torstai 31. heinäkuuta 2014

Viestittelyjä

Yhtenä iltana viime viikolla käytiin Inkan kanssa muistuttelemassa koirien mieleen viestiä. Illasta huolimatta oli hellelukemat. Juoksutettiin koiria vuoron perään. Inkan jäädessä Sätkän kanssa A-pisteelle liikuin RINNAN kanssa 100 metrin päähän B-pisteelle, johon Sätkä sai juosta ekan juoksunsa. Siitä kävelin molempien koirien kanssa 200 metriin C:lle. Sieltä Rinna sai juosta ensin ja Sätkä sitten. Tein jälkeä D:lle 300 metriin, jonne Sätkä juoksi ensin ja Rinna sitten. Kävelin koirien kanssa vielä 50 metriä 350 metriin asti E:lle, jossa koiran sai pulahtaa veteen. Lähetin Sätkän ensin ja Rinnan sitten. Rinna lähti, mutta kääntyi pian takaisin. Ajoin sen pois ja nyt koirakin päätyi aloituspisteeseen asti. Palasin takaisin 250 metriin. Sinne Rinna juoksi ensin ja Sätkä sitten. Lähetin koirat vielä samassa järjestyksessä takaisin A:lle.

Rinnan huono lähtö E:ltä saattoi johtua matkalla olleista ihmisistä. Hyvä sää oli houkuttanut muitakin ihmisiä liikkeelle. D-pisteen lähellä oli pari ihmistä istuskelemassa kalliolla ja koiria ulkoiluttava ihminen liikkui linjan päältä pariin oteeseen.

---

Eilen oltiin Keravan Koiraharrastajien järjestämässä viesti-illassa. Alkuun oli pari tuntia teoriaa ja sitten käytäntöä metsässä. Oli hurjan hyödyllistä kuulla ja nähdä mitä viestimetsässä oikeasti tapahtuukaan :) 

Nämä oli ekat ryhmätreenit pitkään aikaan eikä ryhmässä ole treenattukaan kuin pari kertaa aiemmin. Koirakoita oli nyt kuusi ja Rinna juoksi toisiksi vikana. Rinna nosti ehken vähän kierroksia muista, mutta yllättävän hyvin se keskittyi vain omaan työhönsä. Treenissä Rinna juoksi B-A-C-A-D, A:n ja D:n väli oli 500 m. Rata meni polkua pitkin. Koira juoksi hyvin, mutta sen hallinta kummassakin päässä oli puutteellista. Siihen treeniä. Myöskin enemmän koemaisia rutiineja pitää alkaa ottamaan. 

---

Tänään kokeiltiin ykkösluokan rataa. Rinna juoksi ekana. Vein siis Rinnan B-pisteelle kilometriin ja lähetin sieltä A-pisteelle Inkalle. Hyvin se juoksi. Sen jälkeen siirryin 300 m pidemmälle C-pisteelle. Inkan lähetettyä koiran se oli kaiketi käynyt B-pisteellä ja niillä main törmännyt toisiin ulkoilijoihin. Sitten Rin oli ilmaantunut takaisin A:lle, josta Inka lähetti sen uusiksi ja minä annoin ääniapua C:ltä. Näin saatiin koira perille. Lisää treeniä vaan.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Tokoja

Lauantaina tokoiltiin Päivin kanssa lähipuistonurtseilla helteessä. Koirat vuorotteli. RINNA aloitti treenaamaan luoksetulon maahanmenoja. Rumiahan ne on. Kokeillaan nyt takapalkkaa. Se pitää vaan ajaa sisään ensin. Seisomaanpysäytykset on takapalkalla hyviä.

Seuraamisessa palattiin alkuun eli naksuteltiin liikkeellelähtöjä ja ihan lyhyitä pätkiä. Lisäksi tehtiin häiriötreeniä ja katsastettiin koiran suoruutta perusasennoissa. Osaa se, mutta helposti huijaa niissä. Kaukoihin koira oli jälleen liian häslä. Malttia näihin. Lopuksi vielä ruutua. En osaa oikea-aikaisesti hoputtaa koiraa menemään ruudussa perälle asti, joten otetaan nyt kosketusalusta taas käyttöön.

SARA teki ekana tunnaria. Tehtiin normisti kolme kertaa. Kaikissa koira toi oikean, mutta kohteli muita kapuloita rumasti. Kaukoissa Päivi teki häiriöitä koiran takana ja tämähän taas ahdisti. Koira tartti useampia käskyjä vaihdon toteuttamiseen eikä tekniikka ollut priimaa. Sara pääsee kuitenkin näistä häiriöistä aika nopsaan yli ja nytkin teki sitten paremmin. Näitä lisää. Sarppa teki myöskin seuraamista. Ääntä ei saatu koirasta nyt kuin kerran. Sain nollattua sen jälkeen koiran ja palkattua hyvästä.

Kuva: Tiia Hämäläinen
Maanantaina oli Tiltun tokoja Malminkartanon nurtsilla. Aiheena oli hyppynouto. SARALLE lähdetään työstämään vähän lisää vauhtia luovutusasentoon tuloon. Peruutan koiran alta pois ja kehun yrittämisestä, palkkaus kuitenkin vasta kun koira on saanut rintamasuuntansa käännettyä. Alkuun helpommista kulmista, sitten tiukemmista tulot. Lisäksi vauhtia tuloon minun juostessa tai kävellessä koirasta poispäin. Lopulta nämä yhdistetään. 

