perjantai 1. tammikuuta 2021

Miten menee?


Vuosi on taas vaihtunut. Vuotta vaihdettiin kyläillen. Rinna ja Dot otti kyläilystä kaiken ilon irti. Rinna mm. söi pöydästä :D Kumpaakaan ei vuodenvaihteen paukuttelut edelleenkään vaivanneet. Tänä vuonna myös Sara oli täysin reagoimaton. Kuuro kun ei kuule.

Sitten vuotta taaksepäin. Vuoden aikana SARASTA tuli täyseläkeläinen. Oli tarkoitus kisata vielä ASCA-rallya, mutta korona perui tapahtumat. Sittemmin koira on kuuroutunut ja nykyään se saa tehdä mitä haluaa :p Joitain viittomia on opeteltu arjen helpottamiseksi.

Vuoden aikana Saralla on ollut muitakin terveyskremppoja. Ei vielä mitään suurta, mutta useampi pienempi. Sydämessä on ei vielä lääkitsemistä vaativaa läppävuotoa, jalassa on hyvänlaatuinen kasvannainen. Yksi hammas poistettiin, kaksi pitäisi vielä poistaa. Toivottavasti uusia vikoja ei tule ja näiden kanssa vielä pärjäiltäisiin. Saran suhteen tavoitteena onkin osata päästää irti sitten kun sen aika on :( Toivotaan kuitenkin vielä paljon hyviä hetkiä Sarpalle! 

RINNAKIN eläköityi monesta lajista. Se on 10-vuotiaana hyvässä kunnossa, mutta tuon ikäinen tuskin palautuu loukkaantumisista nuoren veroisesti. Pk-puolella kilpaileminen jätettiin, mutta maastoja koira humppasi. Vepessä ei järjestetty kokeita koronan takia lainkaan koko vuonna, joten kisaamiset jäi sielläkin. Vepeä treenattiin kuitenkin enempivähempi tosissaan. 

Tokoa Rinna kisasi yhden kokeen verran alkuvuodesta. Tulokseksi saatiin viimeinen kaivattu ykköstulos valion arvoon. Tokokin jäi sitten. Ainoa koetavoitteellinen laji Rinnalla on sitten ollut rally. Rinna on fyysisyydestä pitävä koira, mutta se pitää myös rallyn erottelu- ja kuunteluhaasteista. Koira selvästi nauttii aivojen käytöstä. Rinna kisasi rallia RTK3-tittelin verran. Seuraavaksi työstetään mestarin muuvit kuntoon ja tavoitallaan koularia mestarista. Uutena lajina Rinna on aloittanut nose workin.  

DOTIN vuodesta puolet meni sterkasta toipuessa. Alkuvuonna kisattiin muutama startti agihyllyjä. Loppuvuodesta palattiin sitten taas agin pariin. Seuraava tavoite on saada koira jälleen kisakuntoon ja päästä työstämään mun kisapäätä. 

Keväällä olin ilmoittanut Dotin jo avoimeen luokkaan tokokokeeseen. Korona perui kokeen ja loppuvuodesta mentiinkin vielä alokasluokan koneeseen. Sieltä ALO1. Dotin tokokoeura tulenee olemaan pitkä, muttei korkea, joten panostetaan koularien keräilyyn. Kisataan taas sitten kun siltä tuntuu, mutta ainakin opetellaan tokoliikkeitä. Niitä riittää vielä Dotille opetettavaksi. 

Muuten Dot on treenaillut niin maastossa jälkeä, hakua, esineitä ruutuna ja tarkkuutena, vepeä sekä nosea. Se ei ole se helpoin treenikaveri, mutta nykyään ymmärrämme toisiamme paremmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti