maanantai 23. maaliskuuta 2009

Viikki-treenit


Treeniä siis taas yliopiston parkkiksella kolmen muun koirakon kanssa. Sara oli jälleen oma energinen itsensä, ehkäpä koko yön ja päivän unet teki tehtävänsä. Tarkoituksena oli ottaa kuitenkin kevyemmät ja hieman erilaisemmat treenit. Aika normaalit niistä taisi kuitenkin tulla... Koira teki kuitenkin kaiken hyvällä asenteella :)


Ensialkuun ruutua uusilla isommilla merkeillä. Tein pelkästään lelu- ja kisaruutuja pidemmällä matkalla kahdesta eri suunnasta. Leluruudut meni odotetustikin hyvin, samoin kisaruudut oli ihan ok. Pari kertaa juoksin koiran kanssa ruutuun asti, muissa otin vain aluksi jonkin juoksuaskeleen. Vauhtia riitti kaikissa hyvin ja usealla kerralla koira päätyi ruutuunkin asti. Jonkin kerran jäi siis ruudun eteen/ruudussa liian laitaan. Näissä otin joko koiran takaisin tai käskytin uudestaan. Pallopalkka tuli vain hyvistä suorituksista, muista pelkät sanalliset kehut. Lopussa laitoin koiran makaamaan ruutuun, kävelin kaavion ja kävin palkkaamassa koiran. Sitten kävelin kaavion uudestaa oikeaan suuntaan ja kutsuin koiran seuraamaan. Hyvin tuli.


Luoksetuloja otin makuuasennosta. Ensin kuitenkin pelkkää "Pysy"-treeniä. Kertaalleen Sa nousi, jolloin kävin eleettömästi palauttamassa sen takaisin oikeaan asentoon, muuten pysyi hyvin. Luoksetulot palkkasin vauhdista.


Kaukojakin tehtiin lähinnä namiohjauksella. Jonkin kerran tein maahan-seiso-vaihtoa takapalkalla ja se tuntui toimivan ihan hyvin. Seiso-istu-vaihtoihin käytin edelleen korostettua käsimerkkiä, jolloin Sa näkyy myös peruuttavan hieman.


Otettiin pitkästä aikaa seuraamista hihnassa. Tehtin vain hyvin lyhkäisiä pätkiä, lähinnä perusasentoja, parin askeleen seuraamista ja täyskäännöksiä vasempaan. Palkkana toimi kainalosta tipahtava pallo. Palkkaan Saraa usein hihnarepimisellä lenkeillä, joten nyt tehtiin varman päälle lyhyitä pätkiä, ettei koira ala vaan kyttäämään hihnaa.


Tehtiin kolmen yksittäisen Saralle tuntemattoman henkilön kiertämistä BH-kokeen henkilöryhmää silmällä pitäen. Ennen tätä koiruus sai rauhoittumismielessä nauttia herkkuluun. Ensin kierrettiin henkilöitä Saran kiertäessä ulkopuolta ja sitten Saran kiertäessä sisäpuolta. Koiran ollessa sisäpuolella palkkasin kerran pari nameilla. Kaikki tehtiin varmuuden vuoksi hihnassa, mutta Sarahan yllätti eikä kiinnittänytkään paria nuuhkaisua lukuunottamatta lainkaan huomiota kierrettäviin ihmisiin! Ehkä ensi kerralla uskaltaudumme kiertämään jo kahta henkilöä yhtä aikaa...


Loppuun vielä leikkiä ja siinä sivussa eteenlähetyksiä. Ensin vein lelun näyttävästi kauemmaksi ja lähetin koiran matkaan. Sitten lähetin koiraa ilman näkyvää lelua. Hyvällä vauhdilla lähti. Vähän turhankin nopsaan, sillä mutta mun heittämä lelu koiran eteen lähtee liian myöhään. Apparia siis avuksi näissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti