sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Viikonlopun treenailut

La-su-yötä vietettiin Tiinan kanssa Sporttikoirahallilla. SARA teki eeveeällää kokeenomaisesti palkaten settien jälkeen. Yksilöliikkeet oli kahdessa setissä: ensimmäisessä tunnari, ruutu, luoksetulo ja zeta, toisessa ohjattu nouto, seuraaminen, hyppynouto ja kaukot. Tunnarissa Sas nytkähti liikkurin käskystä. Palautuksen se aloitti ravilla, nosti sitten laukan pariksi askeleeksi ja pudotti raviin taas, pöh. Ruudussa maassaollessaan koira äännähti ja sai siitä palautetta. Muuten oli ok sekin. Luoksetulo tehtiin ilman pysäytyksiä, ei siinä sitten mitään muuta kuin äännähdys koiraa jätettäessä. Siitäkin tuli palautetta. Zetassakin (m-s-i) koira äännähti maahanmenossa. Siitä tuli palautetta ja aloitettiin liike uusiksi. Nyt koira oli hiljaa, mutta edisti seuruussa ja seisominen oli siksi ruma. 

Ohjattu nouto oli ihan ok, merkille tosin koira olisi voinut mennä lujempaakin. Seuraamisessa oli pari pientä äännähdykstä, mutta edistämistä oli sitten sitäkin enempi. Huomautin siitäkin. Hyppynouto tehtiin puukapulalla. Siinä Sara varasti noutoon jo liikkurin käskystä, mur. Toistolla oli ok. Ennen kaukoja kuului ulkoa pamaus ja ehkäpä siitä johtuen koira jämähti maahan. Kävin sen pari kertaa nostamassa ylös ilman vaikutusta. Tehtiin maasta istumaan nousu sitten toisessa kohtaa ja koira teki sen, mutta huonolla ilmeellä vieläkin. Se sai siitä kehut ja tehtiin vielä kerran, nyt samassa kohtaa kuin alunperinkin. Nyt istumaannousu sujui hyvällä ilmeellä ja siitä koira sai palkan.

Tauollansa Sara kuunteli lisää paukkuja. Alkuun ne ahdisti, mutta sitten ne ei enää sitä häirinneet niinkään. Tehtiin uusiksi sitten tunnari, jossa palkkasin koiraa nyt siitä ettei se nykinyt liikkurin käskystä ja lopuksi palkkasin sen palautusvauhdista. Hyppynoudossa otettiin häiriökäskyjä. Ekaan Sara reagoi lähtemällä jo sillä, sen jälkeen se ei enää mennyt lankaan. Kaukoissa teetin koiralle m-i-m-i-m-i-vaihdot. Hyvin meni, palkka tuli. Korjattiin vielä seuraamisen edistämistä. Koira reagoi hyvin palautteeseen.

RINNAKIN teki kokeenomaisesti avoimen luokan liikkeet. Seuraaminen ei edelleenkään ole sellaista kuin sen haluaisin olevan, mutta eiköhän tuo kehity. Liikkeestä jäävissä oli kummassakin samaa ongelmaa eli seuraamisosiossa koira haahuili (ne merkit) ja siksi asennot ei olleet napakoita. Luoksetulo oli hyvä. Hyppy tehtiin ruutua kohden. Rinna istuutui vasta kolmannella käskyllä. Ekalla se pysähtyi, toisella meni maahan ja kolmannella istui... Kaukot oli hyvät. Noudossa Ri äännähti lähdössä, saalisti kapulaa ja toi sen vinosti eteen. Kaikkea sitä pitäisi treenata. Kokonaisuutena kuitenkin ihan kiva suoritus :)

Rinna teki erikseen vielä seuraamista ja hypyn. Ne oli nyt parempia. Vaihdettiin tottisesteisiin. Metrisestä puuttui yksi lauta eli se oli n. 90-senttinen. Ensin Rimppaa hyppyytettiin edestakaisin, sitten otettiin noutona. Hyvää oli, ei ääntä eikä saalistusta ja eteentulokin oli suora. Agility-A:lla tehtiin A-noutoa. Ensin vein kapulan ja koira teki 2on2offit mennen tullen :p Seuraavissa heitin kapulan ja näissä koira ei turhaan pysähdellyt.

SARAKIN teki esteitä. Hyppyesteen se kaatoi kumoon ja sen jälkeen vähän varoi hyppäämistä, hyppäsi kuitenkin. Ei se näyttänyt itseään satuttaneen, kunhan vain säikähti. A-noutoakin se teki. Hyvin meni.

Loppuun RIN sai kepitellä. Väännettiin sitä toiseen väliin taipumista.

---

Su oli myöksin HSKP:n vapaavuoro. SARA pääsi paikallaanoloihin. Istuminen (2 min) ja makuu (3 min) oli hyvät. Istumisessa koira oli suorassa piiloa kohden, mutta makuussa jätin sen tarkoituksella vinoon. Asento pysyi, ei mennyt lonkalleenkaan. Erikseen tehtiin sivulla maahanmenoja ja perusasentoon nousuja. Istumaannousut tehtiin käsikosketuksella. Oli hyviä.

Seuraamisessa koira ei äännellyt eikä juuri edistänytkään. Jäävissä voisin kulkea aavistuksen normaalivauhtia hitaampaa. Asennot koira tekee niin paremmin. Seisominen ja istuminen oli hyvät, maahanmenokin oli kunhan vain ensin muistutin avuilla nopsasta tavasta. Kaukoihin kokelin nyt liittää koiran takana olevan kohteen kiertämisen vaihtojen jälkeen. Vaikuttais toimivalta. Kaikki vaihdot koira teki nyt hyvin.

