassa. Koirat suoritti koemaisesti, lliikkeiden välillä sai kuitenkin koiraa palkata. Lisäksi saatiin treenata tilassa ennen suorituksia. Saatiin myös suulliset palautteet suorituksista. RINNA yllätti positiivisesti olemalla mukava. Paikkamakuu oli ok. Seuraamisessa se piti paikkansa ja kontaktin hyvin. Ääntelyä kutenkin esiintyi liikkeellelähdöissä. Ällässä koira jäi kiinni merkkeihin ja alun seuruussa se äänteli ja teki asennon hitaasti. Luoksetulon stoppi ei ollut niin terävä kuin voisi, mutta sehän on treenin alla. Ruutuun koira meni äänen kanssa. Ohjatussa noudossa koira jäi taas kiinni kapuloihin. Seuruu oli rumaa ja ääntä oli noudossakin. Metallihyppynoudossa taisi myös tulla ääni. Tunnarissa koira kävi kapuloita moneen kertaan läpi, mutta pystyi kuitenkin löytämään oikean. Kaukot oli edelleen ruosteessa. Virheitä siis tuli, mutta koiran mielentila oli parempi kuin aikoihin.

SARA teki uuden eeveeällän liikkeet osaamisensa mukaan. Uusia liikkeitän aloitettiin ajatuksen anssa treenaamaan vasta tällä viikolla. Paikallaanolosta Sara teki istumisen hyvin. Ekalla käskyllä maahan se meni puoliväliin ja toisella maahan asti sykerölle. Sitä ahdisti. Luoksetulon se teki kuitenkin ihan hyvin. Seuraamisessa Saraltakin pääsi jokunen ääni, mutta se ei ollut ahdistunut tai koomainen. Peruutuksen alussa koira oli vino, mutta se korjasi rintamasuuntansa sitten. Zetassa koira reagoi liikkurin käskyihin hypähtämällä. Istumisessa se jäi seisomaan, mutta muut asennot se otti kivasti hypyn kautta ja asennot oli suorat. Luoksetulo oli Saraksi hyvä. Ruudussa merkittömällä merkillä koira pysähtyi ennen ympyrää. Toisella käskyllä se meni ympyrän sisään. Merkatut ympyrät on treenaamatta. Ohjattu nouto oli ookoo. Kiertohyppynoudossa koira jäi kapuloihin kiinni. Se juoksi ensin kapulalta toiselle ennen kuin sain sen lopulta kiertoon. Se oli vähän epävarmana, muttta suoriutui kuitenkin loppuliikkeestä. Tunnarissa koira oli hätainen. Palautusvauhtina oli ravi. Kaukoissa koira tuli eteenpäin n. 5 senttiä s-i-vaihdossa. Liikkeet ei tokikaan olleet hallussa tuolla treenimäärällä, mutta oli kiva olla kehässä ahdistumattoman koiran kanssa.

Sitten siirryttiin Luukkiin tottisten ja viestin pariin Eevan ja Inkan kanssa. Tottiksessa työstettiin RINNAN seuruuta ja eteenmenoa samioin kuin edellisenä päivänä. Lisäksi koira teki makuuta, jossa se valui puolisen metriä eteenpäin... Pauketta se kuuli joka osiossa. Viestinä tehtiin lyhyttä treeniä, A-B n. 200 m ja siirtymät B-C ja C-D n. 50 m. B:ltä lähetin Rinnan takaisin A:lle heti meidän sinne saavuttua. Innostuneisuudesta huolimatta koira jäi taas n. 10 metrin päähän, jossa se siis joko seisoo tai menee maahan. Lähetin koiran uudestaan ja sama. Huomasin reitillä ihmisiä ja niiden mentyä ohi koira katosi omatoimisesti matkaan. Matkat A-C-A-D meni ongelmitta. Vikalla lähetyksellä D-A Rin ei jälleen halunnut lähteä. Siinäkin oli ehkä tuoreena muita hajuja sillä muut koirat kulki eri reittiä rataan nähden. Lähdettiin takaisin päin ja koira lähti n. 200 metristä ääniavuilla. Ajatuksia taas herätteli :p