Ennen omaa vuoroa tehtiin ruutua pallon ollessa mulla kädessä. Sara ei osaa silloin ajatella :p Nytkin alusta oli ruudussa apuna, mutta koira sinkoili sinne tänne. Eikä se edes onnistuneen yrityksen jälkeen osannut päätyä uudestaan alustalle. Toistojen myötä alkoi sujumaan. Näitä lisää. Lopuksi tehtiin paikkamakuu. Sara teki sen pää maassa. Koira oli rentona. Pää nousi vain välipalkkausten jälkeen. Muuten oli hyvä.

RINNAN kanssa tein koemaisempaa settiä. Ekana avon kaukot, hyvä. Sitten metallinouto. Tässä nami heiton jälkeen koiran ottaessa kontaktia ennen kapulalle vapautusta. Hyvä suoritus. Liikkeestä istumisessa koira meni maahan, mutta seuraaminen oli hyvää. Luoksetulossa jättäessä maahan kyynärät helposti nousee, nytkin. Eteentulo lyhyeltä matkalta oli hyvä. Liikkeestä istuminen tehtiin uusiksi. Nyt onnistui istuminen, mutta seuraaminen oli huonompaa, tehtiin kohden ruutua. Ruutuun virittelyn jälkeen jälleen nami koiran otettua kontaktia. Ruudussa oli alusta apuna. Muuten hyvä suoritus, mutta sivulletulossa koira juoksi ohi. Se kyllä korjasi itse seuruuseen. Lopuksi vielä seuraaminen. Rin edisteli, mutta tehtiinkin paljon sitten vasempaan käännöksiä. Askeleissa ja paikoillaan käännöksissä tuli jokunen vino perusasento, lisäksi koira ei osaa peruuttaessa pitää rintamasuuntaansa. Rin oli tosi kiva! Se palkkautui sosiaalisista taputuksista. Se kanssa oli helppo tehdä. Näitä lisää. Ennen ja jälkeen loppupalkaksi koira sai etsiä maasta nameja. Otetaan tämä tavaksi

Kuva: Tiia Hämäläinen
Tiistaina kimppatokoiltiin Heurekan nurtseilla. Oli sillisalaattitreenit. SARA osallistui paikkamakuuseen tehden sen pää maassa. Kaikki meni hyvin siihes asti kunnes läheisestä kesäteatterista kuului huutoa kuorossa. Pää nousi ja onnistuin vähän sen korjauksessa paineistamaan koiraa. Tehtiin vielä pään jumppaa ja koira palautui rennoksi.

RINNA aloitti oman vuoronsa puun kierroilla tehtävillä luoksetulon pysäytyksillä pallo ollessa takapalkkana. Maahanmenot oli nyt hyviä! Samoin oli stopitkin. Tunnaria tehtiin pitkästä aikaa. Laitoin kapulat ympyrään ja oman keskelle. Koira kiersi pitkään ympyrää eikä tajunnut heti keskelläkin olevan kapulan. Hyvin koira malttoi ja kapula löytyi. Luovutuksessa kapula putosi. Juurikin tästä syystä tunnareita ei ole hirveesti tehty. Haluan opettaa koiran ottamaan kapulan kapulan kunnolla etuhammasotteella ettei kapula putoile. Kaukoissa koira oli taas liian häslä ja tehtiin vaihtoja vain läheltä.

SARA tauotti välillä. Se teki jääviä. Liikkeestä seisomiseen on opeteltu uutta tekniikkaa ja se onnistuu jo avuilla seuruussa. Jatketaan sen työstöä. Kaukot koira teki hyvin. Yritin häiritä sitä nameja heiluttamalla nenän edessä, muttei koira mennyt lankaan. Tunnarikapulalla tehtiin edellispäivän läksyjä. Pienemmän kapulan kanssa koira sai käännettyä rintamasuunnan näpsäkämmin. Tehtiin tunnarikin. Se sujui. Olin kapuloiden lähellä. Lopuksi koira sai juosta ruutuun. Paikka oli jälleen vähän hakusessa, kun mulla oli pallo kädessä. Juoksuttelin koiraa aikansa ja alkoi sujumaan.

RINNA aloitti toisen kierroksensa ruudulla. Ruudussa oli alusta. Muistinkin miksen ole alustaa käyttänyt ruudussa. Koira steppaa. Seisokäskyllä se lopetti, joten ongelma on ainakin toistaiseksi ratkottu. Oli hyviä ruutuja. Rinnakin työsti jäävien tekniikkaa. Maahanmenot hoituu hyvin pienellä käsiavulla. Seisomisissa on myöskin vielä apu. Istumiset onnistuu ilman. Seuruussa työstettiin askeleita. Tehtiin kaukot toistamiseen ja nyt koiran mielentila oli parempi. Vaihdot onnistui kympistä.