Toisen kierroksen Sara aloitti hyppynoudolla. Este oli koiran säkää korkeampi, muttei kuitenkaan lähelläkään metristä. Sas teki nyt hypyt hyvin, ei ollut merkkiäkään yöllisestä epäröinnistä. Tehtiin kumpaankiin suuntaan myös vinot noudot. Onnistui hyvin. Luoksetulon pysäytyksiä tehtiin tolpan kierroilla. Seisomiset oli ihan ookoot. Maahanmenot oli nyt parhaita tähän mennessä. Nämä ei kuitenkaan ihan kelpaa, haetaan vielä vaan parempia suorituksia. Merkkejä tehtiin vauhdista ja vauhdikkaita ne olikin. Ruutuun menoja tehtiin merkiltä (ruutu vasemmassa). Koira tarjosi joka kerta oikeaa paikkaa ruudussa. Lopuksi palkkailin koiraa vielä maahan ruudussa. Ei päässyt nyt ääniä.

RINNAN kaukot oli energiset. Kyynärät saattoi nousta ilmaan jo ennen käskyä ja koira pomppi ilmaan asentoa vaihtaessaan :p Tehtiin kolme settiä: ekassa oli n. 15 metrin päässä, sitten 10 metrin ja vikassa 5 metrin päässä. Sivulletuloja tehtiin tolpan kiertojen kautta. Näihin tarvitaan nyt paljon toistoja. Se törmääminen on herkässä ja törmäyksen jälkeen perusasentokin jää helposti vinoksi. Hyppyä tehtiin avona, kokonaisena ja osina. Toimi. Tässäkin koira helposti törmää sivulletullessaan, mutta törmääminen on pienempää.

Toisella kierroksella tehtiin seuraamista merkkien vieressä, niitä kohden ja niitä pujotellen. Pujottelu oli vaikeinta, siinä Rinnan kontakti tipahteli useiten. Lopuksi vielä jääviä. Rinnankin kanssa voisi olla parempi, jos kävelisin hieman normaalia hitaampaa. Seisomisiin annoin alkuun käsiavut, ilmankaan koira ei nyt pompsahtanut. Maahanmenot on edelleen nopeempia minun peruuttaessa ja koiran tullessa edessä kuin seuraamisessa. Edelleen treeniä niihinkin.

Kuljettiin hallille kävellen mennen tullen (7 + 6 km) ja kuultiin yksittäisiä paukauksia. SARA kuulosteli niitä, mutta hetikohta jatkoi puuhiaan siihen mihin jäikin. Ei mitään merkkiä ahdistuksesta. Toivottavasti vuoden vaihtuessa ei tule takapakkeja.

torstai 27. joulukuuta 2012

Hallilla

Aamulla ennen töihin menoa käytiin Purinalla.

Aluksi hyppytekniikkaa




Ensin perussarjaa, sitten kasvavaa sarjaa ja lopuksi kaikkea sekaisin. SARPPAA jänskätti alkuun niin monet esteet, jotka oli vielä erilaisia ja -värisiä. Toistoilla se sai itseluottamusta lisää. Sara hyppäsi kiltisti joka välin, perussarja oli ihan siistiä, kasvavassa näytti siltä, että koira sai juuri ja juuri hypättyä vikat esteet yhdellä hypyllä.

RINNALLA oli taaskin liian hauskaa ja vauhdikasta menoa. Rin niputti kertaalleen kolme hyppyä yhteen loikkaan... Lisäksi se hyppeli kasvavaa sarjaa vääräänkin suuntaan... Putkista tuli melkein liikaa vauhtia, koiralla oli selvästi vaikeuksia niiden jälkeen vauhdin kanssa sarjoilla, mutta se vaan hallitsee kroppansa aivan uskomattoman hyvin. Vain kerran rima kolahti.

Kepeillä SARAN kanssa keskityttiin minun aiheuttamiin häiriöihin. Saraa haittaa ne selvästi. Kepit on mielestäni sellainen este, joka koiran pitää pujotella loppuun asti tapahtui mitä vaan, loppuun mennään kun on aloitettukin. Tiukat takaaleikkaukset ja leijeröinnit sujui, mutta minun liikkeen pysähtyessä oli vaikeaa. Lähetin koiraa kepeille avo- ja umpikulmista. Avokulmat kaipaa edelleen lisää treeniä.

RINNA ottaa vähemmän häiriöitä minusta kepeillä. Koira saattaa häiriöstä vilkaista, mutta jatkaa sitten pujottelua. Lelun lentäminen keppien eteen koiran pujotellessa sai koiran oikomaan kerran, mutta sen jälkeen se pujotteli loppuun asti vaikka tiukkaa se näytti tekevänkin :p Avo- ja umpikulmat sujuu jopa paremmin kuin Saralta. Vaikeinta Rinnalla on avokulmat, ei se ekaan väliin löytäminen vaan toiseen väliin taipuminen. Saatiin nämäkin sujumaan, kunhan suhisin koiralle jarrujen merkiksi. Edelleen näitäkin saa treenata.

Tokon puolella SARA teki merkkiä putken kanssa. Tehtiin putkesta merkille menoa sekä niin että koira tuli putkesta merkin takaa. Hyvin sujui. Seuraamiseenkin liitettiin putki. Seuraamisessa koira tuntui taas hieman edistävän. Jäävien kanssa keskityttiin teräviin asentoihin. Nämä vaatii vielä treeniä. Luoksetuloon mietin suullisia sekä käsimerkkejä. Tarvii miettiä vielä lisää. Maasta perusasentoon nousuihin käytin käsikosketusta. Toiminee, mutta toiminee paremminkin vielä kun toistoja saadaan lisää.