Lopuksi vielä jatkot Inkan ja Erikan kanssa Sirkuskentällä. DOTKIN pääsi treenaamaan. Se oli oikein mukavana. Se taisteli raivoisasti lelustakin. Ääntelyä esiintyi seuraamisessa, mutta ne oli selitettävissä mun toiminnoilla. Jäävät onnistui koiran osaamistasoon nähden hyvin. Noutoon koira lähti hyvin ja tunnaria se etsi innokkaasti. Samoin merkin kierto oli innokasta. Huippu-Doo!

perjantai 30. lokakuuta 2015

Fyysistä ja henkistä

Keskiviikkona isot koirat pääsi Petran käsiteltäviksi. RINNA oli tiukkana. Se oli tukkoisempi kuin vähään aikaan. Positiivista oli, että jumit oli tasaisesti ympäri kroppaa :p SARAKIN oli jumimmassa kuin ennen, jumia oli etenkin rintarangassa. Rinna on taas pitkästä aikaa leikkinyt leikkiä nimeltä "Törmää Saraan" :(

Torstaina DOT treenasi. Aamulla oltiin Veikkolassa jollain hiekkakentällä Päivin kanssa. Doo oli huono :/ Se ei keskittynyt ja äänteli paljon. Keskittyminen parantui treenin edetessä, mutta ääntelyä esiintyi edelleen paljon. Ehkä uusi paikka aiheutti? Fiksuinta olisi varmaan ollut olla treenaamatta, mutta treenattiin silti. Loppujen lopuksi koira teki kyllä ihan hyvin, mutta mun pitäisi olla niin paljon mustavalkoisempi ääntelyn suhteen. Sekä järjestelmällisempi treenien suhteen. Edelleen Doon treenit menee ilman suunnitelmaa eikä sen osaaminen etene. Nyt tehtiin avohyppyä paluuna. Se oli ok. Avut on vaan edelleenkin sivulletulossa. Tunnaria koira sai etsiä pariin kertaan. Hyvin se etsi. Merkin kiertoon koira lähti jo ilman käskyä huomattuaan merkin sitä lähestyttäessä. Hienoa. Seuraamista tehtiin ympyrässä. Takapää oli toiminnassa. Jääviä otettiin mukaan. Nämä on edelleen ihan avuilla tehtäviä.

Illalla aksoissa aloitettiin "Dotille draivia" -projekti. Heiteltiin leluja ja koiraa pidettiin pannasta. Vetämisestä se sai mennä lelun perään. Jatketaan tätä. Draivia nähtiin jo vähän, kun tehtiin pyörittelyjä muutamalla esteellä ja putkella. Koira varastelu putkeen selän takaakin. Palkkasin. Lisäksi tehtiin hyppytekniikkana taipumista. Doo taipui ihan hyvin.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Treeniä aamuin illoin

Maanantaina tokoiltiin aamulla lähikentällä. Kaikki teki kaksi kierrosta. DOT teki molemmilla kierroksillaan samoja asioita. Aina äänistä laitoin koiran maihin ja tehtiin namista luopumiharjoite. Tuntui ainakin nyt toimivalta. Dot muisteli merkin kiertoa. Sitä saatiin ihan tosissaan muistella, sillä koira oli aikalailla unohtanut koko asian. Tehtiin myös kiertoja maalilla. Doo teki sitten seuraamisia. Se oli tosi pätevänä! Tunnaritreeniä tehtiin etsimällä hakkeen palaa muiden joukosta. Jos en huomaa Dotin hienovaraista ilmaisua, niin Doo ei suinkaan yritä selvemmin ilmaista vaan lähtee muiden hajujen perään. Sille ihan vaan hajut on hyvin palkitsevia.

SARA teki palasia uudesta ohjatusta kiertohyppynoudosta. Ensin tehtiin merkin kiertoja. Hyvin irtoo, mutta aina ekalla koira pysähtyi merkin taakse. Edelleen vaan vihjeiden sisäänajoa. Sitten heitin lelua häiriöksi ja edelleen tehtiin merkin kiertoa. Ei ongelmaa. Maalin kierroilla tehtiin pysäytyksiä. Pari istumista meni seisomiseksi, mutta pääasiassa koira erotteli käskyt hyvin. Istuutuminenhan on hidas, mutta nyt riittää kunhan istuu. Seuraamisessa keskityttiin peruuttamiseen. Suoraan sujuu hyvin, mutta käännöksissä mun pitää miettiä omaa askellusta. Koira kun istuu helposti käännöksessä. Kaukojakin kerrattiin.