Lopuksi koira teki koemaisesti liikkeestä istumisen, avon kaukot pidemmältä matkalta, suoran luoksetulon sekä seuraamisen. Oli ok.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Hellettä

Tiistaina RINNALLA oli Irenen koulutus. Lämmintä oli, koirat kävi ennen, jälkeen ja välissäkin uimassa. Ratana oli viime viikkoisten episten rata. 



Eniten työstöä vaati kepit. Poistuin helposti linjaltani tai käänsin rintamasuuntaa liian aikaisin, näistä koira lopetti pujottelun ja kiirehti jo eteenpäin. Kun pidin linjat ja rintamasuunnat, niin sujui. Kutosestettä kokeilin ohjata molempien siivekkeitä kierrättäen. Tässäkin oli helposti myöhässä ja koiran kaarteet valui, sillä jouduin keskittymään koiran kepittelyyn. Ne kepit pitää treenata häiriökestävimmiksi.

Sitten vielä vähän tokoja. Testailin Rinnan kaukojen tilannetta. Koira osaa vaihdot jotenkuten nyt n. 10 metristä. Varmuus ei tokikaan ole vielä suurta, etenkään seisomaanlyhennyksissä. Eli lisää kotijumppaa. Lisäksi kokeilin pitkästä aikaa luoksetulon stoppeja putkesta vauhtia ottaen. Yllättävän hyvin koira muisti ja teki! Näihin tarttisi treenata täsmällisemmin.


SARA teki reippaita kaukoja, innokasta seuraamista sekä keskinkertaisia luoksetulon maahanmenoja.

Keskiviikkona kimppatokoiltiin Malminkartanon nurtseilla. Ensin tehtiin paikallaanolot. Parin miniuutin istuminen sujui SARALTA hyvin. Makuuta tehtiin pariin otteeseen. Sara teki päätä maassa. Tauko tästä on tehnyt hyvää ja koira oli rennompi. Työstöä liike silti vielä vaatii.

Omalla vuorollansa Sara teki liikkuroitua seuraamista. Saran ääntelyongelmien esiinsaanti vaatii yleensä liikkurin. Nyt Sara alkoikin ääntelemään. Jäähystä ääntely vaan lisääntyy ellei koiraa saa nollattua. Nytkin kävi näin. Onneksi nollaus onnistui ja voitiin lopettaa hiljaiseen koiraan. Malttia mulle nyt vaan tämän läpi viemiseksi. Tunnari on tosiaan rikki. Tää korostuu, kun tunnareita etsitään monta kertaa peräkkäin. Nyt parilla ekalla koira koski väärään, mutta toi oman. Sitten se toi väärän ja toistolla löysi oman. Vikalla onnistui. Työstöön tämäkin.

Koira teki myös kaukoja pienessä ylä- ja alamäessä. Hyvin näytti sujuvan. Pitää kokeilla joskus jyrkemmässäkin rinteessä ;) Lisäksi koira sai hakea ruutuun ja hyvin se hakikin vaikka mulla olikin pallo kädessä. Koitin koiraa harhauttaakin teettämällä temppuja, esim. jalkojen välissä pujottelua, ja kesken kaiken lähetin ruutuun. Ei mennyt lankaan. Tosin oltiinkin ruudun vieressä eikä muita häiriöesineitä ollut lähellä.


RINNA teki ruutuja. Kauempaa lähettäessä olin itse ruudun lähellä. Lähempää lähettäessä kiritin koiraa juoksemaan loppuun asti. Paikka ruudussa olikin nyt pääasiassa riittävän takana. Tehtiin lisäksi ruudun muitakin osia pitkästä aikaa eli maahanmenoa ruudussa ja sieltä seuraamaan tuloa. Hyvin oli koiralla nämä osat muistissa.

  
Kaukoissa koira hätäili (tai ehkä minä häitäilin :p ) eikä vaihdot pääasiassa olleet hyviä. Näihin enempi jumppaa ja toistoja. Kakskiloisella kapulallakin jumpattiin, siis niskoja tällä kertaa. Luoksetulossa harkkasin ensin eteentuloja läheltä ja sitten vähän kauempaa. Lopuksi vielä takapalkalla stopitkin. Oli ok. Loput ruokansa Rin söi imuuttamalla seuraamista. Seuraamiseen pitäisi keskittyä enempi. Nyt vähän välttelen sitä, kun en ole tyytyväinen :/ Ei se tekemättä parane. 

Kuvat: Tiia Hämäläinen

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Leirihakua

Aussieyhdistys järjesti toko- ja hakuleirin Oikarin tilalla Uuraisilla. Ilmoitin RINNAN pelkästään hakuun. Hakua koulutti Samuli Juntto. Leiri alkoi jo torstaina, mutta ehdittiin paikan päälle vasta perjantai-illasta. Leiri jatkui sunnuntaihin asti. Lauantaina tehtiin kaksi kierroksta hakuja ja sunnuntaina yksi. Lämmintä oli.