RINNAKIN hyödynsi putkea tokossa. Se sai vauhtia putkesta, kun otin sen perusasentoon. Oli vähän rumaa törmäämistä :p Luoksetulon stoppiakin tehtiin koiran tullessa putkesta. Lisäsin stoppiin vielä koiran ympäri kävelyn. Olipa vaikeaa koiran seistä paikoillaan näissä! Noutoihin kokeilin ensin kapulan jättämistä putken jälkeen, muttei Rin huomannut kapulaa putkesta tullessaan. Tehtiin sitten niin päin, että jätin koiran kapula suussaan ja kutsuin luokse. Luovutuksen jälkeen se sai juosta minun jalkojen välistä putkeen. Kaukoissa putki oli koiran selän takana ja se sai juosta putkeen vauhtojen jälkeen. Seuraamista tehtiin erinäisiä pätkiä. Näissäkin putket oli mukana. Seuruutin koiraa niitä päin eikä kontakti tippunut, vaikka putkia oli alla aika paljon.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Vuosikatsaus

Tänä vuonna SARA kisasi tokossa 8 kertaa. Kokeet oli aikas valikoidusti, oli lähinnä karsintakokeita ja arvokisoja. Alkuvuodesta osallistuttiin kolmeen karsintakokeeseen: Lempäälässä (EVL2, 247,5 p.), Hausjärvellä (EVL2, 235,5 p.) ja Kirkkonummella (EVL1, 283 p.). Seuraavaksi kisattiin kesällä SM-kisoissa Kuopiossa (EVL2, 224,5 p.). Syksyllä oli vuorossa aussieiden rotumestaruus Porvoossa (EVL3, 216 p.) sekä KV-kokeet Tallinnassa (EVL3, 193,5 p.) ja Helsingissä (HYL), joista jälkimmäisessa kisattiin piirinmestaruudesta. Vuoden viimeinen koe oli ihan tavallinen koe Ulvilassa (EVL1, 286 p.). Tulosten valossa vuosi ei ollut hyvä, mutta olen kuitenkin tyytyväinen. Opeteltiin asioita uusiksi, paremmiksi. Viilattiin sitä pilkkua <3 Viimeisin koe käytiin kokeeksi nähdäkseni koiran äänekkyyden tasoa kokeessa. Äänettömyys on hyvällä mallilla, mutta työ edelleen jatkuu. Lisäksi erinäisiä projekteja otetaan liikkeiden ja liikkeiden osien parantamiseksi. Ensi vuoden aikana ainakin luoksetulo ja kaukot saisivat parantua. Ensi vuonna voitaisiin käydä kokeissa enempi, säännöllisemmin. Karsintakokeet on jo suunnitelmissa. Lisäksi toki kalenteriin laitetaan SM-kisat sekä rotu- ja piirinmestaruudet. Virossakin pitäisi käydä uudestaan. Toko jatkuu siis edelleen Saran päälajina.

Agilityssä Sara nousi vuoden ensimmäisissä kisoissa toisessa startissaan maaliskuussa kolmosluokkaan. Eli tavoitteet täyttyi. Kolmosissa kisattiin yhteensä 6 starttia. Kuudesta startista neljä johti hylättyyn, kahdesta tuli tulos. Kummassakin kerättiin kepeiltä virheitä ja myöskin yliaikaa. Eli kepit lisätreeniin. Aika laimeasti siis kisailtiin tänä vuonna, ensi vuoteen saisi mahtua enemmänkin kisoja. Agilityssä kisaaminen on nykyään kivempaa, kun jännitän vähempi. Varsinaisia tavoitteita ei lajin suhteen enää ole. Toiveissa on nollia, edes se yksi oisi mukava :p

Pk-puolella Sara teki jälkeä, esineruutua ja tottista. Kaikissa riittää vielä työtä. Eniten työtä on paukkutreeneissä. Jos paukut saadaan kuntoon, niin koira ilmoitetaan kisoihin! Tulostavoitteita en osaa laittaa, sillä multa puuttuu koekokemus pk-puolelta.

Näyttelyissä Sara ei kuluvana vuonna käynyt. Ensi vuonnakaan ei ole pakko käydä. Joskus vielä tahdon viedä Saran tuomarille, jolta saa kattavan kuvauksen koiran rakenteesta ja liikkeistä. Mainetta ei ole luvassa eikä tuloksellakaan ole väliä, se hoo kun on jo, mutta rehellinen kuvaus koirasta oisi mukava.

RINNAN tälle vuodelle asetetut tavoitteet ei täyttyneet. Vuoden aikana koira kuitenkin kasvoi henkisesti aikuisemmaksi. Sen kanssa tehdään nykyään enempi yhteistyötä, etenkin agilityssä sen huomaa - koira ei mene enää vain sinne minne nenä näyttää vaan yhä useammiin sinne minne minä ohjaan.