RINNA teki ohjatun suuntia voittajaluokan versiona. Heitin ensin lelun noudettavaksi ja sitten tehtin seuruukaavio ja pysäytys. Se jälkeen lelulle lähetys. Onnistui hyvin. Seuraamista muuten tehtiin tylsästi useamman kerran kentän päästä toiseen. Hyvin se jaksaa. Jonkun puolen kilomtrin seuraamisen jälkeen vasta painaminen hävisi hetkellisesti. Aina uudella suoralla meinasi kontakti herpaantua, mutta muuten koira oli läsnä. Se on tällä hetkllä tärkeintä. Luoksetulon stoppia tehtiin ruokatakapalkalla. Tämä on aiemminkin todettu toimivaksi, mutta olen varmaan liian nopeasti alkanut häivyttämään palkkaa. Tällä kertaa tehdään tämä perusteellisemmin.

Illalla HAU:n tokoissa aloitettiin paikallaanloilla. SARA teki kahteen kertaan uuden EVL:n olot. Istumiset hyviä, maahanmenot oli vähän hitaita ja sivulletulossa helposti törmäsi. Rutiinin puutetta. Sitten työstettiin taas uutta ohjattua kiertohyppynoutoa. Ensin koira sai kiertää hyppyjen ja kapuloiden ollessa paikoillaan. Kapulat oli pahempi paha. Kapulat oli vielä pahempi paha liikkuroituna. Erottelutreeniä tähän. Sitten vielä liikkeen loppuosia. Uudet käsimerkit näkyy vielä hämäävän. Treenin puutetta sekin. Lopuin osa oli toimivin, hypyt löytyy. Seuraavaksi tehtiin ruutua merkittömällä merkillä. Sujui hyvin, kun ympyrää ei ollut merkattu. En osannut arvioida oliko koira oikeassa kohdassa :p Lähtee joka tapauksessa hyvin tyhjään ja siitä pysäytyksen jälkeen ruutuun. Toistojen myötä ei siltikään alkanut oikoa kohti ruutua.

RINNA teki luoksetulon stoppeja takapalalla ja seuraamista tylsästi kuten aamullakin. Ohjattua noutoa tehtiin nyt liikkuroiduilla kapuloilla ja Rinnalla keitti tämä oli. Se jäi vahvasti kiinni kapuloihin. Seuraaminen ei onnistunut äänettä, kapulalle lähtö ei onnistunut äänettä eikä edes oikean suunnan kuuntelu onnistunut. Pilkottiin siis pieniksi. Ensin lelupakkausta vain siitä, että koira kykeni ottamaan kontaktin. Sitten onnistuneesta seuruusta samaa. Sitten ruokaa maasta ennen kapuloille lähettämistä. Tämä taas aktiiviseen käyttöön. Sitten vielä suuntatreeniä erikseen. Häiriökiusana oli putki lähellä, jonne koira monesti sukelsi. Lisää kuutelutreeniä tähänkin. Ruutua otettiin paristi. Ennen lähetystä kuuntelutreeniä ja koira lähti hiljaa. Paikka ruudussa on mun makuun liian edessä. Täsmätreeniä siis siihen.

DOT teki pääasisassa aksaa. Se sai ensin tarjoilla suoria ja kääntyviä hyppyjä, sitten samaa, mutta nostin rimaa asteittan 60-senttiseksi asti. Doo tarjoili sekä riman yli että ali menoja. Palkkaa se sai kuitenkin vain ylimenoista :p Keppejä tehtiin kujana ja putkia tehtiin erikseen. Tehtiin myös takaaleikkauksia putkilla. Tokona koira teki seuraamista. Se oli taaskin hieno. Kokeilin myös juoksuseuraamista ja hyvin se siinäkin pysyi mukana.