Rinnan ongelmana on ollut suoraan eteneminen pistoilla. Ongelmaksi tosin paljastuikin minä, joka vaadin koiralta aivan liian suoraa pistoa ja olin korjaamassa heti koiran poikettua siltä linjalta. Koira kun saa mennä maaston mukaan, sen ei tarvii mennä viivottimen kanssa metsässä :p Lisäksi olin liian hätäilevä. Kun korjasin omaa asennettani, rauhoitin olemukseni, niin treenikin alkoi sujumaan. Mun tulee odottaa, että koira itse suuntaa katseensa käden suuntaan ennen lähettämistä. Siten se oppii kädellä näytön mielekkyyden. Lisäksi mun pitää oppia lukemaan maastoa ja osata katsoa sopivat lähetyskohdat. Lauantain ekat ukot Rin näki menevän metsään, muuten tehtiin kaikki valmiina. Lauantain aamun treenit oli pahimmat, silloin siis esittelelin virheeni. Iltapäivän treenit meni jo paremmin ja sunnuntaina treenit meni jo älyttömän hyvin! Kaikki ukot löytyi suorilla pistoilla eikä koiraa tarvinnut yhtään korjata. Jos koiran osaaminen jatkuu näin, niin kohta voi alkaa jo opettelemaan älliä :) Mäkin ehkä vähän jo sytyin lajiin ;)

Ilmaisuja pitää alkaa työstämään enempi ja eteenpäin vievästi. Lisäksi Rinnan pitää saada viihtymään maalimiehillä pidempään. Nyt se hotkaisee ruoan ja juoksee pois. Pitää alkaa treenaamaan sitä, että koira pysyy maalimiehellä siihen asti, että tulen sen hakemaan. Koiran hallinta on ihan huomaamatta parantunut. Nyt se osa on ainakin toistaiseksi kunnossa.

Kuva: Jenni Suomalainen
SARA pääsi välillä vähän tokoilemaan. Saatiin treenettua ötökkäkoomaamista ilmassa pörräävien ötököiden ansiosta. Koiran keskittyessä ötököihin ei esimerkisi kaukot suju. Se ei kuuntele välttämättä käskyjä. Niitä saa toistaa tai koira tekee väärän asennon. Se käyttää myöskin väärää tekniikkaa, tulee eteenpäin tai tekee seisomaan nousut väärällä tekniikalla kroppa pitkänä. Samankaltaista koomaa huomasin myös koiran selän takana olevan ruokakupin aiheuttavan. Näitä siis lisää.

Tunnareita tehtiin kähmintöinä ja siten se tunnari hajoaa! Eli näitä lisää kunnes sujuu ;) Vaikeiden tunnarien jälkeen normaalit onnistui. Ruudunkin tuttu ongelma saatiin helposti esille. Koira ei vaan löydä ruutua. Ruutuunmenoreitillä oli paljon erilaista tavaraa eikä Sara löytänyt ruutua ilman apuja. Se ei myöskään keskittynyt käskyyn, jos mulla oli pallo kädessä. Silloin se vain häselsi ja tarjosi kaikkea muuta ja vahingossa ruutuun menoa. Jatketaan siis ruudun vahvistamisella.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Treenejä liukuhihnalla

Ehdittiin illan aikana käydä kolmissa treeneissä :p Ensin oli hakua jossain Petaksessa. RINNALLE otettiin neljä maalimiestä, joista kolme tehtiin hajun haulla ja vikalle koira sai mennä pelkällä lähetyksellä. Kaikki löytyi.

Seuraavaksi oli Tiltun koulutus Malminkartanon nurtsilla. Aiheena oli zeta. SARA opettelee nyt seisomisen uudella tekniikalla. Sekin saa opetella hyppäytyksen. Omalla ajalla tein hyppyä. Heitin palloa lennosta koiran yli sen hypätessä tai käskin sitä esteen toisella puolen seisomaan tai maahan. Lisäksi otin sivulletuloa hypyn kautta. Saran tehdessä niin hyviä stoppeja ja maahanmenoja hypyn jälkeen kokeilin samat RINNALLEKIN. Senkin stopit ja maahanmenot oli hyvin teräviä. Tuo maahanmeno pitää saada siirrettyä eteenmenoon.

Sitten oli Sirkeä Purinalla. Sirken koulutuksesta jäi mieleen Rinnan tämän hetken kaukojen taso. Mun pitää pitää paremmin kiinni kriteereistä ja kriteerit saa olla tiukat. Kaukoissa työstöön kunnon painonsiirrot. Katsastettiin myös luoksetulon maahanmenoa. Tätä tarttisi alkaa työstämään ajatuksella.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Jälkiä

Perjantaina lenkillä tein RINNALLE pientä jälkitreeniä. Tein niitylle lyhkäsen jäljen koiran nähden. Koira pääsi heti hommiin. Jäljellä oli kaksi nostokohtaa n. 50 metrissä. Ekassa liina pääsi yllättäen kiristymään, josta johtuen koira alkoi seilaamaan sivulle ja jouduin lähettämään uudestaan suoraan pariin kertaan. Toisessa koira alkoi aikasten jo oikomaan jäljen suuntaan, jonka takia jouduin korjaamaan suoruutta uusilla lähetyksillä. Jäljen nostokohtien jälkeen oli purkit. Toiselta koira sai jatkaa jäljestämistään. Viitisen metriä purkista oli namikasa ja siitä eteenpäin jälki jatkui muutaman kymmenen metrisen joka askeleelle namitettuna. Rin keräsi itsensä tosi hyvin namitettuihin kohtiin. Se ei kamalasti rynninyt vaan tarkisti kuta kuinkin joka askeleen. Nameja taisi jäädä jokunen syömättä, sillä heinikko oli vähän liian korkeaa