Tokossa tavoitteena oli saada avoimesta luokasta ykköstulos. Ei saatu. Koira osallistui kahteen kokeeseen syksyllä saaden kakkos- ja kolmostulokset. Huomasin tarvitsevani lisää koetreeniä Rinnan kanssa, joten seuraavaksi kerätään koulari avoimesta luokasta. Ensi vuoden tavoitteena on sen lisäksi ykköstulos voittajasta. Tokossa koen epäonnistuneeni tänäkin vuonna treenien suunnitelmallisuudessa ja johdonmukaisessa treenaamisessa. Vuosi meni sen suhteen kuitenkin paremmin kuin edellinen :p Rinna valittiin Nuorten koirien rinkiin vuodeksi ja sen myötä on sitä suunnitelmallisuutta tullut lisää. Eli ennen kaikkea seuraavana vuonna tavoitellaan suunnitelmallista, johdonmukaista treenaamista ja sen näkymistä kokeissa.

Agilityssä tavoitteena oli yhteistyön löytäminen koiran kanssa. Sitä löydettiinkin. Nykyään Rin seuraa minun ohjausta ja virheet on pääosin minusta lähtöihin. Loogisempaa niin. Tulevana vuonna tähdätään kisoihin näyttämään yhteistyötämme eikä sen puutetta :p

BH-koetta ei suoritettu erinomaisin arvosanoin, mutta läpi se meni. Työtä on vielä tottiksessa, esineruudussa kuin varsinaisissa lajeissakin, mutta ensi vuonna on tarkoitus avata koiran varsinainen koeura jäljellä. Sitä ennen treeniä kaivataan etenkin keppi-ilmaisuissa. Viestin treenaaminen aloitettiin vasta syksyllä, joten sen suhteen on tarkoitus vain treenata lisää. Ensi vuoden treeneissä pyritään juoksumatkoissa koemittoihin. Ensi vuonna Rinnan kanssa on tarkoitus panostaa pk-puolelle, se saa olla Rinnan päätyö sulan kauden aikana.

Näyttelyissä Rinna kävi kerran ja sai arvosanakseen "Hyvän", juuri sen mitä haviteltiinkin. Seuraavan kerran Rinna menee näyttelyihin sitten, kun on sen ikäinen että se on ilmaista :p

Lisäksi Rinna kävi MH-kuvauksessa ja käyttäytyi siellä rinnamaisesti. Viimeisimpänä, muttei tokikaan vähäisimpänä, mainittavana on luustokuvat, joissa koira sai terveen paperit. Eli terveyttä oli, toivottavasti on ensi vuonnakin.

Ah ja lisätään vielä, se auto helpottaisi kovasti!

torstai 20. joulukuuta 2012

Fyssarilla

Koirat kävi Aistissa Petra Snellman-Niemenpalon käsiteltävinä. SARAN vasen puoli oli ok eikä oikeallakaan ollut muuta kuin vähän jähmeyttä pitkissä selkälihaksissa. RINNAN jumit oli rinnamaiset eli vähän tukkoisuutta lihaksissa, ranka oli liikkuva.

Puntarilla takki päällä SARA painoi 15,4 kg ja RINNA 15,5 kg.

Koirat sai Aistista pehmolelut joululahjana :D Rinna aloitti oman hajoittamisen jo paikan päällä :p

tiistai 18. joulukuuta 2012

Jessicalla

Käytiin Jessica Svanljungin opissa Sipoossa. Tilattiin kisanomainen treeni, josta saatiin palautteet kirjallisena. Tehtiin yksilöliikkeet kahdessa osassa: normijärkkä ruudusta poikki. SARA pääsi kehään melkeinpä heti, kun tultiin paikalle. Normaalistihan koira ei joudu aivan heti kehään vaan se saa olla paikalla hengeilemassa jo aiemmin.

Seuraaminen
"Hyvä paikka. Hyvä kontakti. Ehkä vähän tiivis välillä. Hyvät perusasennot, paitsi yksi täyskäännös ja pysähdys. Tasainen, harmooninen."



Zeta
"Hyvä seuraaminen. Dyykkas eteen maahanmenossa. Istu hieno. Muutama askel seisomisessa. Mukaanotot hyvät."



Luoksetulo
"Hyvä vauhti kaikissa osissa. Seis venyi. Maahan venyi. Hyvin sivulle."



Ruutu
"Hyvin merkille. Hyvin ruutuun --> takajalat ulkona, mutta maahanmenossa tuli eteen --> sisällä. Hyvin pois, hyvä loppu."



Ohjattu nouto
"Voisi mennä voimakkaammin merkille. Hyvä nouto! Irrotti hyvin."



Metallihyppynouto
"Tosi nätti!"



Tunnari
"Hyvä vauhti sinne + takaisin. Oli tarkka, koski yhtä, mutta ei nostanut."



Kaukot
"Nopeat, puhtaat vaihdot. Tuli reippaasti eteenpäin s-i + s-m."



Saran suoritus oli mun mielestä vähän laimea. Ehkä se vieroksui pohjaa? Lopuksi Sarppa saikin juosta kentällä pallon perässä. Tehtiin siinä ohessa vauhtiluoksetuloja ja vauhtimerkkejä sekä nopeita liikkeestä maahanmenoja. Sarppa teki nyt hyvin.

Luoksetulon pysäytysten valuminen ja kaukojen eteneminen on tuttuakin tutumpia ongelmia. Kumpaakin työstetään, hitaasti, mutta varmasti. Edelleenkään se työ ei vaan näy kokeenomaisesti liikkeitä tehdessä. Enempi siis vaan treeniä! 

Ääntelyn suhteen koira ei ollut ihan niin äänetön kuin on viime aikoina ollut. Seuraamisessa se sai palautetta äännähdyksistään. Muissa liikkeissä se ei äännellyt, mutta liikkeiden välissä kylläkin. Siitäkin koira sai palautetta. Voisin kuitenkin miettiä myös omaa käytöstäni liikkeiden väleissä. Ehkä voisin omaa käytöstä muuttamalla saada koiran hiljaisemmaksi?