Tiistaina aamulla tokoiltiin jälleen lähikentällä. SARA teki jälleen ohjattua kiertohyppynoutoa palasina. Tehtiin merkin kiertoa kapulat häiriönä ensin ja sitten yhdistettynä noutoon. Sara kiertää myötäpäivään ja siksi oikeanpuolimmaisen kapulan nouto oli helpompi, mutta eiköhän treenin myötä myös vasen tule paremmin tutuksi. Pysäytykset kiertoon yhdistettynä oli huonoja, hitaita. Treenin puuttta sekin. Pysäytyksiä tehtiin maalin kierroilla. Seisomiset oli vaikeita. Pari seisomista koira istui. Suurimpana ongelmana oli koiran liikkuminen palkkaustilanteissa. Paikallaan kun on pysyttävä pallon lentäessä, jos vapautusta ei ole kuulunut. Samaa ongelmaa oli jäävissä, joita tehtiin avuilla. Jäävät itsessään oli hyviä, mutta palkkausilanteissa koira vapautti itsensä ennen aikojaan. Kaukoja jumpattiin muistiin.

RINNA teki ohjattuun noutoon treeniä. Tehtiin merkillä, kapuloilla ja seuraamisella erottelua. Paria bugia lukuunottamatta onnistui hyvin, etenkin kun vaihdoin virittelysanat erilaisemmiksi kuin käskysanat. Rinna ei ymmärtänyt, ettei virittelystä saanut lähteä vielä matkaan. Se toi ristiriitoja. Seuraamisesta koira sai lelupalkkaa. Seuraamista tehtiin myös tylsästi kenttää edestakaiin. Lsäksi luoksetulon stopia tehtiin edelleen takapalkalla. Tällä kertaa namirasia oli merkn takana piilossa. Kaukoja muisteltiin. Ne on ruosteessa.

DOT teki kahden kapulan leikkiä. Tää on siitä kivaa! Merkin kiertoon otettiin nyt namirasia merkin taakse, jolloin saatiin enempi etäisyyttä mukaan. Seuraamisessa koira äänsi paristi yksittäisesti. Nissä mun toimnnassa oli vikaa.

Kaikki sai tehdä vielä kotipihatunnaria. SARA ja RINNA suoriutui hyvin. DOO teki yrityksen ja erehdyksen kautta. Tarjontana se saa tehdä tämänkin.

Illalla oltiin ATD:n hallissa. DOO teki aksaa. Tehtiin neljän esteen suoraa alkaen tai päättyen putkeen. Rimat oli 40-45 cm. Kahdesti koira pudotti 40-senttisen riman, putkeen ja etäpalkalle mennessä. Keinulla tehtiin päähän asti juoksua ja puomia tehtiin kokonaisena. Kumpikin oli ookoo.

SARA teki taas ohjattua kiertohyppynoutoa. Tehtiin osissa eri kokoonpanoina ja kokonaisena. Saralle oli vaikeaa lähteä uudestaan kiertoon, mikäli edellisenä oli tehty alle kokonainen suoritus. Näissä se lähti helposti merkin sijaan äskettäin tehdylle hypylle. Ruudussa merkitön merkki sujui hyvin, mutta ruutu oli vaikea. Se sijaitsi vaikeasti nurkassa muiden kamojen ympäröimänä. Ekalla koira päätyi ruutuun sisälle, mutta etukumaan. Sen jälkeen se osasi hakea ruudussa olleelle kosketusalustalle suoraan. Jäävät, kaukot ja tunnarit sujui. Kerran tunnarissa luovuksen sijaan otettiin seuraamista peruuttaen ja kaukoja kapula suussa. Kapula pysyi koiralla huonosti suussa seuruussa. Se valui ja tippuikin pari kertaa. Koira kyllä itse nosti kapulan aina takaisin suuhunsa.

RINNA teki jälleen luoksetuloa stopilla. Tällä kertaa laitoin takapalkan sermin taakse. Alkuun Rinna teki useamman maahanmenon seisomisen sijaan. Bugitti pahasti ja homma korjaantui vasta fyysisellä koiran korjaamisella. Ennen ruutua kuuntelutreeni toimi nyt huonosti, sillä koira ei kunnolla päässyt ruudusta irti. Tunnarikin meni huonosti. Se on sellainen "Kyllä se kotona osaa" -liike. Vire vaan oli niin väärä, ettei koiralta onnistunut kuin piilotetun kapulan etsintä. Jäävät ja kaukot sujui. Rimppa tarttis vaan meditaatiota :p