---

Launtaina aikasin aamulla mentiin Tiinan kanssa ensin Kattilajärvelle. RINNA teki taas janatreeniä. Se sai jälleen nähdä, kun jälki tehtiin. Nostokohtia oli kolme, n. 20-40 metrissä. Ekassa ja vikassa jouduin lähettelemään koiraa uusiksi, sillä se lähti vinoon, ehkä jo oikomaan jäljelle. Tarttis näissä käyttää enempi maastomuotoja tukemassa.

Sitten suunnattiin Kauklahden kentälle. Rinnalle ammuttiin kahdesti sekä makuussa että seuruussa. Ei reaktioita. Seuruuta koira teki hyvin! Sitten muistuteltiin vielä luoksetulon eteentuloa ilman törmäämistä, ensin kiertojen kautta ja sitten tulona. Näitä saa vielä muistutella.

SARA oli autossa paukkujen ajan ja se otti niistä paineita. Otin koiran lopuksi hieman tekemään. Se teki ensin luoksetulon pysäytyksiä kiertojen kautta. Oli ok. Seuraamista se teki muuten hyvin, mutta se vilkuili pysähdyksissä normaalia enempi. Loppuun vielä kaukoja. Näissä tekniikka ei pysynyt ensin kasassa, mutta sitten onnistui.

---

Sunnuntaina oli Virve Sormusen jälkikoulutus Hyvinkäällä. Oli helle. Jälkien vanhetessa tehtiin esineruutua. Olin Saran kanssa tallomassa aluetta, mutta esineet oli Virven. Ne piilotettiin. RINNA oli pätevänä! Se teki töitä ajatuksella ja löysi kaikki kolme esinettä nopsaan.

Jälki oli Virven tekemä, 900 metriä pitkä kuudella kepillä. Alun n. 50 metrisen janan koira hoiti hyvin, mutta se nosti takajäljen. Käänsin koiran ympäri ja sitten mentiin. Heti alussa oli kulma ja koira meni siitä yli. Se joutui jonkin aikaa selvittelemään jäljen kulkua. Sittemmin koira seurasi hyvin jälkeä pitkin. Se selvitti kulmat sekä terävät että tavalliset, poluille menot, sieltä poikkeamat ja ylitykset. Tyyli koiralla oli hitaampi kuin tavallisesti. Lisäksi se kulki enempi pää ylhäällä läähättäen. Varmaankin kuumuuden syytä. Lopussa koiralla oli vaikeuksia. Oliko koira vain väsynyt vai oliko joku sotkenut jälkeä. Se lähti muutamaan kertaan taaksepäin varmistelemaan ennen kuin eteni loppuun asti. Kepit löytyi yhtä lukuun ottamatta. Kolmoskeppi jäi. Siinä oli maastonmuutos. Treeniin edelleen janat, kulmat heti jäljen noston jälkeen sekä maaston muutoksissa, samoin kepit maaston muutoksissa.

SARAKIN oli mukana ja siellä oli liikaa paarmoja ym. kärpäsiä Saran mieleen. Sitä alkoi ahdistaa :/ Jäätiin koulutuksen lopuksi keräämään vähän mustikoita ja metsämansikoita ja siinä Sarakin pääsi yli jo kärpäsistä.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Möllinä

Käytiin eilen RINNAN kanssa harjoittelemassa koemaisuuksia Working Dutch Shepherds ry:n järjestämässä möllitokokokeessa Jokelassa. Rinna suoritti avointa. Ensin kehään mentiin suorittamaan paikallaanolo, sitten hyppy ja lopuksi kaikki loput liikkeet.

Paikallaan makaaminen   9
Rinna meni odotteluissa omaan maailmaansa ja tartti toisenkin käskyn alas. Se meni sen verran hitaasti alas, että otin sen uudestaan perusasentoon ja siitä uudestaan maahan. Kehuin. Hyvin makasi ja hyvä sivullenousu.

Hyppy   10
Tehtiin hyppynoutona. Koira hieman törmäsi luovutuksessa ja vinkaisi sivullemenossa.

Seuraaminen   10
Liikkeellelähdössä koira äännähti. Aivan alussa kontakti petti, mutta loput kaaviosta koira seurasi aika mallikkaasti. Kehuin.

Liikkeestä seisominen   10
Ok.

Luoksetulo   5
Otin suorana tulona. Koira törmäsi eteentulossa.

Noutaminen   10
Vähän vino loppuperusasento.

Kaukot   10
Hyvä!

Liikkeestä maahanmeno   10
Koira poikitti seuruussa ja meni hitaasti maahan.

Kokonaisvaikutus   9 ½

Tulos: 181,5/200 p. ja sijoitus 1./3.