---

Koirat pääsi tänään kolmatta kertaa vetopuuhiin. Vedätin koiria kolmeen otteeseen, yhteensä vetomatkaa tuli puolisentoista kilometriä. Ensin mentiin muutama sata metrinen, kunnes puhelimen pirinä keskeytti menon :p Sitten jatkettiin puolisen kilometriä. Ennen kolmatta osiota käveltiin välillä ja vika osuus oli muutaman sata metriä. Toki tehtiin myös lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Mun tasapaino on kehittynyt, en enää kaadu niin usein. Nyt mentiin jo tuo puolikilometrinen kaatumatta. Sara osaa entuudestaan ohjauskäskyt oikealle, vasempaan ja eteen. Lisäksi se osaa hiljentää vauhtia käskystä ja toki pysähtyäkin. Rinnan käskyvalikoima ei ole vielä niin laaja :p Jarruttaa en osaa muuten kuin pyllähtämällä. Tätä käytetään pakon uhatessa. Muuten käsken koirien pysähtyä ja annan vauhdin vaan hiljetä.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Harrasteita

Tänään oli ensin RINNAN SAGIn alueellisen valmennuksen kerta Vuokkosilla. 

 

Rinnan kanssa tehtiin vain osa radasta osissa: 1.-6.,  6.-10. ja 16.-18. Ekassa osassa käytettiin eniten aikaa koiran saamiseen kutosputken oikeaan päähän. Päällejuoksun jälkeen tartti saada koira haltuun ja sitä kautta koirakin päätyi oikeaan päähän. Päällejuoksujakin voisi treenata lisää.

Toisessa osassa jatkettiin 6. putkelta 10. esteelle. Tässä koira heti haltuun seiskalla ja sitten tiukasti se kasille, valssaten ysille ja toisella valssilla vieden kympille. Toinen valssi alkoi jo tyrkkäsystä ysille ja se suuntausui ysin siivekettä kohti, pois koiran tieltä. Valssauksien oikea ajoittaminen oli tässä haastavaa. Kotiläksyksi sekin.

Kolmannessa hypyllä tehtiin pakkovalssi ja jaakottamalla koira käännettiin tiukasti A:lle. Tiukasti kääntäminen oli vaikeaa. Koira saattoi hypätä ylimääräisen hypyn A:lle mennessään. Tätäkin voisi treenata.

Rimoja tuli alas taaskin. Pohjassa on syytä, mutta syytä on myös muuallakin. Rinna kävi liian kovilla kierroksilla ja silloin sille rimat on ihan sama. Nyt se sai palautetta niistä ja jatkossakin tulee saamaan. Olen kuitenkin tyytyväinen treeniin. Ennen kaikkea olen tyytyväinen itseeni. Sain pidettyä itseni sisäisesti rauhallisena ja kuulemma se rauhallisuus näkyi myöskin rauhallisena ohjaamisenakin. Hyvä, tätä fiilistä lisää!

---

Sitten jatkettiin ADT:n hallille HSPK:n vapaavuorolle. Ensin paikallaanolot. Otin SARAN valmistelematta riviin, en edes vihjaissut sille tulevasta. Se kostautui ja koira vinkaisi jätettäessä. Torut tuli ja otin jätön uusiksi. Makuu oli muuten hyvä, mutta piilosta poistultaessa Sara meni lonkalleen. Se korjasi asentonsa käskystä ja sai palkan. Istuminen tehtiin väliin. Laitoin koiran vinosti piiloa kohden. Oli ok. Tämän jälkeen tein lisää paikkamakuun jättöjä. Nämä sujui äänettä. Nopeampiin maasta sivulle nousuihin kokeilin käsikosketusta. Tää taitais toimia.

Seuraamista tehtiin paljon. Keskityin lähinnä edistämättömyyteen ja vasempaan käännöksiin. Sara reagoi hyvin palautteeseen ja paikka korjaantui. Vasempaan käännökset oli sujuvia, ne vaan vaatii muistutteluja välillä. Tehtiin myös pitkä kaavio seuraamista liikkurilla. Kerran koira äänsi (ja sai toki siitä palautetta), muuten se oli ihan hiljaa. Jääviä tehtiin sekaisin, sekä seuruussa että ilman. Muut oli hyviä, mutta seisomiset oli parempia. Selvästi treeni tuottaa tulosta ja asentoon koira jää terävämmin. Edelleen lisää treeniä näihin. Ruutu oli merkiltä vasempaan. Ekalla koira meni ruudussa huonoon paikkaan, käskyllä se korjasi. Seuraavilla kerroilla se meni suorilla oikeaan kohtaan. Treeni on tähänkin auttanut, mutta edelleen lisää treeniä tähänkin. Kaukot oli ok. S-i-vaihto toimi kivemmin, kun käsimerkki oli työntävämpi.

RINNA teki seuraamista. Koira oli turhan innokkaana ja ääntä meinasi päästä. Pidin treenin mahdollisimman yksinkertaisena minimoidakseni ääntelyn. Jääviä tehtiin sekaan. Istumiset sujui. Seisomisiin annoin käsiavut, että päästäisiin siitä pompsahduksesta eroon. Maahanmenotkin oli nopsia, kun näytin vähän lelua koiralle. Noudossa Rin ei ääntänyt lähdössä eikä se saalistanut kapulaakaan! Keskityttiin kuitenkin lähinnä paluuvauhtiin. Jätin koiraa kapulan kanssa kauemmas ja kutsuin siitä luokse. Näitä pelkkiä paluita pitäisi treenata enempikin, tekisi hyvää. Kaukoja tehtiin toisen koirakon rinnalla. Tehtiin monta settiä, pelkkiä avon vaihtoja. Ekalla Rin ei noussut istumaan. Kävin nostamassa koiran ja sen jälkeen se teki kaikki vaihdot kaikissa sarjoissa. Ehkä sitä pitää vaan vaatia?

---

Kiitos Sariannen innostuksen meilläkin on nyt myös uusi talviurheilulaji :D Minisukset jalkaan, koirat vetämään ja eikun menoksi! Aika pelleilyähän tämä on (vielä), pyllähdän tasaisesti parin sadan metrin välein tasapainon mentyä, mutta hauskaa on :D

torstai 13. joulukuuta 2012

Saran aksat

Oli minun treenisuunnitteluvuoro. Valitsin treeniin Rinnan SAGIn treenien viime kertaisen radan. Jäi jotain hampaan koloon siitä :p

Alkuun ei saanut koiraa jätettyä tilan ahtauden takia hyvään kohtaan ja minun kutsuessa koiraa mukaan putken toisesta päästä se ohitti ykköshypyn. Tätä treenattiin helpottamalla minun sijaintia muuttamlla. Kauko-ohjaus ehdottomasti treeniin!

Muuten meno oli sujuvaa, Sara paikkaa hyvin mun virheet. Välillä vaan murina käy, kun se kommentoi liian myöhässä olevaa ohjaamista :D

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Purinalla

Ensin hyppytekniikkaa. Aloitukset joko ekan esteen takana istuen tai takaakierroilla. Lämmittelynä kuuden esteen perussarjaa (välit 5 ft), rimat siksakkina. SARA ensin. Sekin sujuvasti niputti vikoja hyppyjä yhteen. 

Kokeuden arviointi tehtiin leveällä okserilla (2 ft) sarjassa hyppy-hyppy-hyppy-okseri-hyppy (välit 5-5-8-10 ft). Okserin korkeus vaihteli 40/45-50/55-60/65-40/45 cm. Saralle jokaista korkeutta kaksi kertaa. Ensimmäinen oli aina huonompi kuin toisto. Ekalla kierroksella koira jopa kolautti takarimaa. Toisessa korkeudessa koira otti yhden väliaskeleen ennen okseria, kolmannessa kaksi. Hyppykaaret oli kuitenkin kohdillaan.

Etäisyyden arviointiin laitoin renkaan, sarjassa oli hyppy-hyppy-hyppy-rengas. Saran aloittaessa hypyn ja renkaan väli oli 10 askelta. Jo 12 askeleella mukaan tuli väliaskel. Kasvatin matkaa vielä 14 askeleeseen ja sitten pudotin takaisin 10 askeleeseen.

RINNALLE samaa. Sekin niputti perussarjan hyppyjä :p Korkeuden arvioinnissa se sai tehdä joka korkeuden vain kerran. Oli mallikasta :) Etäisyyden arviointi aloitettiin 14 askeleesta. 16 askeleella tuli väliaskel ja siitä laskettiin suorilta 10 askeleeseen. Näitä tehtiinkin useampi, sillä kun aloituksen teki takaakierrolla, niin Rin tuli alkuun rengaskehikon välistä. Kurvaus vei vaan liikaa sivuun :D

Sitten vähän tokoa. SARALLE seuraamista. Oli hyvää, ei äännellyt eikä edistänyt. Seuraavaksi jääviä. Istumiset oli hyviä, samoin maahanmenot. Maahanmenoihin annoin kuitenkin muistutuksena ensin apua. Seisomisiin kokeilin käsiapua kosketuksella ja ilman sekä vartaloapua. Ei ollut silmiä selässä, joten en tiedä mikä oli parasta :p Vikana vielä kaukoja. Ihan ookoosti sujui. Hiottavaa kuitenkin on vielä. S-i-vaihtoon voisin ottaa työntävämmän käsimerkin.

RINNA teki tokossakin samoja. Seuraamista tehtiin paljon. Hyvin meni, mutta tiiviyttä haluaisin enempi. Tiedän miten sitä saa, lelulla. Mutta toistaiseksi palkkaan lähinnä karkeilla koiraa. Haluan ensin vahvistaa koiran äänettömyyttä ennen kuin nostetaan kierroksia. Jääviä tehtiin lähinnä minun peruuttaessa. Avon kaukot sujui hyvin. M-i-vaihtoon voisin pitää käsimerkkiä hieman pidempään voimassa.

---

Iltalenkillä kuultiin pauketta (jossain ilotulitus?). RINNA nosti häntää ensin, mutta sitten jätti noteeraamatta äänet. SARAN häntä laski, korvat meni luimuun ja koira tuli minun lähelle kävelemään. Koira palautui kuitenkin tapahtuneesta hyvin.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Sara numeroina

Olin vähän nörtti :p ja päivitin SARAN EVL-tilastot. Niiden avulla on helpompi suunnitella eteenpäin vieviä treenejä. Saralla on yhteensä 17 EVL-suoritusta. Viime vuonna käytiin yhdeksässä kokeessa ja tälle vuotta kertyi seitsemän koekäyntiä. Saralla on seitsemän EVL1-, viisi EVL2- ja neljä EVL3-tulosta. Yksi koe päättyi punaiseen korttiin koiran poistuttua vahingossa kehästä tunnarin, seuraamisen ja luoksetulon jälkeen. 