Liikkeistä koira tuntui palkkautuvan ihan hyvin sosiaalisesti. Annoin sen vähän hyppiä. Liikkeissä itsessään koira ei ollut aivan treeniminänsä, mutta lähempänä sitä kuin koskaan ennen. Liikkeiden välillä Rin oli hyvin mukana, yhtä hyvin kuin treeneissäkin. Jatketaan treenejä :)

torstai 10. heinäkuuta 2014

Alkuviikkoa

Maanantaina HAU:n tokoissa jatkettiin SARAN seuruuprojektia, jossa periaatteena on siis äänestä jäähylle hetkeksi. Haluan viedä tämän nyt kunnolla loppuun asti. Luoksetulon stoppeja tein takapalkalla ja maahanmenoja etupalkalla. Ei ollut kovin kummosta, mutta kait palkan suuntaa pitää vielä ajaa sisään. Vauhti on takapalkalla nyt kootumpaa. Siitä ois helpompi tehdä hyvä stoppi.

RINNA teki ruutua. Olin ensin lähellä ruutua, sen oikealla puolen koiran juostessa täydeltä matkalta ruutuun. Näin blokkasin sen kaarratuksen ja koira teki tiukemman kurvin ruudussa. Väliin tehtiin pari leluruutua ja sitten ruutuun menoa minun ollessa lähetyspaikalla. Näissä käskytin koiraa menemään sen ollessa menossa ruutuun. Koira meni näin kerralla ruutuun syvemmälle.

Luoksetulon eteentuloa työstettiin myös. Paremmaksi tavaksi törmäämättömyyteen todettiin koiran käskytys maahan edessä. Tällä tavalla mun ajoituksella ei ole väliä. Lisäksi hiottiin koiran suoruutta edessä. Seuraamistakin tehtiin. Siinä keskittyminen täykkäriin vasempaan.


Tiistaina Irenen treeneissä oli ratana viikonlopun agirodun finaali. RINNA oli aito veepää. Se ei kuunnellut ohjausta, ei tullut käteen. Ekasta putkesta hypylle ohjatessa koira ei vilkaissutkaan mua, se näki vain kepit. Mua alkoi suututtaa, joka vain nosti Rinnan kierroksia. Karjuttiin siinä sitten molemmat :p Onneksi reenit alkoi kuitenkin sitten sujumaan. Hypyillä perinteinen valssaus valutti liikaa. Tiukemmat kurvit tuli, kun käänsin rintamasuuntaa enempi vastaan. Kepeille häiriökestettävyys treeniin.



Oli helle ja ennen sekä jälkeen treenien koirat pääsi uimaan. Rinna on aina tykännyt läträtä, mutta nyt se näyttää jo tykkäävän uimisestä ihan uimisen vuoksi.


Keskiviikkona tehtiin maastotreenejä Sipoonkorvessa. Ilma oli lämmin, seisova. RINNA sai tehtäväkseen ensin janatreenit. Se sai nähdä jäljen teon eikä sen jälkeen jälkeä paljoa annettu vanheta. Jäljellä oli kolme nostokohtaa, n. 10-20 metrissä. Kaksi ekaa meni ongelmitta. Kolmannella jouduin lähettämään koira uusiksi sen lähdettyä vinoon. Uusinnalla sain sen lähtemään suoraan läpi pikkupuskan.

Sitten hakua. Rinna teki neljästi hajun haulla löydöt. Ekalla se ei ehkä tiennyt mitä oli tekemässä, sillä se vain juoksenteli ympäriinsä. Loput se löysi ripeästi.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Äsämmät

Tänä vuonna tokon SM-kisat järjestettiin viikonloppuna Porissa, Porin urheilukeskuksessa. Majoittauduttiin Tiinan sekä koirien kanssa pe-su Porin keskustan hotellissa. Lauantain koe käytiin lämpöisessä säässä. Tuomareita oli viisi ja kehiä samoin. Paikallaaolokehää ennen ja jälkeen tuli odotteluaikaa, mutta yksilökehissä sai mennä suoraan kehästä toiseen, ymmärsin kuitenkin ottaa oman aikani kehien välissä.

Kehä 1 / tuom. Tiina Heino

Paikallaan istuminen   9
Etutassujen liikuttelua.

Paikallaan makaaminen   8
Koira meni hitaasti käskyllä maahan sykkyrälle vinoon.

Kehä 2 / tuom. Marja-Leena Hituri

Zeta   7
Mä mokasin. Lähdin liikkeelle jo, kun liikkuri ilmoitti liikkeen alkavan. Tästä johtuen rytmitys meni sekaisin ja asennonotot huonoja sekä huonot mukaanotot myös.

Metallihyppynouto   9 ½
Varovainen ote.

Tunnari   9
Sara meni ravilla kapuloille. Se haisteli kapuloita nätistä ja nosti oman varmasti heti sen osuessa kohdalle. Palautus oli laukalla.


Kehä 3 / tuom. Riitta Räsänen

Ruutu   8 ½
Lisää vauhtia varmaan kaivattiin.

Luoksetulo   7 ½
Näköjään puoli pistettä jo paremmin kuin yleensä aiemmin ;) 
 

Kehä 4 / tuom. Allan Aula

Kaukot   9
Sara tuli hieman eteenpäin i-m-vaihdossa. Vaikeammat vaihdot se teki hyvin.