Tuomareita on kokeissa ollut yhteensä 19 kappaletta. Kokeisiin en ole koiraa ilmoittanut tuomarien mukaan, vaan ihan sen mukaan minne on päästy. Tavoitteena on kuitenkin kerätä näkökulmaa mahdollisimman monelta eri tuomarilta.

Tilastojen valossa heikoimmat liikkeet on kaukot ja luoksetulo. Sen tiesinkin jo :p Kaukoissa nollaantumisprosentti on suurin, neljännennessä kokeista on nollattu kaukot. Asentojen vaihtotekniikka ei ole kunnossa ja koira tulee vaihdoissa eteenpäin. Luoksetulossa nollaantuminen ei ole syynä, vaan yksinkertaisesti syynä on koiran huono osaaminen. Sara on saanut tasaisen huonoa numeroa luoksetulossa. Vauhtia on liikaa ja pysäytykset venyy.

Ruutu ja ohjattu on helppoja liikkeitä nollata. Samoin tunnari, jossa virettä on välillä liikaa ja vääriä nousee. Toistaalta, näiden liikkeiden onnistuessa niistä on kuitenkin helppo saada pisteitä. Ruutu on näistä liikkeistä se, jossa on jollain lailla eri tilanteissa saatu pelastettua muutamia pisteitä. Varmuutta tarvitaan lisää.

Tällä hetkellä turvallisimmalta liikkeeltä tuntuu hyppynouto, josta on saatu eniten kymppejä. Myöskin seuraaminen on nyt hyvällä mallilla, kun ääntelyongelmaa on saatu vietyä eteenpäin. Suurin osa seuraamisen pistemenetyksistä on tullut juurikin ääntelyn takia.

Yllätykseksi itselleni tuli paikallaanolot ja zeta. Sarahan osaakin ne! Treenattavien listalla pyörii edellämainittujen heikoimpien liikkeiden lisäksi kuitenkin nämä. Niissä on vaan sellaisia piirteitä, joista en syystä tai toisesta tykkää.. Pakkomielteensä kullakin :p



Palauttelut

SARA teki palauttelevat piirin vapaavuorolla:
  • Ensin tehtiin paikallaanolot. Muutaman minuutin makuun ajan olin piilossa suoraan koirasta katsottuna. Parin minuutin istumisessa jätin koiran vinoon olemaan piiloon nähden. Kumpikin olo oli hyvä. Sivulta maahan ja maasta istumiset haluaisin tapahtuvan kertaliikkeenä. Näihin pitää keksiä jotain.
  • Seuruussa keskityttiin käännöksiin. Etenkin vasemmalle käännös kaipaa jatkuvaa ylläpitotreeniä.
  • Jääviin saisi tulla lisää terävyyttä. Istuminen on jo niin nopea, paras mihin Sarppa pystyy. Maahanmeno saatiin nopeaksi uudella tyylillä tehtynä. Tyyliä vaan pitää ylläpitää. Seisomisia pitää ehdottomasti treenata lisää. Niihin toimii käsiavut. Lisäksi mietin hyödyntäväni peruuttamista tässä.
  • Hyppynouto tehtiin pariin kertaan säkäkorkeutta korkeammalla hypyllä. Nyt koira ei kolauttanut esteeseen, mutta turhan kaukaahan se hyppää. Tarttis tehdä enempi hyppytekniikkaa.
  • Merkkiä tehtiin vauhdilla. Ensin lelu oli merkillä, sitten lelu lensi koiran yli sen mennessä merkille ja lopuksi pallo lensi vasta kun koira oli merkillä. Vauhtia oli, mutta tarkkuus kärsi. Ei sen annettu nyt häiritä.
  • Luoksetuloa tehtiin ilman pysäytyksiä. Paristi vapautin vauhdista ja vika otettiin perusasentoon. Vauhtia oli.

torstai 6. joulukuuta 2012

Itsepäivyys kannattaa

Aamulla klo 5 lähdettiin kolmen tunnin ajomatkalle kohti Ulvilaa, jossa Satakunnan Kanakoirayhdistys ry järjesti tokokokeen. Kyllä kannatti! Kokeen tuomaroi Tiina Heino. Ensin oli paikallaanolot, sitten loput liikkeet kahdessa erässä. Koe oli kumimattopohjaisessa lämpöasteissa plussan puolella olevassa hallissa. Sara selvästi vieroksui pohjamateriaalia. Se näkyi etenkin merkeillemenoissa ja luoksetulossa hitaana vauhtina. Tarviis treenata lisää tälläisella pohjalla.

---

Paikallaan istuminen   10
Pysyi ihan paikoillaan!

Paikallaan makaaminen   9
Alussa Sa oli lonkkautunut mutkalle ja taittanut etutassuakin alleen. Siinä asennossa se pysyi sitten loppuajan.

---

Ruutu   10
Hidas merkillemeno, muuten ok.

Zeta   9
Ainakin vinot asennot ja terävempiäkin ne voisi olla.

Seuraaminen   10
Tuomaria kuulemma alkoi ihan itkettämään, kun oli niin kaunista :D Nojaa, yksi äännähdys koirasta kuitenkin pääsi.

Tunnari   9
Vähän rajua haistelutyötä.




---

Luoksetulo   6
Kamalat pysäytykset ja koko kamaluuden kruunasi vikan välin tulo ravilla!

Ohjattu nouto   10 
Tässäkin hidas merkillemeno. Loppuosa liikkeestä ok.

Kaukot   9
Uudet vaihdot on edelleen vielä opetusvaiheessa. Niitä Sara ei kokeessa esitellyt, ehkä jotain treeneistä on kuitenkin jäänyt koiran mieleen: koira ei venyttänyt seisomisiaan niin pitkiksi kuin joskus on tehnyt. S-i-vaihdoissa se tuli eteenpäin.

Metallihyppynouto   8
Saralle sattui arviointivirhe. Se hyppäsi aivan liian kaukaa ja kolautti rumasti esteeseen menomatkalla :/



---

Tulos: EVL1, 286 p. ja sijoitus 1./9.

---

Olen nii-in tyytyväinen Saran ääntelemättömyyteen!  Liikkeiden väleissä koirasta välillä pääsi ääntä. Toisaalta se oli hyvä, sillä sain silloin muistutettua koiraa siitä. Mulla on nyt siis keino, jota käyttää ja joka vielä toimiikin. Tämähän oli nyt eka koe sitten ääntelyttömyyssulkeisten ja hyvältä näyttää! Bonuksena tuli toki muutenkin hyvin mennyt koe :)

maanantai 3. joulukuuta 2012

HAU:n tokot

Pakkasta oli ja paikalla oli vain yksi koirakko lisäksi. Tein lyhyen treenin SARALLA. Paikallaanolot suoritettiin lyhyesti. Ensin makuu, jossa kävelin pois ja sitten kiersin koirat. Siinä se ja samanlainen myös istumisessa.

Sitten ohjattua noutoa, kumpikin puoli kertaalleen. Kapuloiden välit oli n. 10 m. Kapulat erottui pystyssäkin huonosti Purinan uudesta pohjasta. Sara kuitenkin osasi ja lähti kummallakin kerralla oikeaan suuntaan ja sitten lähellä ollessaan bongasi vasta kapulan. Hyvä. Ei hyvä oli se, kun vein koiran merkille ja se kitisi. Toistolla sama. Vasta kolmannella sain vietyä sen äänettömästi merkille.

Sitten tunnari, jossa vapautin koiran palloon heti kun se nosti ekan laukka-askeleen palautuksessa. Hyvä oli. Lopuksi seuraamista ja siinä keskityttiin vasempaan käännöksiin. Ensin avustin koiraa namilla, sitten tehtiin ilman apuja. Jos koira vähänkään edistää, se näkyy huonoina käännöksinä. Eli kun puutuin vähäisenkään edistämiseen, niin sain koiran tekemään paremmat käännökset. Nyt vielä ennen koetta paljon namiavusteisia käännöksiä.

RINNAKIN oli mukana ja pääsi tekemään vähän aksaa pöksyt jalassa. Teemana oli kepit. Tehtiin kahdenlaista ympyrää: hyppy-hyppy-kepit-hyppy-puomi-jne. ja kepit-putki-putki-jne. (rimat oli matalalla). Putkesta kepeille tullessa vauhtia on vaan liikaa ja koira ei vaan taivu toiseen väliin ja lopussa maltti ei aina kestänyt ja koira jätti vikat välit pujottelematta. Torut tuli kummastakin ja koira paransi tapansa. Puomisuoritukset oli hienoja.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Piirin tokoissa

SARA teki:
  • Paikallaanolot. Ensin makuu (n. 3 min), sitten istuminen (n. 2 min). Olin piilossa. Hyvin sujui.
  • Seuraamista. Tehtiin käskytettynä. Pyysin paljon pysähdyksiä ja niissä liikkurin "Kiitosta", vaikka kuvio jatkuikin. Koiran reagoiminen liikkurin "Kiitoksiin" on pienentynyt, hyvä. Paristi koirasta pääsi pieni ääni, niistä se sai palautetta. Nyt koira piti paikkansa hyvin, eikä edistänyt. Käännöksiä pitää vielä kuitenkin työstää.
  • Tunnaria. Tehtiin liikkuroituna. Hyvät haistelut, mutta palautus tapahtui ravilla :/ Pitää tehdä auhtitreeniä.
  • Jääviä. Tein sekä itse peruuttaen että seuruussa. Maahanmenot ja istumiset oli hyviä, seisomisiin annoin käsiavut terävyyden saamiseksi. Sekin onnistui sitten ilman apuja. Paljon nyt kuitenkin seisomisiin apuja, että terävä pysähtyminen vahvistuu. 
  • Ruutua. Ensin tehtiin läheltä oikean paikan hakua kahdesta eri suunnasta. Sitten tehtiin liikkeenomaisesti merkiltä ruutuun menoja, väli n. 10 m. Nytkin koira onnistui hakeutumaan oikeaan paikkaan. Näihinkin edelleen vahvistamista.
  • Hyppynoutoa. Ensin pari vinoa heittoa, sitten kokonaisena liikkeenä. Hyvin sujui.
  • Luoksetulon pysäytyksiä. Tehtiin kierroilla. Pienessä tilassa vauhtia ei saatu, mutta maahanmenot koira suoritti hyvällä tekniikalla. Toki vielä autettuna ja vauhditta. Seisomisia otettiin väliin. Ne oli ok. Tarvii ottaa kuuri pallon heittoja näihin.
  • Kaukoja. Niissä riittää vielä hiomista. Koira tekee vaihtoja uudella tekniikalla pääosin, mutta tassuttelee helposti kaikilla jaloillaan. Liian rauhatonta.
  • Ohjattua noutoa. Otin kertaalleen kummankin puolen. Kapula löytyi kummastakin suunnasta, mutta haluaisin koiran menevän suuremmalla kaarteella kapulalle. Nyt se meni aika suorasti. Ehkä pieni tilakin vaikutti? Kapulat kun oli nurkissa lähellä seinää.