Ohjattu noutaminen   10
Ei oikeasti ollut kympin arvoinen. Soli laiska.


Kehä 5 / tuom. Ralf Björklund

Seuraaminen   8
Jouduin antamaan yhden lisäkäskyn koira jäädessä taakse askeleissa. Lisäksi tuomari rokotti tiiviydestä. Annoin myös tietoiset avut vasempaan käännöksissä.



Tulos: EVL1, 273,5 p. ja sijoitus 40./103. Joukkueemme ATD1 pääsi sijalle 26./53.

Olen tyytyväinen Saran työskentelyyn. Se teki kuten se tällä hetkellä osaa. Ylläreitä ei tullut. Lämpöinen sää vei parhaimman vauhdin, mutta koira työskenteli täsmällisesti. Sara jää nyt pidemmälle kisatauolle. Tein sille liikekohtaisen treenipläänin:
  • Paikallaan istuminen: Tassuttelut pois.
  • Paikallaan makaaminen: Rentoutta maahanmenoon. Pää maassa makuu -projekti jatkuu. 
  • Seuraaminen: Äänet pois. Käännökset vasempaankin toimiviksi. Muut käännökset sekä askeleet toimii tällä hetkellä. Näiden ylläpitoa.
  • Zeta: Asentojen ottoon napakkuutta.
  • Luoksetulo: Pysäytykset terävämmiksi. Myös sivulle tulo törmäämättä.
  • Ruutu: Vauhtia lisää. Ruudussa suorilta maahanmeno.
  • Ohjattu nouto: Vauhtia tähänkin lisää, etenkin merkkiin.
  • Metallihyppynouto: Vauhdikkuus takaisin.
  • Tunnari: Tunnarissa vasta käytiin alamäki. Nyt varmuus takaisin. Nätti kapuloiden kohtelu. Vauhtien ylläpito mennen tullen.
  • Kaukot: Toistoja. Sara on nyt osannut kaukot parissa kokeessakin. Ne ei edelleenkään ole kympin kaukot, mutta varmuutta ensin näihin ja sitten aletaan miettiä niitä kympin kaukoja.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Viimeisimmät

Sunnuntaina oli Virve Sormusen jälkikoulutus Hyvinkäällä. Vettä sateli.

Pipsa teki RINNALLE työstettäväksi 800 metriä jälkeä. Se vanheni pari tuntia. Alussa oli kolme jäljen nostokohtaa. Ekalla lähetyksellä koira lähti vinoon. Otin sen takaisin ja lähetin uusiksi, meni suoraan. Toisella janalla koira otti takajäljen. Pyöräytin sen ympäri. Kolmas oli ok.  Jäljellä oli kaksi terävää kulmaa. Eka oli tosi tiukka. Luulin jo koiran lähteneen jälkeä takaisin päin :p Kulmassa työskentely oli pyörivää, muut meni kulmat paremmin. Keppejä oli kuusi, viides jäi metsään. Se oli vaikeasti kiven vieressä. Näitä treeniin.

Edelleen jatketaan siis janatreenejä. Janojen parantamiseksi voisi kokeilla taas näkölähtöjä. Keppi-ilmaisujen kohottamiseksi voisin kokeilla piilottaa purkkiruokaa kepin alle maan sisään.

Jälkien vanhetessa tehtiin esineruutua. Ruutu oli tallattu valmiiksi ja vieraat esineet viety enkä en tiennyt niiden sijaintia. Molemmissa reunoissa oli etuesineet ja keskellä takana. Tehtiin koemaisesti. Ekan lähetyksen tein vasemmasta reunasta ja eka esine löytyi. Toisella lähetin keskeltä ja koira risteli ympäriinsä ruudussa. Se löysi oikean reunan esineen. Tässä vaiheessa mulle kerrottiin vikan esineen sijainti. Lähetin keskeltä ja koira upposi perälle asti suoraan esineelle. Hieno! Aikaa meni alle 3 min.

SARA teki metsätunnareita. Ekaa varten laitoin kapulat valmiiksi ja päästin koiran paikalle. En viritellyt koiraa mitenkään tai antanut käskyä, vaan se sai tehdä omat ratkaisunsa. Se kuljeskeli ja haisteli hajuja lopulta päätyen kapuloille ja reagoi hajustettuun kapulaan. Tehtiin vielä pari toistoa, oli hyviä!

---

Maantaina oli piirin kouluttajille koulutusta Sirkuskentällä. Ansu ja Mari oli kouluttajina. Ansun kanssa aloitettiin katsastamaan RINNAN ohjattua noutoa. Uskomattoman hyvin koiralla on kaikki muistissa tauosta huolimatta. Haukkua Rinnalla pääsee herkäsi merkille lähdössä sekä merkiltä kapuloille mennessä. Näihin totaalikielto. Kokeiltiin häiriköintiä avuksi. Merkille koira lähti hiljaa, kun Ansu häiritsi koiraa nameilla. Namit ei auttaneet merkiltä kapuloille menoon eikä lelukaan, kun koiraa häritsi merkillä. Sen sijaan lelun kanssa häiriköinti kapulalle menoreitillä sai koiran lähtemään hiljaa. Kaiken kaikkiaan merkillä paikkaa voisi vahvistaa sekä korjaussuuntia kapuloilla. Katsastettiin vielä seuraamista. Rinna teki kivalla ilmeellä. Sen paikka on paikoin vähän edessä, varsinkin juoksussa. Siihen työstöä.

Marin kanssa aloittiin luoksetulon eteentulolla, jossa ongelmana on törmääminen sekä vino asento. Yritin ensin näytellä, että koira törmääminen olisi sattunut, mutta enhän mä osaa näytellä :p Toimivaksi todettiin huomautus koiralle, jos se tulee liialla raivolla. Huomautus paria metriä ennen eteentuloa. Liian aikaisin annetun huomautuksen koira unohtaa. Törmäämisen jälkeen torut ja toistot lyhyeltä matkalta ennen uutta yritystä kauempaa. Törmäämättömyys näyttää samalla parantavan suoruuden. Ehdittiin vielä tsekata ruutua, jossa koiran paikka on mun makuun liian edessä. Näihin korjaaminen jo, kun koira alkaa hidastaa siihen. Nyt olen korjuuttanut vasta, kun koira on jo pysähtynyt. Tiukempaa pysähtymistä ruudussa saatiin aikaan, kun jäin itse ruudun lähellä koiran tullessa kauempaa.

Omaa vuoroa odotellessa tein ruutua myöskin siten, että lähetyksen jälkeen käännyin selin. Yllätti, kun Rin osasi hakeutua ruutuun. Toki se silloinkin oli ruudussa liian edessä. Kokeilin paikan hakua, jossa heti koiran lähdettyä oikeaa paikkaa kohden heitin palloa sinne. Tämä ei Rinnan kanssa toimi, sillä se alkoi vahtaamaan mun käsiä. Lisäksi tehtiin paikallaanolot lyhyesti. Olin näkyvillä ja kehuskelin koiraa. Makuussa Rin taittoi kertaalleen tassua, korjuutin. Tehtiin myöskin kaukoja parista metristä.

Sen jälkeisissä HAU:n tokoissa koitin pelastella SARAN suorituksia. Paikallaanoloissa Sara oli hyvin. Makuussa en käskenyt päätä maahan, se ei ole vielä valmis. Seuraamisessa kokeiltiin jäähdytellä koiraa, kunnes sen olemus muuttui. Mun kääntäessä selän se hakee tukea muista, mutta lopulta sekin hämmentyi. Tähän treeniin Sara reagoi taas ääntelemällä enempi. Pitäisi selkeämmin erotella hyvät ja huonot. Lisäksi pitäisi tehdä vaihdellen vaikeaa ja helppoa. Nyt tulee helposti tehtyä liikaa vaikea, että pääsisi työstämään asioita. Tehtiinkin helpotettuna, että saatiin onnistunutta lopuksi.

Tunnaksi tehtiin ensin oman piilotus puskaan. Sitten tunnari puskassa ja lopulta tunnari esillä. Kaikki meni hyvin. Ruutuun koira sai juosta kosketusalustalle. Hetsailin ja meni kivasti. Jäävistä seisomista tehtiin takapalkkauksella. Toistoja vaan tähän. Myös muita jääviä saisi työstää. Kaukot oli hyvät. Luoksetulon stoppia tehtiin takapalkaten. Ei ollut täydellistä. Maahanmenoissa oli etupalkkausta ja nyt koira alkoi tarjoaan seisomisia :/ Saatiin se tekemään maahanmenojakin, mutta näistä pitää varmaan vielä muistuttaa. 

---

Tiistaina oli Irenen agikoulutus RINNALLA. Tehtiin radasta pätkiä, ei kaikkea. Opin uuden ohjauskuvion eli back flapin (koira menee saksalaisena, mutta ohjaaja menee takaakierrettävän siivekkeen puolelta). Radalla oli myös haasteellinen kepeille meno. Kepit oli lisäksi seinän vieressä. Kokeilin ensin valssata A:n jälkeen ja juosta vaan kepeille, mutten ehtinyt. Parempi oli viedä koiraa A:n vierellä ja ohjata se poispäinkäännöllä, jossa vielä vastakkainen käsi oli mukana ohjaamassa. Kokeilin myös leijeröintiä sen jälkeen hypyn yli. Tähän tarviittiin etupalkkaa kepeille ennen kuin onnistui.


Vuoroa odotellessa Rintin tokoili. Se teki seuraamista ja jääviä. Jäävät se teki kivalla tekniikalla. Toisteltiin myös kaukoja.

SARAKIN teki pikatokot. Ensin tehtiin kiertojen ja putkien kautta luoksetulon pysäytyksiä. Ei ollut parhaita, mutta koira teki kuitenkin edes oikeat asennot. Lisäksi otin koiraa sivulle paljoilla avuilla. Se törmääminen pitäisi saada pois. Seuruuta tehtiin ja siihen ympättynä jäävät. Jäävissä koira meinasi lähteä ohikävelyssä mukaan, mutta se tajusi itse erheensä. Kaukot tehtiin lyhyeltä matkalta paljolla palkalla.